Eduskuntavaalit ovat EU-vaalit, vaikka se yritetään pimittää kansalta

Lähestyviä vaaleja on kutsuttu ilmastovaaleiksi ja maahanmuuttovaaleiksi ja vaikka miksi HÄMÄYSTARKOITUKSESSA. Todellisuudessa ne ovat EU-vaalit. Miksi?

Siksi, että nyt valittava eduskunta valitaan neljäksi vuodeksi ja sen aikana tapahtuu paljon EU-n kehityksessä. Kaksi kehityssuuntaa kilpailee suosiosta, nimittän lisää integraatiota päämääränä liittovaltio ja vähemmän integraatiota, jolloin kansallisvaltioiden rooli korostuu.
On melko selvää, että ensinmainittu voittaa, sillä siinä on takana Illuminati, joka koostuu maailman raharikkaista ja joilla on maailman rahavalta.

Euroopan liittovaltio on Illuminatin kärkihanke, kun he rakentavat ”uutta maailman järjestystä”. Siihen kuuluu myös se, että USA ja Kanada lakkaa olemasta, kun ”uusi maailmanjärjestys” on toiminnassa.
Kun Suomestakin on jo iso joukko poliittista ja taloudellista eliittiä mukana toteuttamassa ensin Euroopan liittovaltiota ja sitten ”uutta maailmanjärjestystä”, niin ei ole yhdentekevää ketä valitaan Suomen eduskuntaan.

Homma toimii seuraavasti. EU-n komissio, joka on täysin epädemokraattisesti valittu, tekee lakiehdotuksen, jonka käsittelee ja hyväksyy huippukokous, jossa Suomea edustaa pääministeri, joka vastaa Suomen EU-politiikasta. Kun se on hyväksytty laki menee kansallisvaltioiden parlamenttien hyväksyttäväksi. Niin määrää nykyinen EU:n peruskirja. Laki yleensä hyväksytään hallituspuolueiden edustajien äänillä.
Eduskunta toimii ikään kuin kumileimasimena, kun päätösvalta on EU:lla. Mainittakoon, että Suomen pääministerillä on vain 1 prosentti päätösvaltaa huippukokouksissa, joten päätökset tekee suuret valtiot, kuten Saksa.

Nyt tulemme vaaleihin. Kansaa on pidetty pimennossa EU-asioista melko tarkkaan. Kansalaiset eivät tiedä, kuinka tärkeää on valita oikeat henkilöt ja puolueet eduskuntaan, joka on vain EU:n kumileimasin. Jos olet isänmaallinen ja katsot, että Suomen täytyy pysyä itsenäisenä ja saada takaisin jo menetämiään päätösvaltuuksia, niin ÄLÄ ÄÄNESTÄ KOKOOMUSTA, KEPUA JA DEMAREITA, SILLÄ NE AJAVAT SUOMEA LIITTOVALTIOON SALAKAVALASTI JA HÄIKÄILEMÄTTÖMÄSTI. He ovat jo luovuttaneet Suomen päätösvaltaa n.80 % EU:lle he luovuttavat loputkin 20 % neljän vuoden aikana, jos pääsevät valtaan.

Suomen valtion velka on yli 100 miljardia euroa. Se on lähes kaksi kertaa Suomen valtion vuosibudjetti eli liian paljon.
Se on velka, jolla Suomea voidaan kiristää tarvittaessa. Velkaa olemme mm. Illuminatin jäsenpankkiireille. Ovatko porvarihallitukset (Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset) viime vuosina kasvattaneet valtionvelkaa tarkoituksella, jotta voidaan vedota siihen sopivassa tilanteessa?

7 vastausta artikkeliin “Eduskuntavaalit ovat EU-vaalit, vaikka se yritetään pimittää kansalta”

  1. EU:hun meno oli kuin olisi menty HIIDENKIRNUUN. Tarkoitan ettei sieltä
    pois pääsyä. Se jauhaa suomalaiset tuusan nuuskaksi.

    Suomalaiset on peloteltu EU-erosta ja ne jotka kannattivat EU:hun
    liittymistä eivät myönnät virhettä tapahtuneen. Lisäksi sen jälkeen
    on kasvanut uusi sukupolvi joka ei ole elänyt itsenäisessä Suomessa.

    Venäjän pelolla ratsastetaan ja kuparille annetaan omat ja varastetut.

  2. Aika surullista jos EU:sta ei pääse pois ilman Venäjän vallan avulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *