Väiskin MOT: Media halveksii kansanvaltaa

Suomessa vallitsee vallan kolmijako, lainsäädäntövalta (eduskunta), toimeenpano valta (hallitus) ja tuomiovalta (oikeuslaitos).
Eduskuntaan valitaan 200 edustajaa vapailla ja yhtälaisilla vaaleilla säätämään lakeja, jossa äänioikeutettuina ovat pääsääntöisesti kaikki täysi-ikäiset Suomen kansalaiset.

Neljänneksi valtiomahdiksi sanotaan mediaa, jonka tehtävän on vahtia vallan tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Mutta toimiiko kaikki, kuin strömsöössä? Ei toimi.
Median rooli kasvaa aina silloin, kun yhteiskunnassa tapahtuu.
Esim. nyt kun vaalit ovat tulossa kansalaisten pitäisi saada itse päättää ketä äänestää ja miksi äänestää.
Mutta media ei tätä salli, vaan se pyrkii aivopesua käyttämällä vaikuttaa kansalaisiin siten, että he äänestävät ”oikein”.

Aivopesu on ikivanha keino, jolla valtaapitävät ovat saaneet kansalaiset toimimaan halutulla tavalla.
Esim. kun kansanäänestyskellä Suomi liittyi EU:n jäseneksi, niin sitä edelsi mittava median aivopesukampanja Hesarin johdolla koko mediassa EU:n puolesta.

Aivopesu on erityisesti Euroopan unionin suosima keino murtaa ihmisen vapaa tahto saada kansalaiset tajuamaan omaa parastaan. Aivopesty kansalainen uskoo kaiken, mitä televisio ja printtimedia suoltaa. Aivopesu on monessa maassa yleinen käytäntö, joka toteutetaan ensimmäisen kerran jo esikouluikäiselle kansalaiselle. Aivopesu tapahtuu usein television tai koululaitoksen kautta. Kansalaisten aivopesu jatkuu koko ihmisen eliniän, niin kauan kuin ihminen katsoo Yleä ja MTV3:a ja lukee Hesaria.

Nyt ollaan siirrytty globaaliin aivopesuun, ”ilmastonmuutos” niminen mantra iskostetaan jo alakoululapsiin ja ”hiilipeikolla” pelotellaan. Koululapset ovat jo Suomessakin lakkoilleet ja käyneet eduskunnassa vaatimassa toimia ilmasto suojeluun.Transferenssi-nimisen psykologisen ilmiön välityksellä uususko leviää kulovalkean lailla yksilöihin, joilla omilla aivoilla ajattelu on gibbonin tasolla. Aivopesu toimii liiankin hyvin. Valtamedia on siihen syypää.
Aivopesua on sekin, kun Suomen valtamedia päivästä toiseen toistaa ilmastohössötystä, mitä soten jälkeen ja kuka menee kenenkin kanssa tulevaan hallitukseen. Ikään kuin nämä olisivat elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Aivopesua on sekin, kun media vaikenee asioista, joista kansalaiset olisivat kiinnostuneita. Esim. persujen laaja ja kattava selvitys maahanmuuton kustannuksista ei ole saanut yhtään palstatilaa lehdissä ja ruutuaikaa telkkarissa.
Eräät asiantuntijat suosittelevat pidättäytymistä lukemaan lehtiä ja katsomaan telkkarin uutis -ja ajankohtaisohjelmia.
Se voisi olla hyvä keino säästyä aivopesulta ja saada vapaasti muodostaa käsityksensä asioista v arsinkin nyt vaalien edellä, kun pitäisi valita puolue ja ehdokas ketä äänestää. Mutta onko se realistinen? Tuskin. Mutta ainakin voisi vähentää alttiutta tulla aivopestyksi.

Tiedän monia, jotka ovat lopettaneet Hesarin tilaamisen. Lehteä voi selailla ilmaiseksikin netissä.
Miksi maksaa siitä, että tulee aivopestyksi?

2 vastausta artikkeliin “Väiskin MOT: Media halveksii kansanvaltaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *