Väiskin MOT: Mikä on Illuminati?

Motto. Kun tietää enemmän, luulee vähemmän.

Tässä suomenkielinen vastaus otsikoituun kysymykseen.

 

Tämä on nyt tärkeä ymmärtää siksi, että maailmassa tapahtuu kaiken aikaa kummia ja se näkyy jo täällä pohjan perukoillakin. Esim. Suomen valtamedia (Yle ja Hesari) yrittävät vaikuttaa tuleviin vaaleihin tavalla, joka ei sovi kansanvaltaiseen ja demokraattiseen Suomeen. Uusi urkintalaki ja sananvapauden rajoittaminen ovat myös selviä merkkiä Illuminatin toiminnasta.

Katsottuanne videon, voitte hieman pysähtyä miettimään, mitä kaikkea on tapahtunut Suomessa viimeisen 10 vuoden aikana.

Muistin virkistämiseksi palautettakoon mieliin, että Suomi on jo nyt luovuttannut n. 80 % päätösvallastaan EU:lle. Olemme siis itsenäisiä vain 20 prosenttisesti. Kuka on luovuttanut itsenäisyytemme de facto EU:lle. Vastaus on porvarihallitukset, joissa viimeisen kahdeksan vuoden aikana on ollut Kokoomus, Kepu ja Demarit. Samat puolueet, joiden nimekkäitä jäseniä on mm. Bilderberg-salaseuran jäseniä ja jotka ottavat toimintaohjeensa Illuminatilta.

 

6 vastausta artikkeliin “Väiskin MOT: Mikä on Illuminati?”

  1. Jos en joskus näille palstoille olisi sekaantunut; tämmöiset illuminaatit, freudenbergiläiset, bildenbergiläisyydet, sekä varsin monet minulle toisarvoiset asiat olisivat jääneet arvoituksiksi, tosin se tilanne olisi ollut ehdottomasti parempi, jos toisaalta, eivät ne kyllä minua nykyiselläänkään häiritse.

  2. Illuminati on vain tyytyväinen, mitä enemmän on niitä, jotka eivät usko tai haluakaan uskoa salasaeuroihin. Se antaa heille työrauhan toteuttaa ”uutta maailmanjärjestystä”. Eikö sekään vakuuta, että Suomen itsemääräämisoikeudesta on luovutettu EU:lle jo 80 % kaikessa hiljaisuudessa ja pienin askelin?
    USA:ssa ja kaikilla Bilderberg-salaseuran konferenssipaikkakunnilla mielenosoittajien määrät kasvavat vuosi vuodelta konferenssiaikoina. Kansojen vastaisku tulee. Ranska näyttää esimerkkiä.

  3. Toimivat juurikin siten ettei tyhmä kansan enemmistö oivaltaisi.
    Isäni oivalsi jo nuorena ja ponnisteli perheensä omavaraistalouteen
    mahdollisimman riippumattomaksi rahasta.
    Me lapset saimme elää tasapainoista perhe-elämää
    emmekä osanneet rikkauksia kaivata.
    – No siksikö en ole viekkaudella varallisuutta kerännyt?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *