Hesari-tyhmentymän hölynpöly-”TIEDE”-lehden homehtuneen natsi”tieteen” pläjäys ”vapaasta tahdosta”

” Kokemus täysin vapaasta päätöksestä on illuusio, osoittavat neuropsykologiset kokeet. ” Kuva: Getty Images

Tästä perseilystä on voitava keskustelaa ja järjettömyys pitää voida torjua. Muuten Suomella on edessään putki ulkopuolelta laillisesti sotilaallisin keinoin ojennukseen ja laillisuutenn  palautettavaksi natsi- ja hirohitohitoisti-valetiedevaltioksi, jota plkua on tömistelty parikymmentä vuotta.

Lyhyesti sanottuna todistelu perustuu ns. Bergerin aivoaaltojen, joita aivosähkökäyrä EEG mittaa,ns. Libetin kokeelle/ilmiölle, joka osoittaa aivosähkökäyrällä (joka on oikeastaan magneettikäyrä) tapahtuvan ak-tivoitumista ennen päätöksentekoa. Tahdonkiistäjät tulkitsevat ”fysi- kaalisen päätöksen kaikinpuolisesti tapahtuneen tuo aktivaation alussa, olevan sen ”fysikaalinen syy”.

Sattuu kuitenkin olemaan niin, että LIBETIN ILMIÖ EI ILMENE LAIN- KAAN NEURONITASOLLA, jossa taas ajattelu, yleensä glia-solujen säätelemänä ja ohjaamana. Kukin neuroni on eristetty sähkösysteemi, jonka sisä- ja ulkopuolen välillä on potetiaaliero. Neuronien (eräiden muidenkin hermosolujen) väliset synapsit EIVÄT KYTKE NEURONEITA ”SÄHKÖLANGAKSI”, vaan signaalien välitys niissä on KEMIALLISTA: välittyvä kemikaali GBA on sähköisesti neutraali, mutta sen ”valmista- minen” esisynaptisessa solussa sitoo viejähaarakkeen aksonin signaalin tuomaa sähköä ja sen hajoaminen jälkisynaptisessa solussa vapauttaa sähköä. Synapsialtaan ylitys tapahtuu söhköneutraalisti kemikaalina. BERGERIN AALLOT/RYTMIT EIVÄT OLE SYYSUHTEESSA NÄIHIN SY- NAPSITAPAHTUMIIN, vaan ne ehkä jotenkin resetoivat koneistoa aikai- sempin hermotapahtumien jäljiltä. (Tosin nehän toisaalta myös hallitusti vaikutteavat uusiin tapahtumiin, mille varsinkin n. työmuisti perustuu.)

Päätöksentekotapahtuma voi ”aivotahtumana” olla hyvin pieni, jopa synaptinen. Olennaista on,että se kytkee yhteen itseään paljon suurem- mat potentiot. Päätösprosessissa INFORMAATIO VAIKUTTAA INFOR- MAATIOON. Siitä ei kannata jauhaa, ”miten informaatio (voi) vaikuttaa fysiikkaan”: sille ei ole yleistä kaavaa. Se riippuu siitä, mitkä fysikaaliset ilmiöt ovat muodostuneet joidenkin aivan muiden asioiden informaa- tioksi, ”kuvaksi”, joiden välityksellä ne originaalit ilmiö voivat edelleen vuoro vailkuttaa viipeellä eteenpäin.

Bergerin aivoaallot eivät ole erityistä natsitiedettä, vaikka aivosähkö- käyrän keksijä psykiatri Hans Berger olikin Hitlerin porukan salattu pää- ideologi, jokakeksi EEG:n hullujen tunnistamiseksi tapettaviksi, sillä ne aallot ovat todellinen ilmiö. Sen sijaa Libetin kokeen tahdonkiistotul- kinnat ovat pesunkestävää natsitiedettä, ja Berger olisi myös taatusti hihkunut noista tulkinnoista innoissaan, jos hän olisi ne kokeet sattunut näkemään.

”TIEDE” estää kaiken vapaan keskustelun aiheesta pulinapalstallaan.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/vapaa-tahto-pelkka-harha

Vapaa tahto on pelkkä harha

Mikko Puttonen

Uskomme, että teemme tietoisia päätöksiä, mutta oikeasti aivot päättävät, ennen kuin itse päätät mitään.

Mitä tapahtuu, kun poimit pöydältä kahvikupin? Muodostat ensin ai- komuksen, josta lähtee tieto aivojen tekoja suunnitteleville hermoso- luille. Nämä lähettävät määräyksen eteenpäin liikehermoille, jotka ko- mentavat käden ja sormien lihaksia. Ne tekevät työtä käskettyä, ja lopulta pitelet kuppia kädessäsi. Eikö niin?

Tämä tapahtumien järjestys vastaa arkikokemustamme niin hyvin, että lähes jokainen vastaa kyllä.

Kokemus ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että aivomme päättävät teon tekemisestä ensin ja tietoinen aikomus herää vasta sen jälkeen.

Fysiologit huomasivat jo 1960-luvulla, että noin sekuntia ennen kuin ihminen tekee jotain, aivojen sähkökäyrässä näkyy niin sanottu valmiuspotentiaali. Sitä pidettiin pitkään merkkinä tahdosta. Luulon kumosi yhdysvaltalainen neurotieteilijä Benjamin Libet 1980-luvulla.

Libet kytki koehenkilöt sähkökäyrää piirtävään eeg-laitteeseen. Sitten hän pyysi heitä liikauttamaan rannettaan milloin halusivat. Koehenkilöi- den eteen oli asetettu kellotaulu, jonka viisari pyöri nopeasti. Heidän piti tarkkailla kelloa ja panna merkille, missä kohtaa viisari oli, kun he saivat päähänsä tehdä liikkeen. Se kertoisi tietoisen päätöksen hetken.

Kuten odotettua, liikettä edelsi aina valmiuspotentiaali. Yllättävää sen sijaan oli, että se näkyi aivosähkökäyrässä yli kolme sekunnin kymme- nystä ennen tietoista päätöstä käden liikauttamisesta. Aivomme siis tekevät ratkaisun ennen kuin tiedämme siitä itse. ”

RJK: Juttu on pelkkää ikivanhentunutta kumottua hörönlöröä provokaationakin.

Kukaan ei tiedä, mitä Libetin kokeen mittaamat Bergerin aivoaallot var-sinaisesti merkitsevät. Ne rytmittävät jollakin tavalla esimerkiksi neuro- nien toimintoja. Ne saattavat tarkoittaa aikaisemman tilan pyyhkimis- tä ns. ultralyhystä muistista. Missään tapauksessa ne EIVÄT ole mikään ”ajattelun mekanismi”. Niiden löytäjä oli Hitlerin puolueen salattu pääideologi, aivosähkökäyrä EEG:n keksijä Hans Berger. Hänen roolinsa natsipuolueesa salattiin sekä lännessä että idässä pitkään.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/parapsykologiaa-natsi-saksassa-ja-neuvostoliitossa

Aivosähkökäyrä EEG:n kehittäjä Hans Berger oli natsijohdon salattu pääideologi

… BERGERIN TEORIAN ”UUSI TULEMINEN”: YKSILÖN AIVOSOLUT KOMMUNIKOIVAT MYÖS SÄHKÖMAGNEETTISTEN RYTMIEN VÄLITYKSELLÄ

Tähän on sitten taas suhtauduttava ehdottomalla vakavuudella, sillä Fields arvoi aiheesta ilmestyneen uuden teoksen

How is the brain like a guitar? Hint: It is all about rhythm

Posted by: R. Douglas Fields | December 8, 2014

…Dr.Hans Berger,working at the Psychiatric Clinic at the University of Jena, Germa-ny in the 1920’s was the first person to discover that the human brain radiated waves of electrical energy that could be picked up by electrodes on the scalp. He performed his experiments in secret on hospital patients and on his own son in a small building separated from the rest of the hospital. Initially he believed that he had detected the physical basis for mental telepathy. He told no one in the scientific community about his mysterious findings until after five years of secret experiments.

Fundamentally, Berger, whose daily life was devoted to caring for people with mental illness,was searching for a physical basis for brain function.This was a leap of insight decades beyond his contemporaries. The idea that the human mind and mental ill-nesses have a physical basis of operation that could be reduced to physical princi-pals and understood by approaching the operation of the mind in the same way a physicist would approach any other phenomenon in nature – by physical measure-ment – was well outside the realm of thinking among his colleagues in psychiatry.

Puttonen: ” Sittemmin useat tutkijat ovat tehneet samantapaisia ko- keita ja saaneet samanlaisia tuloksia. Australialaisen South New Walesin yliopiston psykologian professori Joel Pearson työtovereineen osoitti äskettäin kokeissaan,että päätöksen pystyy ennustamaan aivojen magneettikuvista jopa 11 sekuntia ennen kuin ihminen itse kokee tekevänsä sen. Tutkijat kykenivät ennustamaan, mitä väriä koehenkilö ajatteli.

Moni pitää tuloksia osoituksena siitä, että meillä ei ole vapaata tahtoa. Vuonna 2007 kuollut Libet itse uskoi, että vapaa tahtomme rajoittuisi eräänlaiseen veto-oikeuteen, tietoisuuden kykyyn pysäyttää aivojen aloittama teko. Vapauden hetki olisi siis se jo-kunen sekunnin kymmenesosa,joka erottaa tahdon tunteen syntymisen varsinaisesta ranteen liikautuksesta. ”

RJK: Libet siis sanoo, että ”aivot EHDOTTAVAT JOTAKIN päätöstä” (kuin ”asiantuntija”-tietokoneohjelmat). Mutta tekijä tekee lopullisen päätöksen. Tämä riittää erinomaisesti tahdonalaisen toiminnan muodostamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkaoita, että sellaine ehdottomasti juuri noi muodostuisi, sillä Libetin hans bergeriläinen sähkökenttätajuntateoria on juuriaan myöten täysin päin helvettiä. Mikään natsimi ja vaskismi ei näytä kuitenkaan koskaa ”riittävän” ammattihölynpölytoimittajille, kaikkea on ”pistettävä paremmaksi” – aina samaan suuntaan…

MP: ” Libetin ehdotuksen ongelmana on, että teon pysäytys on teko sekin. Sitäkin edeltää väistämättä aivojen tiedostamaton päätös, jonka tuloksena pysäytys tapahtuu.

Emme näytä pääsevän mihinkään siitä, että aivot päättävät ja tietoinen mieli seuraa perässä. Neurobiologisesta koneistostamme ei siis löydy vapaata tahtoa. ”

RJK:  EI SITÄ NEUROBIOLOGISTA KONEISTOSTA TARVITSEKAAN LÖYTÄÄ siinä mielessä, että tietoinen harkittu päätös ja lukuista samanlaisista ennen toteutuista päätöksistä automatisoitunut, tietoista muodostunut  EIVÄT EROA HERMOSLUTASOLLA MITENKÄÄN TOISISTAAN. Tuollainen automatisoitunut taito on monilla aloilla esimerkiksi ammattitaidon ja urheilusuoritusten suoranainen perusta.

Tahto ja tajunta sueravat siitä, miten yhksilö ja yhteiskunta sitä koneistoa kiellisesti käyttävät.

”TIETEEN” edellinen aivopieru kuka ”fysikkaan perustuen”:

https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/kumman_totuus

Kirjoitin edellisessä merkinnässä siitä, miten virheellinen arkikäsityksem- me maailmasta on kvanttimekaniikan valossa. Toinen modernin fysiikan peruskivistä, suhteellisuusteoria, on yhtä lailla kummallista. (Peruskivien yhteen muuraamisesta, ks. Maljan jäljillä.) Siinä missä kvanttifysiikan omituisuudet liittyvät epädeterminismiin, suhteellisuusteoria osoittaa, miten väärä on yksinkertainen käsityksemme ajasta ja avaruudesta.

Suhteellisuusteorian mukaan aika ja avaruus eivät ole toisistaan riippu-mattomia, vaan muodostavat erottamattoman kokonaisuuden. Sup- pea suhteellisuusteoria, jossa tämä ajatus on täsmällisesti muotoiltu, oli valmis 1905. Yleinen suhteellisuusteoria käsittelee sitä, miten aika-ava- ruus ja sen sisältämä aine vuorovaikuttavat keskenään, ja se saavutti lopullisen muotonsa vuonna 1915. Suhteellisuusteoria on siis vielä van- hempaa perua kuin kvanttimekaniikka, ja se on yleisesti paremmin tun- nettu. Se, että valon nopeutta ei voi ylittää on scifin myötä osa popu- laarikulttuuria, ja niinkin tekninen asia kuin massaan liittyvän energian määrää kuvaava yhtälö on tuttu lukemattomista huumorikuvista.

Nimi suhteellisuusteoria tulee siitä, että tietyt asiat ovat erilaisia eri ha-vaitsijoille, eli suhteellisia. Valinta on sikäli onneton, että klassinen me- kaniikka on yhtä lailla suhteellista, ja molemmissa teorioissa on myös asioita, jotka ovat samoja kaikille havaitsijoille. Teoriat eroavat vain siinä, mitkä asiat ovat suhteellisia ja mitkä eivät.

Esimerkiksi molemmissa teorioissa nopeus on suhteellista: lentokoneen nopeus matkustajan suhteen on nolla, taakse jäävän linnun suhteen sa- toja metrejä sekunnissa. Vastaavasti liike-energia riippuu havaitsijasta. Toisaalta esimerkiksi massa ei ole suhteellinen kummassakaan teori- assa. Suppean suhteellisuusteorian määrittelevänä piirteenä voi pitää sitä, että valon nopeus ei ole suhteellinen, vaan sama kaikille. Tässä mielessä nimi on erityisen harhaanjohtava – yhtä hyvin voisi puhua absoluuttisuusteoriasta.

Klassisessa mekaniikassa pituusvälit ja aikavälit ovat samoja kaikille: kellon nopeus ei vaikuta sen käyntiin. Suhteellisuusteoriassa esineiden pituus ja tapahtumien kesto kuitenkin ovat suhteellisia, koska liike yhdistää ne toisiinsa ajan ja avaruuden välisen riippuvuuden kautta. Nopeammin liikkuvan havaitsijan kello kulkee hitaammin, ja esineet ovat lyhyempiä. Jos kiitää LHC:n protonien nopeudella maapallon suhteen, niin pallon pintaa tallustavan ihmisen pituus on noin 0.5 millimetriä – pitkät yksilöt yltävät lähes 0.6 millimetriin. Tarkemmin sanottuna esineet liiskaantuvat vain suhteessa menosuuntaan, eli maapallo olisi 13 000 kilometriä leveä ja neljä kilometriä paksu levy. Vastaavasti havaitsijan kellon mukaan kuluu vain sekunti, kun maapallolla vierähtää vuosi.

Korostettakoon, että ei ole oikein sanoa, että esineet vain näyttävät liiskatuilta tai aika vain näyttää kuluvan hitaammin, sen enempää kuin sanottaisiin, että junan nopeus näyttää isommalta kun seisoo laiturilla sen sijaan, että olisi mukana vaunussa.

Suhteellisuusteorian kummallisuus ei lopu tähän. Arkijärjen mukaan voi ajatella, että jotkut asiat tapahtuvat samaan aikaan, riippumatta siitä, kuinka kaukana ne ovat toisistaan avaruudessa. Suhteellisuusteoriassa kuitenkin tapahtumien aikajärjestys on suhteellinen, jos kahden tapah- tuman aikaväli on niin lyhyt, että valo ei olisi ehtinyt matkata niiden välillä. (Tämä johtaisi kaikenlaisiin paradokseihin, jos informaatiota voisi välittää valoa nopeammin.)

Asiaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Kaksi henkilöä, toinen Helsingissä ja toinen Melbournessa, laittavat kellonsa samaan aikaan, ja sopivat että helsinkiläinen lähettää sähköpostiviestin kello 14:00:00 ja melbournelainen 14:00:02, kaksi sekunnin sadasosaa myöhemmin. Jos liikkuu tarpeeksi suurella nopeudella suhteessa Maahan, niin voi nähdä sähköpostin lähtevän ensin Melbournesta ja sitten Helsingistä.

Epäilyjen varalta sanottakoon että suhteellisuusteoria, kuten kvantti-mekaniikka, on varmennettu kokeellisesti erittäin tarkasti. Kyse ei ole tieteellisestä spekulaatiosta,vaan tunnetuista tosiseikoista. Yllä kuva- tut ilmiöt ovat suppeaa suhteellisuusteoriaa; yleinen suhteellisuusteoria, jossa aika-avaruus muuttuu ja kehittyy, sisältää vielä oudompaa käytöstä.

Aivojemme intuitiivinen kuva ajasta, avaruudesta ja aineesta on perus- teiltaan täysin virheellinen, vaikka kuvaakin arkisia ilmöitä tarkasti. On kiehtovaa, että samanlainen tilanne tulee vastaan tarkasteltaessa aivojemme käsitystä monimutkaisimmasta tunnetusta fysikaalisesta systeemistä, ihmisaivoista itsestään. Meillä on intuitiivinen malli siitä, miten ajattelemme ja teemme päätöksiä: esimerkiksi koemme että meillä on vapaa tahto. Tutkimus on kuitenkin osoittanut tämän kuvan olevan harhainen siinä missä luulomme aika-avaruudesta. Tästä aiheesta pidin itse valaisevana Wolf Singerin CERNissä pitämää puhetta. ”

http://cdsweb.cern.ch/record/1103798

Author(s) Wolf SINGER (speaker) (Max Planck Institute for Brain Research – Frankfurt/Main)
Corporate author(s) CERN. Geneva
Imprint 2008-01-31. – Streaming video, 01:05:44:00.
Series (CERN Colloquium)
Lecture note on 2008-01-31T16:30:00
Subject category CERN Colloquium
Abstract The brain is a highly distributed, self-organizing system that lacks central institutions for the coordination of cognitive and executive functions. This raises the question how the multiple parallel operations are bound together to give rise to coherent percepts, decisions and intentions. The hypothesis is proposed that time is used as coding space for the flexible definition of relations and the targeted routing of activity across highly interconnected networks.
Copyright/License © 2008-2019 CERN
Submitted by valerie.brunner@cern.ch

Valitettavasti CERN on poisnut tuon ”lumoavan aivopierun”, mutta täällä onn siitä yksi itseään valaisevampi arvostelu:

http://thinkinghard.com/blog/TheBrainAnOrchestraWithAConductor.html

The Brain – An Orchestra With A Conductor

6 February, 2006
orchestras have conductors, for a reason

Does the human brain have a ”central” point of control?

Is the brain like an orchestra, with a conductor, or is it not like an orchestra?

Why do orchestras have conductors? Don’t the musicians already know how to play the music?

Introduction

In a ”VIEWpoint” article ”The Brain – An Orchestra Without A Conduc- tor” in issue 2003/5 of the journal MaxPlanckResearch, Wolf Singer argues what might be called the anti-centralist position, that there is no physically central point of control in the human brain.

The article argues that our intuitions about our own brains are com- pletely in error. However, the evidence that Singer gives in support of this claim is essentially negative: a central controller of the brain has not been found, therefore it does not exist; for certain reasons it is conclu- ded that the representation of information in some parts of the brain must be unimaginably complex and incomprehensible, therefore all naive intuitions we have about what happens inside our brain (include the intuition that there is a central controller) are completely wrong.

Orchestras

Although the word ”Orchestra” appears in the title of the article, there is no mention of orchestras in the article itself. But, the thing about or- chestras is that they do have conductors, and there is a reason that they have conductors, which is that an orchestra has a top-level goal, which is to play pieces of music as well as possible. The optimal achievement of this top-level goal is the responsibility of the conductor. The orchestra contains many components, i.e. the players and their instruments, and each of these components behaves in a goal-oriented fashion, but only the conductor is in a position to oversee the achiement of the top-level goal.

If orchestras could function without conductors then there would be or-chestras that didn’t have conductors, but actually there aren’t any, unless you consider very small ”orchestras”, such as chamber music ensembles, which only have, say, 4 players.

And as it happens,the human brain also has a top-level goal,which con- sists of the biological goal of optimising the long-term reproductive success of the brain’s owner. So it would be surprising if there wasn’t some specific part of the brain responsible for overseeing the achievement of this top-level goal.

In later parts of his article, Singer alludes to the existence of complex systems which he assumes have dynamics of similar complexity to that which he alleges the human brain to have. These systems include ”social and political systems” and ”economic systems and biotopes”. But a critical feature of these systems is that they do not have top-level goals. Rather they consist of interacting components where each component has its own goals, and the dynamics of the systems reflect the interactions between the goal-oriented behaviour of each of these components.

My conclusion at this point is the following: all systems that have top-level goals whose operation we understand have points of central control, and systems which don’t have points of central control do not have top-level goals.

There are also systems that have mechanisms of central control, even though they lack a clearly defined top-level goal. A classic example is that of a political democracy. The lives of citizens in a democracy are governed by a government which is itself chosen by the same citizens. Most people would regard this type of democracy as having some type of centrality, even though there is no exact point of central control. A typical Western liberal democracy has a number of components which are essential to its continued operation, including:

  • Election systems
  • House or houses of political representatives,as voted by said election systems
  • A system of laws, created and amended by said representatives
  • Judiciary and other organisations to enforce said laws
  • Free press and other means of expression, to keep citizenry informed of the actions of their elective representatives, the consequences laws created by them, and the operation and effectiveness (or lack thereof) of the enforcement systems.

Each of these components occupies a distinct physical location, so there is no single location of central control. And there is no single point through which all information relevant to the control and operation of a democracy flows. The most critical point of information processing in a democracy is the counting and totalling of votes on election day. But by themselves, these totals don’t tell much about what is happening in the democracy – they only have meaning within the context of the election, the choice of candidates and the information that the public has about what the candidates intend to do if elected to office and what the expected consequences of those intentions would be given the prevailing circumstances in that society.

Location, Location

Which brings me to the points that Singer makes in the first section of his article, that no single central point of control has been found through which all information about the operation of the brain flows.

To refute this suggestion, I need to introduce a plausible hypothesis about the form of a hypothetical centralised system of control for the brain, so that I can identify the various components of this hypothetical system with processing components known to exist in the brain.

My own current theory of consciousness as a centralised control sys- tem can be described in terms of the information processing steps that it performs:

  1. Identify a situation requiring conscious decision making.
  2. Propose possible response.
  3. Apply top-level strategies to evaluate desirability of possible response.
  4. If overall evaluation is positive, activate possible response.
  5. Observe consequence of the response.
  6. According to success of consequence, adjust weights of top-level strategies that voted for or against the possible response.

Each of these steps must take place in a different part of the brain, because that is how the human brain is observed to work – different areas process and represent different kinds of information. Some putative identifications can be made as follows:

  • The locus ceruleus activates according to the ”non-routineness” of a current circumstance, which can be interpreted as identifying to what extent a conscious response is required to that circumstance.
  • Proposing a possible response involves computation by whatever parts of the brain would normally respond non-consciously to the same type of cir-cumstance.This does not involve any special location,but it does imply a global modal change in neural operation corresponding to the requirement that conscious approval is required before the response is activated, with a further exception that the response might precede approval in circumstances where waiting for approval is not an option. This modal change may be mediated by the non-synaptic distribution of one or more neurotransmitters.
  • High-level strategies are most likely encoded in some region in the frontal lobes.
  • The activation of a possible response would appear to involve several parts of the brain, including the anterior cingulate cortex, damage to which is known to affect the ability to consciously initiate behaviour, and also the substantia nigra, which is involved in conscious movement and is affected by Parkinson’s disease.
  • The observation of the success of behavioural consequences corresponds to activity in the brain’s ”reward” and ”punishment” systems. The occurrence of ”reward” has been identified experimentally with activity in various dopaminergic neuron systems.

These identifications are all tentative and incomplete, but I think they are enough to disprove claims that we know for sure that there is no identifiable mechanism of central control.

Binding

After discussing the lack of a central control mechanism, Singer moves on to discuss binding mechanisms. A fundamental fact about the brain is that different regions specialise in processing different types of information, and this cuts across our subjective experience of perceiving objects, where each object is described by information about its different attributes, such as colour, size, shape and motion, as well as more goal-oriented attributes, such as ”ugliness”, ”scariness” etc.

The problem of object perception can be defined as a binding prob- lem, i.e. how information about different attributes of an object is ”bound” together into the perception of that object. But the problem can also be described as a separation problem, in the sense that the real issue is that of keeping values of information about the attributes of different objects separated from each other.

Whichever way you view the problem, I have no dispute with Singer’s proposed solution (as supported by the evidence he quotes), that binding occurs by means of sychronisation of the oscillatory firing of different neurons. (Stated in terms of separation, we can say that neurons are separated if their oscillatory firing is not synchronised.) What I dispute is whether binding by synchronisation implies the incomprehensibility of how information is represented in the human brain.

Non-Linearity

After discussing the very interesting possibility that schizophrenia may be caused by failures in these synchronisation mechanisms, Singer talks about ”highly abstract, spatially and temporally structured excitation pattern[s]”, and movement through a ”inconceivably high-dimension space”.

He comes to the conclusion that he has proved that the represen- tation of information in the human brain, where subject to this binding mechanism, must be of a form which is instrinsically incomprehensible to the very human who is trying to understand his or her own brain.

He then talks about ”nonlinear” and ”high-dimensional” processes, and claims that the human brain can’t understand anything nonlinear.

Unfortunately I am not sure that Singer even properly understands what the term ”nonlinear” means. My own understanding is that a function f is linear if f(x+y) = f(x) + f(y) and f(ax) = af(x) where a is a scalar, and it’s non-linear if it is not linear.

To give a simple example of a ”non-linear” system that most of us can understand, consider a system consisting of a house with a certain number of people in it. Let x equal 10 young men, let y equal 10 young women, and let f represent the passage of one month.

The ”nonlinearity” of this situation, that f(x) + f(y) is not equal to f(x+y), arises from the expected interactions between the men and women. In other words, there won’t be any pregnancies in f(x) or f(y), but there could be some in f(x+y).

Another example of non-linearity which is not too hard to understand is the operation of a neuron. A neuron is non-linear because its output is a function of whether the summed inputs exceed a threshold (this description is admittedly a simplification, but a more accurate description would be even more non-linear). The neuron is also ”high-dimensional” with respect to its inputs, which typically number in the thousands, but not so high-dimensional with respect to the output, which consists of a single signal.

The neuron’s output can be considered high-dimensional if we consi- der the possible train of output signals over a period of time, however, this dimensionality is reduced somewhat if the neuron is oscillating rhythmically, since its behaviour is then described by just two dimensions of phase and frequency.

High-Dimensionality

The dimensionality of a neuron’s outputs and inputs highlights a gene- ral fact about information processing in the brain (and in lots of other information processing systems), which is that information processing very often consists of extracting information represented in a very high-dimensional space of values, and reducing it to a representation in a very low-dimensional space of values.

To take a simple example, consider the famous ”Halle Berry” neuron. When you look at a picture of a person, information about whether or not that person is Halle Berry is implicitly contained in the activation of neurons in the retina, since some patterns of activity correspond to the presence of Halle Berry, and other patterns don’t. But this representation is not very useful, because the direct description of the sets of Halle Berry activity patterns and the sets of non-Halle Berry activity patterns is too complicated. The whole point of all the neural machinery that lies between the retinal neurons and the ”Halle Berry” neuron is to reduce the ”yes it is Halle”/”no it isn’t Halle” distinction to the possible firing states of that one ”Halle Berry” neuron.

This suggests a general principle of information processing in the brain, which is that the brain is always trying to convert information represented in a high-dimensional form into a lower-dimensional form. Features like population encoding mean that certain types of information are never completely reduced to representation in just one neuron (which would be fragile anyway), but in general we can assume that lower-dimensional representations are always more useful than higher-dimensional representations.

There are known examples of information processing systems that do involve the processing of highly multi-dimensional states into other highly multi-dimensional states, but ironically, given Singer’s emphasis on non-linearity, these systems are all very linear.

Examples that come to mind are holography and error-correcting codes (which are linear mod 2).

Mysterianism

Singer posits multi-dimensional non-linear processing without giving any specific details, and his ”proof” is essentially negative, i.e. the processing isn’t linear, and it isn’t low-dimensional.

Seen this way, Singer’s theory is really a mysterian anti-theory, and is similar to other mysterian anti-theories of the human mind, including the classic ”soul” theory of the mind, and the more recent example of Roger Penrose’s quantum non-computable computation theory. Where the classic theory supposes ”non-material”, and Penrose supposes ”non-Turing-computable”, Singer supposes ”not low-dimensional” and ”non-linear”.

What makes a theory an anti-theory is its dependence on proofs of inexplicability or incomprehensibility, in contrast to normal scientific theories which are proved true (or at least possibly true) because they explain some phenomenon and allow it to be comprehended. An anti-theory is ”mysterian”, because the mystery is an essential part of the proof of the anti-theory’s correctness.

Reductionism All The Way

The major alternative to these various mysterian theories is classic reductionism. Explanations of how the brain works are to be reduced to explanations of how individual neurons work, and explanations of the connections between neurons. Binding, which may involve synchronised oscillations, is not an entry into a mysterious high-dimensional computation system; rather it is just an evolutionary kludge to deal with the fact that each attribute is processed by the brain in one location, and sometimes the same attribute needs to be processed for different objects, so there needs to be some way to have separate groups of neurons in each location responding to different objects, while maintaining connectivity between groups of neurons in different areas responding to the same object.

The success of neural reductionism in explaining the operation of many brain areas suggests that all neural operations may be explained this way, with the implication that all neurons can be understood as ”feature detectors”, and conversely, that all ”feature detection” is implemented by specific and not-too-large groups of neurons. If there is a central control system which decides what to do next and how to balance different priorities, then there must exist corresponding sets of neurons tasked with answering specific questions like ”what should I do next?”, and ”is this suggestion of what to do next a good idea?” and ”given the conflict between two priorities, which one is most important?”, and so on.

Just because we don’t yet know the meaning of every neuron in the human brain, it doesn’t follow that there have to exist neurons whose meanings is incomprehensible, nor does it mean that there are meanings that are not represented in a comprehensible manner by a minimal set of neurons. Much progress in neuroscience consists of more and more detailed understanding of how information is represented in particular neurons and in particular groups of neurons, and there is no reason to suppose that this progress will not continue, until such point where we can account for the representation of those meanings which correspond to our ”folk” intuitions about the central control mechanisms of the human mind.

Vote for or comment on this article on Reddit or Hacker News

Keskustelua:

Tokkura

Viestejä5942

”TIETEEN” ”tiede”kolumnistina toimineen hölynpölytiedetoimittaja Räksy Sysäsen muka ”FYYSIKKO JOKA TODISTI VAPAAN TAHDON MAHDOTTOMAKSIWolf Singer EI OLE FYYSIKKO OLLENKAAN, vaan LAMA-BUDDHISTISEN MIETISKELYKESKUKSEN JOHTAJA, joka oli Max Planck Instituutissa mietiskelyasiantuntijana, kun sen mahdollisia aivovaikutuksia tutkittiin! Sieltä hänet sitten saatiin puliveivattua kerran luennoimaan CERNissä, ja tästä olemattomasta ”idusta” uskonlahko ja jotkut muut räjäyttivät maailmalle ennenkuulumattoman infostokampanjan käytännössä täysin tyhjästä!

Hän on samaa porukkaa kuin taannoinen suurtiedevilppikäry Marc Hauser, rotumurhageeni”professori”, ”Instituutin” toimitusjohtaja R. Adam Eagle (se on muodollisesti tietysti yritys), YLEn ”Ylin Auktoriteetti” haistapaskantiedetoimittaja Kiley Hamlin ja tietysti Tenzin Gyatzo eli Dalai Lama. (Minä nimittäisin noita hirohitoisteiksi, ainakin varmuuden vuoksi… Oppi on ainakin osin peräisin Hirohiton rintamapropagandasta.)
https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/kumman_totuus

Räksy: ” Kumman totuus

klo 2:09 | 30.4.2010

Kirjoitin edellisessä merkinnässä siitä, miten virheellinen arkikäsityksemme maailmasta on kvanttimekaniikan valossa. Toinen modernin fysiikan peruskivistä, suhteellisuusteoria, on yhtä lailla kummallista. (Peruskivien yhteen muuraamisesta, ks. Maljan jäljillä.) Siinä missä kvanttifysiikan omituisuudet liittyvät epädeterminismiin, suhteellisuusteoria osoittaa, miten väärä on yksinkertainen käsityksemme ajasta ja avaruudesta.

… Aivojemme intuitiivinen kuva ajasta, avaruudesta ja aineesta on perusteiltaan täysin virheellinen, vaikka kuvaakin arkisia ilmöitä tarkasti. On kiehtovaa, että samanlainen tilanne tulee vastaan tarkasteltaessa aivojemme käsitystä monimutkaisimmasta tunnetusta fysikaalisesta systeemistä, ihmisaivoista itsestään. Meillä on intuitiivinen malli siitä, miten ajattelemme ja teemme päätöksiä: esimerkiksi koemme että meillä on vapaa tahto. Tutkimus on kuitenkin osoittanut tämän kuvan olevan harhainen siinä missä luulomme aika-avaruudesta. Tästä aiheesta pidin itse valaisevana Wolf Singerin CERNissä pitämää puhetta. ”

Singerin hölötyksessä eiole mitään järkeä. Onmahdotonta sanoa, onko Räksy (joka EI TODELLAKAAN OLE TIETEELLISEN PENAALIN TERÄVIMPIÄ KYNIÄ!) tuossa ”taitava” salafasisti (vasemmistoharrastusket kuuluvat toimenkuvaan) vai onko hän vain patatymä ”tiedoton” vahingollinen idiootti tuon hirohitoisti-valetiedemafian salaetäohjauksessa.

Kommentoi