Pekka haavisto Ahti Karjalaisen jalanjäljillä

Ulkoministeri Pekka Haavisto lupasi Englannille poliittista apua Hormuzin salmen kriisissä, kun Iran uhkaa sulkea muilta liikenteen siellä. Hupaisaa vaan on, että Englannin ulkoministeri ilmoitti, että he eivät ole pyytäneet Suomelta mitään apua.

Tässä on nyt käynyt niin, että Haavisto on tehnyt itsensä narriksi.

Samoin teki Ahti  Karjalainen, kun Suomessa järjestettiin Etyk-kokous  vuonna 1975 Urho Kekkosen toimiessa isäntänä.

Ahti Karjalainen oli tuolloin ulkoministerinä lentokentällä vastassa vieraita. Kun Englannin ulkoministeri astui alas koneesta ensimmäisenä häntä tervehti Karjalainen ja kysyi ”do you speak english?”

Ahti Karjalainen puhui tunnetusti huonosti englantia ja ääntäminen oli savolaiselle Karjalaiselle vaikeaa.

8 vastausta artikkeliin “Pekka haavisto Ahti Karjalaisen jalanjäljillä”

  1. Liekkö Ahti selvinpäin edes silloin, oli valtion suurin juoppo tuohon aikaan.

    Haavisto esittää pridesukupolven keulahahmoa, pelastamassa muita maita kuin omaansa, koska se on mediaseksikästä…

  2. Olen huomannut, miten jotkut ovat pahoittaneet mielensä siitä, että Suomi on asettunut selkeasti tukemaan Britanniaa tässä kiistassa. Ehdotankin, että Suomi asettuu tukemaan Irania. Irtisanoudumme Britannian kanssa solmitusta nopean toiminnan joukkojen (JEF) yhteistyöstä ja alamme tehdä yhteistyötä Iranin Islamilaisen Tasavallan Vallankumouskaartin kanssa. Siihen saamme kätevästi Venäjänkin mukaan, sillä Iran ja Venäjähän ovat Lähi-idässä kumppaneita. Pitkäaikainen unelma yhteisistä sotaharjoituksista Venäjän kanssa toteutuu. Jos meillä olisi Perussuomalainen ulkoministeri niin asia olisikin jo varmaan hoidettu. Mutta kun on vihreä ja vielä homo niin ymmärtäähän sen Englannin tukemisen.

  3. Aihetta sivuten:

    https://www.gov.uk/government/news/foreign-secretary-statement-on-iranian-actions-in-the-strait-of-hormuz
    20.7.2019

    Foreign Secretary Jeremy Hunt said:

    I had a fairly long conversation with the Iranian Foreign Minister, Javad Zarif, this afternoon. And it’s clear from talking to him and also statements made by Iran that they see this as a tit-for-tat situation, following Grace 1 being detained in Gibraltar. Nothing could be further from the truth. Grace 1 was detained legally in Gibraltarian waters because it was carrying oil against EU sanctions, to Syria, and that’s why Gibraltarian authorities acted totally with respect to due process and totally within the law.

    Lopusta:

    Grace 1 pidätettiin laillisesti Gibraltarin vesillä, koska se kuljetti öljyä EU: n pakotteiden vastaisesti Syyriaan, ja siksi Gibraltarin viranomaiset toimivat täysin asiallisesti ja täysin lain mukaisesti.
    *
    Onko tosiaan ymmärrettävä, että EU:n määräämät sanktiot ovat osa jotain lainsäädäntöä?

  4. Älkää nyt haukkuko edesmennyttä sukulaismiestäni, joka eli niin kuin suomalaiset pääasiassa elivät. Huippuälykkääseen päähän ei enää viina tahtonut mahtua.

  5. Puhuin juuri puhelimessa Iso-Britannian ulkoministeri Huntin kanssa Stena Impero -laivan haltuunotosta Hormuzinsalmella. Tätä haltuunottoa ei voi hyväksyä. Ilmaisin Suomen tuen Britannialle asiassa. Tällaiset tapahtumat haittaavat pyrkimyksiä lieventää jännitteitä alueella. sanoo Haavisto Twitterissä.

    Missä lienee Englannin ulkoministeri ilmoittanut, että ei ole pyytänyt Suomelta mitään apua?

  6. Minulla on henk. koht. vaikeuksia luottaa brittilään kumppanina. Meillä on vuosisatojen historia brittien julmuuksista Suomea kohtaan. He ovat kroonisen epäluotettava taho kaupassa, heidän politiikka on räiskyvää ja suunta muuttuu hetkessä. Heitä ei kiinnosta EU tai Eurooppa, ainoastaan Atlantin ylittävä kauppa.

    Ollaan toki ystäviä, mutta en minä heille selkääni koskaan kääntäisi. Mutta minä olen vain minä ja ministeri Haavisto on epäilemättä minua aika paljon osaavampi maailmanpolitiikassa.

    1. Mitä tarkoitat ”brittien julmuudella Suomea kohtaan”?

      Talvisodan rauhaa ei ehkä olisi saatu tehtyä ilman brittien lupausta avusta. Olisimme voineet joutua Stalinin miehittämäksi. Se vasta julmaa olisi ollut.

  7. On toi Haavisto tehokas. Pian sen jälkeen kun jorisi Englannin ulkoministerin kanssa kyseinen ministeri sai potkut.Mister Hunt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *