Jutut ovat hörönlöröä kuten aina.
Tässä ovat oikeat tiedot NL:n panassarituotannosta II maailmansodan aikana.
Vasta T-34-58-panssarit, joiden tuotanto lähti käytiin 1943 ja joihin kaikki tuotanto sitten käytännössä keskitettiin, olivat hyökkäyskelpoi- sia ja ylivoimaisia saksalaisten ajamiseksi pois maasta. Raskaata kau- punkipanssarit Klim Voroshilovit toki olivat lyömättämiä puolustajia, mutta ne vaativat telan alle katua tai maantietä painonsa takia ja olivat hitaita ja maksoivat neljä kertaa hienommankin Sotkan T-34 verran. Tavalliset T-34:t olivat myös hyviä, mutta hyökkäyshommiin keskeneräisiä: ei ollut radioita kuin johtovaunuissa vastaanottimet, tornit olivat hitsattuja (joskin Saksalla ne olivat niitattuja!), eivätkä sylinterit kestäneet satojen kilometrien yhtämittaista ajoa.
Putkisen NL:n ”panssarimassat” koostuvat pienistä,mm. tiedustelu- ja partisaanien amfibio(suo)panssareista, täysin vanhentuneista jalka-väentukivaunuista T-26, jotka olivat tarkoitukseensa selvästi huonompia kuin raskaalla konekiväärillä aseistetut panssaroidut miehistönkuljetusvaunut.
http://vilhojuntunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138872-miksi-suomi-ajautui-talvisotaan
Keskustelua:
Putkinen: ” Spammia: ”NL valmistautui piirustukynät, sorvit ja hitsit savuten nimenomaan Saksan hyökkäykseen”
—–
Todellisuudessa Venäjän yksinvaltias Stalin oli täysin varma siitä, ETTEI Saksa ole hyökkäämässä Venäjälle, eikä Venäjä siksi valmistautunut lainkaan puolustukselliseen sodankäyntiin:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Stalin_oli_varma_ettei…
Sen sijaan Venäjä valmistautui hyökkäämään länteen maailmanhisto- rian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941, valloittaakseen koko Euroopan – aluksi.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Venaja_aikoi_hyokata_l…
—–
Spammia tulee hirmuista vauhtia – väärällä nimellä – ja samaan aikaan tämä tekeläinen solvaa omalla nimellään kirjoittajia. Tämä on se inter- netin normaali taso. Minun mielestäni Aamulehden pitäisi edellyttää jokaisen kirjoittavan omalla oikealla nimellään ja identifioivan itsensä pankkitunnuksilla. ”
Täysin järjetöntä kaakatusta: Ettei NL ollenkaan valmistaustunut puolustautumaan…
MUTTA SEN SIJAAN SE MUKA OLISI SUUNNITELLUT MAAILMAN- HISTORIAN SUURINTA PANSSARIHYKKÄYSTÄ (ja ylipäätään siihenastista sotatointa) LÄNTEEN!!!???
SENKÖ HELVETIN TAKIA SELLAISELLA MASSALLA EI SITTEN MUKA OLISI MYÖS PUOLUSTAUTUA VOINUT!!!???
Molo-Ribbe EI OLLUT SOTILASLIITTO (JOLLAISTA HITLER KYLLÄ MYÖS TARJOSI!), vaan kahden vastakkaisen sotilasliiton NORMAALITILA SILLOINKUN NE EIVÄT SODI.
Täällä on NL:n pansaarintuotanto mlleineen..Nistä tärkeimmät ovat T-34:n eri tyypit ja Klimit. NL nosti panssarintuotantonsa vuonna 1942 10-kertaiseksi vuoteen 1941 verrattuna. Samoin lentokoneiden tuotannon. Tietysti sitä oli valmisteltu jo vuodesta 1938 mm. räätälöimällä uudet mallit Espanjan sisällissodan perusteella saksalaisia vastaan ja siirtämällä näiden panssarereiden, MUTTA EI KLIMIEN, valmistus länsirajalta Moskovan taakse. Itäisin linnoitettu kaupunki oli Gorki, joka oli myös parhaiden T-34-85-panssareiden, erityisesti niiden valettujen tornien valmistuspaikka.
Liittoutuneiden intressinä oli siirtää hykkäystä mahdollisimman kauaksi eteenpäin, NL:n asema koko ajan vahvistui. Vasta vuonna 1944 se olisi kuitenkin pystynyt todennäköisen voitollisesti hyökkäämään, ihan kuten se nytkin teki.
” Soviet combat vehicle production during World War II
Soviet combat vehicle production during World War II from the start of the German invasion of the Soviet Union on 22 June 1941 was large. Although the Soviet Union had a large force of combat vehicles before the German invasion, heavy losses led to a high demand for new vehicles. Production was complicated by the loss of production facilities in the western part of the Soviet Union, and entire factories were moved east of the Ural Mountains to put them out of reach of the Germans. Soviet industrialization in the pre-war years (starting in the 1920s) had been rapid, but quantity was given priority over quality and Soviet engineers were comparatively in-experienced as the Soviet Union started off as a primarily agricultural society. Therefore, the quality of Soviet combat vehicles was inferior to western Allied and German vehicles.
(Although the T-34 was better armed and armored than any German tank at the start of the invasion, early-war T-34s could only drive for an average of 200 km before the engine was worn out. At the same point, German and American tanks needed only an oil change to keep running.) The situation improved after the hard years of 1941 – 1942 when the situation was especially strained as the Soviet industry was in disarray after the move to the east. In general, Soviet tanks had less interior space than the tanks of other nations (which made them smaller tar- gets) – this was possible because the Red Army only employed soldiers of small stature in their tank forces.
Combat experience in the Spanish Civil War (1936-1939), the Battles of Khal- khin Gol (1939) and the Winter War (1939-1940) showed the Soviet military that light tanks (such as the T-26) were too lightly armored and that multi-turreted tanks (such as the T-35) were inferior to single turret tanks which guided the switch to the later vital T-34 medium and KV-1 heavy tanks.
Figures are up until the first half of 1945 and only include new production.The Soviet Union had 25,664 [2] or 25,481 [3] armoured fighting vehicles on 1 June 1941 before it entered the war.
Not shown here are armoured cars,aerosans, artillery tractors and armoured trains.
Armoured vehicles under about 15 tonnes could be produced and rebuilt in many light industrial installations, such as automotive, streetcar, and light tractor factories. Most were driven by standard automotive engines.
For these reasons light tank production continued well into the war, even though the medium T-34 was much more cost-effective. Foreign light tanks continued to be delivered under Lend-Lease, but domestic production would be replaced by cheaper armoured cars and the plentiful SU-76M self-propelled gun, which was simpler but packed a bigger high-explosive punch.
| Type | 1940 | 1941 | 1942 | 1943 | 1944 | 1945 | Total | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tanks | T-26 | 1,601[4] 1,613[5] | 116[6] 47[7] | 1,717 or 1,660 | ||||
| BT-7 | 779[8] 780[9] | 779 or 780 | ||||||
| T-40 | 41[10] | 668[11][12] 675[13] | 180[14] | 709 or 896 | ||||
| T-50 | 48[15] 60[16] | 15[17][18] | 63 or 75 | |||||
| T-60 | 1,388[19] 1,366[20] | 4,477[21] 4,352[22] | 55[23][24] | 5,920 or 5,773 | ||||
| T-70 | 4,883[25][26] | 3,348[27][28] | 8,231 | |||||
| SP guns | ZiS-30[29] | 101 | 101 | |||||
| SU-76[30] | 25 | 1,908 | 7,155 | 2,966 | 12,054 | |||
| SU-76i[31] | 201 | 201 | ||||||
| Total | 2,422 or 2,433 | 2,321 or 2,249 | 9,580 or 9,455 | 5,512 | 7,155 | 2,966 | 29,956 or 29,770 |
The SU-76 was a 76 mm gun mounted on a lengthened version of the T-70 chassis.
Medium armoured fighting vehicles
Building and overhauling heavier armoured vehicles required specialized heavy machinery. Their main components were produced and assembled in facilities which also built heavy tractors, artillery, locomotives, and ship components.
The T-34 tank’s basic design was optimal, and continual development of industrial processes allowed it to be produced in greater numbers than any other armoured vehicle during the war.
Medium self-propelled guns were reasonably successful in the pure antitank role, but larger-calibre guns would become more common on heavier chassis, which could better handle their heavy recoil and carry an adequate provision of their large ammunition.
| Type | 1940 | 1941 | 1942 | 1943 | 1944 | 1945 | Total | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tanks | T-28 | 12 | 12 | |||||
| T-34 | 115 | 2,800 | 12,553 | 15,812 | 3,500 | 34,780 | ||
| T-34-85 | 10,449 | 12,110 | 22,559 | |||||
| T-44 | 200 | 200 | ||||||
| SP guns | SU-122 | 25 | 630 | 493 | 1,148 | |||
| SU-85 | 750 | 1,300 | 2,050 | |||||
| SU-100 | 500 | 1,175 | 1,675 | |||||
| Total | 127 | 2,800 | 12,578 | 17,192 | 16,242 | 13,485 | 62,424 |
The T-28 was an older tank reaching the end of its production in 1940, and there were several hundred fielded already.
The T-34 was originally armed with a 76-mm gun; this was upgraded to a higher-velocity 76-mm, then finally to an 85-mm gun in a bigger turret. The production given for the T-34/85 in 1945 is the full production of that year.
The SU-85, SU-122 and SU-100 were all self-propelled guns mounted on the chas-sis of the T-34. The SU-85 and the later SU-100 mounted high-velocity guns and were designed for anti-tank work. The SU-122 mounted the lower-velocity 122-mm M-30 howitzer, and was mainly used as battlefield assault artillery against infantry.
Heavy armoured fighting vehicles
Soviet heavy tank production was constantly in danger of cancellation during the war, and only continued thanks to constant improvement and liberal doses of political interference. These vehicles required signi- ficantly more resources to produce than the T-34 medium tank, and were always outmatched by it in some significant way. The most suc- cessful were the later IS-2 tank and heavy self-propelled guns, whose large-calibre firepower was generally useful against both soft and hard targets. Soviet high command had examined and rejected the 100mm D-10s Gun for the IS2, despite its very high penetration, as it was not able to provide the high explosive support needed against soft targets. [32]
| Type | 1940 | 1941 | 1942 | 1943 | 1944 | 1945 | Total | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tanks | KV-1 | 141 | 1,121 | 1,753 | 3,015 | |||
| KV-1S | 780 | 452 | 1,232 | |||||
| KV-8 | 102 | 35 | 137 | |||||
| KV-85 | 130 | 130 | ||||||
| IS-2 | 102 | 2,252 | 1,500 | 3,854 | ||||
| IS-3 | 350 | 350 | ||||||
| SP guns | KV-2 | 102 | 232 | 334 | ||||
| SU-152 | 704 | 704 | ||||||
| ISU-122/152 | 35 | 2,510 | 1,530 | 4,075 | ||||
| Total | 243 | 1,353 | 2,635 | 1,458 | 4,762 | 3,030 | 13,831 |
Heavy tanks
The KV-1 (after Kliment Voroshilov) was armed with a 76 mm gun; as with the T-34, the length of the gun was increased during production. The KV-1S was a version of the KV-1 with lighter armour (making it faster) and a new turret (still with a 76 mm gun). KV-85 was a KV-1S fitted with an 85 mm gun in the same turret as the IS-1.
After Voroshilov lost political favour, the new KV-13 model with the KV-85’s turret and gun was renamed IS-1 after Joseph (Iosif) Stalin.It was soon upgraded to a new turret with high-velocity 122 mm gun, and renamed IS-2, finally giving a slow, expensive heavy tank one clear superiority over the medium T-34.
The IS-3 was an IS-2 with new, advanced hull and turret armour. It saw no combat in World War II.
KV-8 was a flamethrower tank.
Risto, onhan se ajat sitten sovittu ja on jopa säännöissä kirjattu, että ei tehdä kenestäkään vihjailevia, eikä arvostelevia blogeja.
En mää o sopinu olevani kenenkään valeita ja järjettömyyksiä arvostelematta.
Eikä sellaisesa olisi mitään järkeäkään.
Älä huuda äläkä solvaa.
Nyt on kyllä sellainen kasa ”kaikkea sekalaista tässä blogissa” ettei tiedä edes mitä sanoa… Copy paste
Tää on nyt kuitenkin niin faktaa kyuin tästä asiasta mistään löytyy.
Saksa hävisi sodan teknologiassa, oli siinä huonompi, koska se oli huonompi tieteessä.
rk: ”Saksa hävisi sodan teknologiassa, oli siinä huonompi, koska se oli huonompi tieteessä.”
Saksa:
– atomin halkaisu
– ballistinen ohjus
– ensimmäinen rynnäkkökivääri
– suihkumoottorilla kulkeva lentokone (Messerschmitt Bf 109)
Neuvostoliitto
– maalattia navetoissa
– väestön apuharvennus tappamalla (30-luvun lopussa)
– pieniin rajavaltioihinsa kohdistuneet hyökkäykset
***
Saksaa ei nujertanut Neuvostoliitto yksin vaikka jotkut venäläisen niin uskottelevatkin. Ratkaisevassa asemassa olin brittien ja yhdysvaltalaisten pommi-iskut Saksan teollisuuslaitoksiin ja kaupunkeihin –saksalaisten yhteiskunta tukehtui infran hajotessa.
Myös USA materiaalituki venäläisille oli merkittävää.
Albanus; …Saksa:
– atomin halkaisu
– ballistinen ohjus
– ensimmäinen rynnäkkökivääri
– suihkumoottorilla kulkeva lentokone (Messerschmitt Bf 109)
Neuvostoliitto
– maalattia navetoissa
– väestön apuharvennus tappamalla (30-luvun lopussa)
– pieniin rajavaltioihinsa kohdistuneet hyökkäykset….
Kaiketi asian voinee noinkin ilmaista kun katselee voimakkain värilasein ja kiitettävällä asenteellisuudella.
Toisaalta; atomin halkaisun keksi italialaissyntyinen Enrico Fermi, ei ollut saksalainen.
Ensimmäisen rynnäkkökiväärin keksi venäläinen Vladimir Fjodorov, 1914.
Yksikään ME BF 109 ei koskaan kulkenut suihkumoottorilla, vaan potkurikäyttöinen V-12 ahdettu moottori. -44 loppupuolella sitten valmistui saksalainen suihkumoottorinen, täysin epäonnistunut hävittäjä. Valmistettiin vajaat 400kpl.
Unohditpa Albanus täysin venäläisen kv-asetekniikan ja piippujen kovakromauksenkisen, jota ei ole yksikään asevalmistaja onnistunut kopioimaan. et myöskään ”muistanut” monia kv-asetekniikan venäläis-Nevostoliittolaisperäistä keksintöä. Et edes muistanut AK-47 sukuisia aseita; kopioitu ja myyty ympäri maailman.
No, mitäpä noista enempää luettelemaan, asenteellisuutesi kun olen kyllä tullut huomaamaan.
Ja sama jargooni taas… Herlinien sivuilla, Jessin ”Putin trollitkin” rahoittivat, mutta se ei lainkaan näytäkään herättävän innostusta…
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/kommunismin-ja-neukkulan-romahdus/
” … Saksa alkoi valmistautumaan ennakoivaan iskuun itään ja suoritti sen viime hetkellä (22.6.1941) ennen Venäjän hyökkäystä länteen heinäkuussa 1941.
Venäjä oli noin kuusi kertaa Saksaa vahvempi panssarivaunuissa, kenttätykeissä ja lentokoneissa. Stalin oli varma siitä, että Saksa ei hyökkää itään, joten Venäjä keskitti joukkonsa hyökkäyssuunnitelmansa Groza mukaisesti hyökkäykseen, eikä puolustukseen. … ”
Venäjällä ei ollut sen paremmin Saksaan hyökkäyskelpoisia panssarivoimia kuin ilmavoimikaan kesällä 1941.
Tulossamolemmat kyllä olivat – jo liukuhihnallakin, joskin vähän keskeneräisinä.
Risto Koivulan totuuden torvi näyttää olevan nimimerkki Hameenmies.
Ettei vain olisi Hameenmies yhtä kuin Risto Koivula ..
***
Ote Risto Koivulan antaman linkin takaa löytyvästä tekstistä:
Hämeemmiäs
keskiviikko, 5. helmikuu 2014
Molotov EI ”pyytänyt Hitleriltä lupaa Suomen valtaamiseksi”!
Olavi Koivisto kirjoittaa AL 26.4.11 keskustelupalstalla otsikolla ”Stalin halusi hyökätä Suomeen joka tapauksessa” mm. seuraavaa:
***
[ Nii’i – On vissiin pakko uskoa, kun kerran Hämeenmies niin kirjoittaa ..]
Siellä on todisteet.
”TIETEEN” vastikään lakkautetulta keskustelupalsatalta:
Halusiko myös Neuvostoliitto hyökätä v. 1941?
21/24 |
klo 19:31 | 26.12.2008
ralf64
Vuonna 1997 ilmestyi V. A. Nevezhinin kirjoittama teos ”Hyökkäyssodan syndrooma”. Nevezhin osoittaa, että kumpikin puoli oli valmistautunut hyökkäämään siihen katsomatta, oliko toinen valmistautunut vai ei. Kummallakin puolella oli pyrkimys temmata aloite omiin käsiin. Kirjoittaja tulee siihen johtopäätökseen, että (Venäjän – jp) hyökkäyksen ajankohta todennäköisesti olisi ollut heinäkuun 10. ja 15 päivien välisenä aikana.
Arkkis: Hölynpölyä. Jos NL olisi hyökännyt Saksaan ilman että saksalla olisi ollut jokin kiikun-kaakun-rähinä lännessä menillään tasavertaisen suurvallan kanssa, se olisi hävinnyt kuin torakka.
NL ei ollut valmis hyökkäämään, eikä kauhean valmis myöskään puolustamaan, vaan se oli vasta saanut käyntiin sellaisten lentokoneiden ja panssareiden tuotannon, jotka pärjäsivät saksalaisille. Se tuotanto nousi sitten 10-kertaiseksi vuosien 41 – 42 aikana.
Ralf: Vuonna 1995 ilmestyi uusi painos marsalkka Georgi Zhukovin muistelmista. Viitattiinko Zhukovin sensuroimattomista muistelmista mitenkään Stalinin mahdollisiin hyökkäyssuunnitelmiin kesällä 1941. Ei viitata, mutta Zhukov antaa hyvin kaunistelemattoman kuvan siitä, miten jyrkästi Stalin kielsi kaikki puolustautumisvalmistelut.
Arkkis: Zhukov tappeli puolustuslinjasta Puolasta ja vastusti sen siirtämistä vanhalta rajalta uudelle. vanhan rajan linnoitusten purkaminen, jonka takana oli tykistön marsalkka Kulik olikin karkea virhe, mutta Kulik oli pitänytsittä niin pljonmölyä, joka ei ollutjäänyt saksalaisilta huomaamatta, että purkaa se piti.
Mutta Zhukov ei tiennyt kaikista puolustusvalmisteluista, sillä niitä suoritti kaksi muutakin organisaatiota kuin armeija, nimittäin sisäministeriö/rajavartiolaitos (Berija) ja partisaanit, joita johti suoraan kommunistinen puolue. Sisäministeriön nakökulmmasta tästä kertoo Pavel Sudoplatov (Stalinin erikoistehtävissä). Rajan asevarastoista huolehti rajavartiosto. Huomattava osa asista jaettiin heti partisaaneille, jotka olivat osin samaa väkeä kuin rajavartiostokin, sillä Pripetin ja muut suoalueet, jotka ulottuvat Kaliningradista Ukrainaan, olivat partisaanien ydintukialuetta, koska ne eivät soveltuneet koneelliseen sodankäntiin. Osan vuotta ne ovat tulvan vallassa. Zhukov tunsi tuolloin parhaiten järjestelyt, jotka oli tehty Japnin pitämiseksi poissa NL:a uhkaamasta ja reittien avoinnapitämiseksi Kiinaan turvaamiseksi.
Ralf: Lainataan tähän vielä kirjaa kirjoittaessaan Suomen ulkoministeriön palveluksessa olleen valtiotieteen tohtori Ilmari Susiluodon kirjoitusta:
”Mainittakoon yksityiskohtana, että neuvostotiedustelu sai korkealta suomalaistaholta tietoja Saksan tulevasta hyökkäyksestä. Nämä tiedot, kuten muutkin samansuuntaiset viestit Stalin kuitenkin sivuutti. Miksi? Yhden suositun vastauksen on kehitellyt nimimerkki Viktor Suvorov, entinen neuvostoliittolainen tiedustelumies ja historioitsija Vladimir Rezun. Stalin oli itse suunnitellut hyökkäystä Saksaan. Sen olisi pitänyt alkaa heinäkuun alkupäivinä 1941! Joka tapauksessa Saksan hyökkäys kohtasi vihollisen, joka oli itse ryhmittymässä hyökkäykseen.”
Myös sotahistoriasta tohtoriksi väitelleen Tapio Tiihosen mukaan Venäjä aikoi hyökätä länteen kesällä 1941.
Arkkis: NL sai jatkuvalla syötöllä ”asiantuntevia” signaaleja Saksan välittömästi käsillä olevasta hyökkäyksestä. Taustalla olivat usein Saksan armeijan Weimarin aikaan värväytyneet kommunistiset aliupseerit, vääpelit, jotka eivät olleet aikoihin pitäneet yhteyttä mihinkään maanalaisiin vastarintaelimiin, mutta vakuuttuessaan, että hyökkäys on välittömästi käsillä, loikkasivat tietoineen.
Upseerit oli seulottu ja tarkastettu ja natsipuoleen jäseniäkin, mutta vanhat aliupseerit useinkaan eivät, koska heillä ei kuitenkiaan pitänyt olla varsinaista vaikutusmahdollisuutta sotatoimiin. ARmeijassa kiersi jatkuvatsi huhuja ”parin päivän päästä” alakvasta hyökkäyksestä. Muutama loikkari antoi oikeita tietoja välittömästi ennen hyökkäystä, ja näitä tapauksia sitten jälkeenpäin tutkittiinkin, että oliko joku ”muninut” suhtautumlla liian keveyesti hyvinperuteltuihin varotuksiin.
Tiedot NL:n todellisita hyökkäysiakeista ovat perättömiä. Kaikenlaista hämäystä tietysti esiintyi, jolla Stalin pelasi ”tyhmää”.