Törkeätä verovarojen kuppausta

Rinteen hallitus kunnostautuu jo alkumetreillä kyseenalaisella tavalla. Ensimmäiseksi korotettiin pääministerin palkkaa. Seuraavaksi alettiin palkkaamaan ministereinen avustajia ja heitä tuleekin nyt paljon.

Kyseessä on SUOJATYÖPAIKAT eduskunnasta pudonneille ja muille politrukeille, jotka ovat uskollisesti palvelleet puoluettaan. Kaikille ei riitä  avustajan palkka, on saatava erityisavustajan status ja korkeampi palkka. On arvioitu, että kun kaikki avustajat ja erityisavustajat tarvitsevat vielä sihteereitä, apulaissihteereitä ja kahvinkeittäjiä, niin hallitus palkkaa kaikkiaan noin 200 sukankuluttajaa, joiden palkat ja muut palkkamenot maksaa kukas muu, kuin veronmaksajat.

Mitä tämä avustajien ja sihteerien armeija sitten tekee palkkansa eteen? Eivät mitään hyödyllistä ja tuottavaa. He ovat käytännössä puolueidensa palveluksessa, mutta kulut menee valtion piikkiin eli veronmaksajat maksaa.

Käytännössä on kyse peitelty puoluetuen korotus, mutta vain hallituspuoluille.

7 vastausta artikkeliin “Törkeätä verovarojen kuppausta”

  1. Josko tämä on sitä työllisyyden hoitoa, kun nostellaan kavereita 10000-13000€ kuukausipalkoille, tuossa luokassa valtiosihteerien liksat liikkuvat.

    Valtiosihteerien maarä lähes nelinkertaistuu vs. edellinen hallitus ja avustajien määrä kasvaa 89:ään.

    Mites muutoin ajattelette hallinolle käyvän mikäli maakuntauudistus toteutetaan?

  2. Mika – ehdit ennen minua että samaa minäkin ihmettelen +maakuntauudistuksella mutta päättyykö vielä tuohonkaan ?

    Ai,niin unohtui että ”pitääkö aina valittaa” mutta tietynlainen tieto tuo tuskaa,varsinkin jos se pahin osuu – peruskansalaisiin !

    Tasapuolisesti kaikille Hyvää Helluntaita,ilman säätyjä !

    1. Tattis vaan maakuntauudistuksesta. Persnaakkelit perivät sen, mitä keskustalta perinnöksi jää.

  3. En väheksy kirjoittajan huolta tästä aiheesta, mutta mielestäni tämä on melko pieni jäävuoren huippu.

    Mielestäni pahin ongelma on se määrä ulkopuolisia konsultteja ja ulkoistuskumppaneita mitä valtio käyttää. Jos valtion viinerinsyöjäarmeijaan upotetaan vaikkapa 10 miljoonaa euroa vuodessa, ostaa valtio samaan aikaan vastaavia palveluita ulkopuolisilta miljardilla.

    Ei ole yksi tai sata kertaa todistettu tapaus, jossa valtion asioista palaveroidaan asiantuntijoiden kesken pöydän äärellä. Toisella puolen pöytää on valtion palkkalistoilla oleva virkamies, jonka palkka on 3 000 euroa kuussa. Toisella puolen pöytää täysin samaa työtä tekee konsultti 10 000 euron kuukausipalkalla. Ja tämän mielletään olevan ihan okei. Konsultti ei ole tulos- tai laatuvastuussa.

  4. ”Rinteen hallitus kunnostautuu jo alkumetreillä kyseenalaisella tavalla. Ensimmäiseksi korotettiin pääministerin palkkaa.”

    Pieni on Anan ansiotulo vieläkin, jos vertaa muiden lakkokeisarien tuloihin, mutta on Suomi köyhä ja siksi jää, kun virkaa tekevät lakkokeisarit rohmuavat kaiken.

  5. ”hallitus palkkaa kaikkiaan noin 200 sukankuluttajaa, joiden palkat ja muut palkkamenot maksaa kukas muu, kuin veronmaksajat.”

    Ehkä tontut valvovat, ja joulupukki käy potkaisemassa hallituksen pellolle ennen lähtöään lahjojen jakoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *