Vihje vihapuheiden ilmiantajille eli vasikoille

Vihapuheista on nyt tullut ase vihervassareille ja muille suvakeille, jotka aikovat muuttaa Suomen sellaiseksi, että vihaa ei tunneta eikä ainakaan siitä puhuta tai kirjoiteta halaistua sanaakaan .

Näin vaalitaistelun aikana on erikoisesti perussuomalaiset joutuneet luupin alle eli heidän puheitaan ja kirjoituksiaan somessa seurataan suurennuslasilla.

Mutta eivät vain perussuomalaiset viljele vihapuheita. Vihapuheita kuulee kaikkialla, missä kaksi tai kolme tapaavat toisensa. Turuilla toreilla, kahviloissa, pubeissa ja kodeissa voi kuulla vihapuheita jatkuvasti. Ja syykin on selvä. Suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikkaa on hoidettu huonosti, se tulee kalliiksi ja me veronmaksajat emme hyväksy sitä, että meiltä leikataan mm. sosiaaliturvaa, kun maahanmuuttajia pitää elättää vuositolkulla.

Jos siis vihervassarit ja muut suvakit haluavat saada mahdollisimman monta vihapuhujaa kiikkiin, niin menkää turuille ja toreille, kahviloihin ja pubeihin ja jopa ihmisten koteihin. Niissä paikoissa kuulee paljon vihapuhetta, KOSKA SUOMALAISET OVAT VIHAISIA.

2 vastausta artikkeliin “Vihje vihapuheiden ilmiantajille eli vasikoille”

  1. Niin kohta avauskin aihesta saattaa olla kommentteineen vasikoiden luupin alla.
    Eikös jossain maassa aikoinaan yllytetty paljastamaan jne.?

    1. Kyllä meillänäitä DDR:n ihannoijia on ihan riittävästi liikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *