Populismi on OK, mutta sitä kaikki ei käsitä

Populismi sen kielteisesä muodossa on leimakirves, jolla leimataan vastustajia, kun ei parempakaan ole keksitty.

Populismia sen varsinaisessa tarkoituksessa harjoittavat kuitenkin kaikki puolueet, toiset enemmä toiset vähemmän.

Perussuomalaiset on kaikkien muiden puolueiden hampaisa ja populismi on se sana, jolla persuja mollataan, vähätellään ja syrjitään.

Mutta mikä puolueista oli populistisin? Vihreät ja vassarit ovat varsinaisia populsteja eikä demarit  jää heistä kauaksi jälkeen.

Onkin aika lopetaa puhminen populismista ja tunnustaa tosiasiat eli hyväksyä Perussuomalaiset kansallismielisenä puolueena. Kansallisuusaate on vanha aate. Suomen satavuotinen historia perustuu paljolti kansallismielisyyteen. Sankarihaudat ympäri maata kertovat, että mikään uhri ei ole liian kallis isänmaan puolesta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja sanoi taannoin, että persut eivät ole populisteja. Mutta he ovat nationalisteja. Ja nyt käydään taistelua globalistien ja nationalistien välillä.

Jostain käsittämättömästä syystä muut puolueet, kuin persut kannattavat globalismia, joka tarkoittaa itsenäisyydestä luopumista. Moni pieni syrjäinen kunta voi kertoa miten kävi, kun he liittyivät suurempiin kuntiin. Heidät unohdettiin. Samoin kävisi Suomelle.

Liittovaltiossa Suomi olisi pieni syrjäinen ja pohjoinen maa, joka jätettäisiin oman onnensa varaan. Etelän vetelät ja ovelat osaavat kyllä hoitaa asiansa, mutta viis veisaavat jostain kylmästä ja  kolkosta pienestä maapläntistä Euroopan kartalla.

Suomen kansa haluaa pysyä itsenäisenä ja siksi persujen kannatus kasvaa kohisten, koska vain persut voivat pelastaa Suomen täystuholta.

JK. Jos kommentoitte, pysykää asiassa. Asiattomat poistetaan.

9 vastausta artikkeliin “Populismi on OK, mutta sitä kaikki ei käsitä”

    1. Ja mitähän ne muut puolueet ovat, kun jokainen puolue harjoittaa populismia ja populismi itsessään on aivan oleellinen osa politiikkaa.

      Esim. nykyinen hallitus on saanut asemansa puhtaalla populismilla. Täysin katteettomilla lupauksilla, joita ei ole koskaan ollut minkään näköistä tarkoitusta, eikä sen enempää mahdollisuuksia toteuttaa.

  1. Taas tämä persuaktivisti Väiski poisti kommenttini perustelematta muutoin kuin että ei tykkää. Alan tekemään omat avaukseni tällaisista hölmöilyistä.

    1. Sun pitää kirjoottaa kunnon tekstiä ni sitä ei poisteta? Pystytkö??

  2. Kaikki väärin. Ensinnäkään en ole persuaktivisti, olen vain tällainen tavallinen perussuomalainen, joka rakastaa synninmaataan palavasti.
    En poistanut kommenttia perustelematta, ilmoitin etukäteen, että jos ei pysy asiassa poistan ja poistin siksi, kun asiasta ei ollut mitään mainintaa vain kirjoittajasta.

  3. On se mielenkiintoista, kun muutamien mielestä ei ole olemassa kuin oikeistopopulismia.
    Nykyhallituksen piúolueista kaikki harjoittivat suuriäänistä populismia ja sillä populismivalehtelulla demut sen ”vaalivoiton” saivat.
    Puhdasta populismia oli se vappusatanen, 0,7 hoitajamitoitus jns.
    Mitään niistä populistisista lupauksista ei toistaiseksi ole pidetty, vaikka Kiurun mukaan hoitajamitoituskin oli vain tuntie työ.
    Kreikassa vasuripopulistit voittivat edelliset vaalit – mitään populistisia lupauksia ei tosiasiassa pidetty ja se näkyi viime vaaleissa vasurien suurena tappiona.

Vastaa käyttäjälle Tarmo V. Törnroos Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *