Kumma juttu kaivoskoneissa se toimii

Noin sanoo Suomessa  kultakaivoksen henkilöt jotka ovat saaneet käyttää akkukäyttöistä kaivoskonetta

Ne lataa itse itseään porauksen aikana miksi tuota samaa toimintaa voi laittaa myös autoihin

Ja jos se ei toimi autossa samalla kaavalla eikö se olis mahdollista kehittää niin että se toimii myös autossa

Kun miettii asiaa että akut on noissa kaivoslaitteissa paljonkin suuremmat kun pikku biileihin on mahdollista laittaa

Kaivoskoneet kun ovat massaltaan vähintäänkin kymmenkertaisilla luvuilla

Akku käyttönen kaivoskone on ollut jonkin aikaa koekäytössä ja siellä todettu toimivaksi

Ja onhan autotkin nykyisin akkunsa lataavia ajon aikanaa onko siinä vaan hyvästä tahdosta kiinni vai onko erään piirin ahneus sokaissut kehittellyn

Seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

147 vastausta artikkeliin “Kumma juttu kaivoskoneissa se toimii”

    1. En tiedä mistä se lataa niin se vaan takee ja asia on kokelussa vielä mutta toiminut koko ajan moitteetta terv tepivaari

  1. Kyllä se kehitys vaan taitaa mennä eteenpäin autoissakin. Nykyään auto, kuin auto huonompikin kulkee sen ladatun matkan 500- 600kilometriä. Jonkun premium luokan auton latausaikaa hiljan katselin, kun se näkyi olevan 2- 2.5 tuntia. Sekin oli ennen vuorokausi, jos riittikään.

    1. Juu, Suomessa autojen keskihinta (eli ajossa olevat) on n 3000€/ auton omistaja eli monta egee on bensa tai diesel mobiilissa kiinni.

      Nyt kun käydään äkkiä ostamassa pikkukippo eli n 30 000€ sähköauto tai perheauto n 60 000-100 000€ niin hommahan on klaara. Kyllähän kaikilla löytyy se kolkyt donaa takataskussa (sanoi Andy aikoinaan…), eikä tuo 100 000€ niin tiukassa ole kun säästää puhkua…

      Helppoa, huomenna kaupoille koko konkkaronkka. Hyvä! Voi sitten latailla sitä ja ajella 600 km ja maailma pelastuu,,,on se nyt helpoksi tehty, on.

  2. Taas täytyy ärsyttää. Olin Toyotan kehitysryhmässä kriitikkona jota veti Tommi Berg.
    Esitin sähköauton latausjärjestelmäksi hyvin simppeliä ratkaisua. Takakonttiin upotetaan minidiesel, joka seuraa lataustilannetta ja käynnistyy aika-ajoin lataamaan akkuja. Näin matka-aika olisi rajaton ja latausmoottorin polttoaine minimaalinen.
    Sitten tuli Mitsubishin rinnakkaismoottori polttoaineella, joka noudattaa tuota periaatetta, mutta osallistuu vetovoimaan. Se on virhe, koska ratkaisu on kallis.

  3. Juhani, ymmärtääkseni Japanissa on myynnissä Toyotan sähköautoja joissa moottori on sähkömoottori mutta energia tulee bensasta – saman tekisi toki dieselilläkin.

    Itse odotan varovaisella mielenkiinnolla ID.3:a volkkarilta. Se on liian pieni auto itselleni, mutta kiinnostaa nähdä saako ne siitä kansansähköauton.

    Tällä hetkellä markkinoilla on 0 kappaletta sähköautoja johon mahtuu valokuvausstudioni. Edes Teslan X:ään (100 000 euroa tjsp) ei mahdu, vaikka se on ”iso”. Sen sijaan se mahtuu mainiosti volkkarin, volvon ja monen muun kansanauton farmarimallin perään.

    1. Jos alkaen 30 000€ autosta saa kansansähköauton niin minä olen marssista.

  4. Siinä akkukaivoskoneessa ainakin joissakin malleissa on akku vain siirtymisiä varten ja porausta varten se kiinnitetään kaapeliin sähkön saamista varten.
    Samallahan se saa sen akkunsa ladatuksi.
    Akkua ei tarvitse ladata koneessa, missä polttomoottori tuottaa sen poraustehon, koska siirtyminenkin tapahtuu silloin polttomoottorilla.

    1. Samoin autossa se on siirtymistä varten
      Poraus tapahtuu oikealla sähköllä eli piuha kiinni seinän
      Ja tunneli laitteessa ei moottoria ole käytetty enää n 30 vuoteen poraus tehdään aina sähkömoottorein
      Varmaa on että nyt lataus tehdään ilman polttomoottoria ja siirrot akuilta tulevasta virrasta
      Jota ladataan porauksella ei verkko virralla
      Niin noita akkukoneita on vain yksi ei siis mitenkään paljon sekin koekäytössä terv tepivaari

      1. ”Jota ladataan porauksella ei verkko virralla”
        Nyt meni satuiluksi.
        Ei poratessa synny sähköä, vaan sähkö tulee kaapelista porauksen aikana ja sillä ladataan akut.

        1. Eipä van mennyt satuiluksi otappa Juhak asioista selvää ettet tee vika sanomisia
          Ja se sähkö tulee porauksesta jotenka se siitä
          Olen itse ollut kaivoskoneiden parissa vajaan neljä vuosikymmentä n 40 vuotta ja näin myös tiedänkin siitä alasta aika lailla enemmän
          Ennen tuo kaapeli oli se jolla kone siirrettiin sähkön avulla pois räjähdys alueelta
          nyt se virta tulee porauksen toimesta ei seinästä
          Se mikä sen virran tuottaa ei vielä ole minulle selvinnyt ja asiahan on näin ettei sitä julki tuoda koska kyse on proto tyypistä jolla ei ole vielä patentin suojaa terv tepivaari

          1. Et viitsisi leikkiä besservisseriä, kun et tuota tekniikkaa näytä kuitenkaan ymmärtävän.
            Poraus ei todellakaan tuota sähköä, vaan kuluttaa sitä.
            Se sattumoisin on perusfysiikkaa, minkä perusteita et tuolla porauskokemuksellasikaan miksikään muuta.
            Se, että et ymmärrä asiaa, ei tarkoita, että väitteesi porauksella tuotettavasta sähköstä olisi millään tavalla oikea, mutta eihän tepi pysty myöntämään olevansa väärässä, vaikka ei asiaa edes ymmärrä.

            Tuossa Albanukselta kopioitu linkki, missä kerrotaan totuus tuosta ”sähkön tuottamisesta porauksella”.
            Lue se ja usko tosiasioita.

            https://yle.fi/uutiset/3-10969833
            16.9.2019

    2. Kaivoskuilussa ei polttomoottoria käytetä muuhun siirtymisen ajan eli perästä poistumiseen räjäytyksen ajaksi
      Sillä ei ladta mitään terv tepivaari

  5. Kiviainesten laskemisen painovoimaa voidaan tietenkin käyttää hyväksi latauksissa, jos sellainen olisi. Mutta nämähän poraavat, muut koneet hoitavat kiviaineksinen kärräyksen.

  6. No joo lastarit on kuilussa aika moisia mutta tuo lataus tapahtuu porauksen sivu tuotteena sitä en tiedä mikä se keino on terv tepivaari

  7. Ja onhan autoissa nytkin sähkön tuottaja akuille ja tuota kaivoskoneissa nyt kehittettävää ja versio voi olla maailman uusi mullistus autoiluunkin
    Sitä vaan pitää kehitellä autoiluun sopivaksi versioksi terv tepivaari

  8. Kävipä niin, että ensimmäisen kerran tämän sivuston historiassa hävisi täältä kommenttini. Ei näköjään osunut kohdalleen minun arvioni autojen hinnoittelussa.

  9. No minun toimesta ei lähde kenenkään kommentit enpä tiedä mikä on vienyt terv tepivaari

  10. Mutta tuota tekniikkaa vois kehitellä autoihinkin sopivaksi mitä nyt on kehitelty kaivoskoneisiin
    Koska en usko sen sopivan autoihin suoraan vaan siinä on varmuudella kehiteltävää
    Mutta tuskinpa paljon kuitenkaan terv tepivaari

  11. Kyllä vaan se autojen tekniikka kehittyy, oikeastaan enemmän mitä pari vuotta sitten uskottiin.

  12. Varmaan on noin ja samoin tekee kaivoskoneetkin ja heidän tietojaan voi monasti myös hydyntää puolin ja toisin
    Kehitellään yhdessä molempia aloja Suomessa on kehittynyt kaivoskone teollisuus jolla olis paljonkin annettavaa myös autoilun puolelle terv tepivaari

  13. https://yle.fi/uutiset/3-10969833
    16.9.2019

    Kaivoskoneet siirtyvät dieselistä akkukäyttöisiksi – Kittilän kaivos testaa
    .
    Kultakaivoksella on testattavana akuilla toimivat porauslaite, kiviauto ja lastauslaite.
    .
    Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa. Kohteessa on muun muassa pienet siltanosturit sekä latauspaikat.

    Akkukäyttöisen lastauskoneen ja kaivoskuorma-auton testaukset ovat vasta alussa, joten niiden käytöstä on saatavilla tietoja lähiviikkoina.

  14. Juuri näin on asiat eikä se muuksi muutu ne akut vaan ladataan porauksen yhteydessä
    Lastareissa ja kuorma autoissa ne akut vaihdetaan ainkin toistaiseksi terv tepivaari

    1. Akuilla tuotetaan se sähkö porausta varten eikä päinvastoin.
      Jos poraamalla tuotettaisiin sähköä, ei akkua todellakaan tarvitsisi vaihtaa ja – joku on keksinyt ikiliikkujan.
      Tepi näyttää uskovan, että ikiliikkuja on mahdollinen.
      Ne, jotka jotain fysiikasta ymmärtävät, tietävät, ettei se ole mahdollista.

        1. Virtakonettta pyöritetään porauksen avulla elikkä sähkö tulee sieltä ja väleissä se pora laite siirretään akkuvirralla räjäytyksen ajaksi
          Ja se lataus tapahtuu juuri porauksen aikana terv tepivaari

            1. Oikeasti oletko joku tietoa lypsävä no itse tiedän mikä sen saa aikaan
              Sulle en sitä paljasta terv nevan rannalle terv tepivaari

  15. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa

  16. ”Ne lataa itse itseään porauksen aikana miksi tuota samaa toimintaa voi laittaa myös autoihin

    Ja jos se ei toimi autossa samalla kaavalla eikö se olis mahdollista kehittää niin että se toimii myös autossa”

    Jo’vain sanoo lappalainen

  17. No onko siinä suurta eroa onko se porauslaitteessa vai autossa sanoi hesalainen
    No minä olen Tamperelainen enkä lappalainen
    Lastareissa ja muissa autoissa se ei ole toiminut mutta katsotaan tulevaan toimii kuitenkin porauslitteessa täysin
    Terv tepivaari

  18. Olis kuitenkin parempi kun Albaanus ja Juhak kirjoittaisi omalle blogilleen mölinöitään joiksi nuot komentinne lasken terv tepivaari

    1. Ei mahda mitään, kun et tekniikasta ja fysiikasta mitään näköjään ymmärrä.
      Kun kaivoksen edustaja sanoo, että akut ladataan porauksen lomassa (= välissä), niin niitä ei todellakaan porauksen aikana ladata.
      Kerropa tepi, millä energialla se porakone pyörii?
      Et taida osata vastata, kun ikiliikkujaa intoilet.

      1. Ja no kyllä neljä vuosikymmentä kaivoskoneita katselleena antaa vahvan pohjan kaivoskoneesta kokonaisuutena
        Kyllä osaisin en van paljasta sitä millä se toimii kun en tiedä kuka ja mikä olet voit olla teollisuus vakoilia terv tepivaari

        1. Sanotaan näin, että saatan tietää kaivoskoneista ja poralaitteista monessa mielessä enemmän kuin sinä, mutta en voi kertoa, mistä ja miten, koska se kertoisi tasan tarkkaan, kuka olen.
          Sinä taas et siitä ikiliiikkujastasi mitään tiedä, kun et edes kykene kertomaan, millä energialla se porakone pyörii.
          Tosiasiassa se energia tulee akuista porauksen aikana ja akut ladataan kaivoksen edustajan mukaan porausten välillä.
          Etko todellakaan ymmärrä siinä jutussa selkeällä suomen kielellä kirjoitettua asiaa, vai onko kyse vain perinteisestä ”tepi on oikeassa”-jutusta?

          1. No tiedän siitä enempi kun korkeakoulun oppimäärä antaa tietoa sun jutut ovat tyhjää pölinää tyhjästä
            terv tepivaari

          2. No enpä usko sun tietoosi kivikoneista joista on kysymys porakalustossa akku ladataan poraukasen aikana
            on vaan yksinkertaisesti selvä että niistä mistä se voimansa ottaa lataukseen ei voi julki vielä tuoda
            Ilman patentti suojaa ne on pian muiden käytössä ja omina keksintöinä .
            Mun puolestani voit oll kuka hyvänsä ei kiinnosta terv tepivaari

            1. Ensinnäkin minun tietoni eivät ole korkeakoulusta, vaan aivan todellisista laitteista, mutta sitähän sinä et ymmärrä.
              Toisekseen jauhat puhdasta roskaa, kun olet muka keksinyt ikiliikkujan.
              Jos kaivoksen edustaja sanoo, että akut ladataan porauksen lomassa, se pitää paikkansa eikä yksi laitetta tuntematon tepi siitä ikiliikkujaa saa millään.
              Missään ei ole väitetty, että lataus tapahtuisi porauksen aikana.
              Porauksen lomassa on suomeksi porauksen välissä eli silloin, kun ei porata.
              Jos on typerä eikä tuota suostu ymmärtämään, ei sille millään tosiasialla mitään mahda.
              Voit unelmoida tuosta ikiliikkujastasi, koska se on puhdasta utopiaa.
              Tämän enempää typeryyttä kommentoimatta.

              1. Mikähän firma on kyseessä Tamrock tuskipa on ei liioin taida olla Sandviikki terv tepivaari

              2. ”Mikähän firma on kyseessä Tamrock tuskipa on ei liioin taida olla Sandviikki terv tepivaari”

                Ja mistähän sinä sen muka tiedät

              3. Nuo kaksi firmaa ovat sama firma entinen ja nykyien nimi ennen oli Tamrock nyt on Sandviikki terv tepivaari

  19. Näin Ylen toimittajalle asia kerrottiin:

    ”Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa.”

    [ Jokainen voi tietenkin keksiä asian tiimoilta mitä itse haluaa.]

  20. No keksimiseen ei ole tarvetta olen ollut kaivoalalla n 4 vuosikymmentä jotenka tietoa on enempi kun Korkeakoulun opettaja proffalla
    Ne kyllä keksii vaikka mitä
    Eikä näillä toimittajilla ole tietoa niistä asioista jotka ovat vielä salassa pidettäviä asioita
    turhaa jorinaa Albanukselta terv tepivaari

    1. Miten proffa voi tietää miten Kittilän kaivoksessa ladataan akkuja.

      Kaikki on jo netiissä – se salauksesta

      1. No etpä taida tietää poralitteesta mitään
        Toivon että et laita kommenttia koska ne ei sisällä yhtään mitään terv tepivaari

  21. Kinataan mitä tahansa, Kaivoskoneet eivät evät voi tuottaa fossiilisien polttoaineiden tuomia päästöjä tänä päivänä. EI, vaan kaikki toimivat vain sähköllä tai kaasupolttoaineilla, jotka eivät tuota päästöissään pääasiassa muuta kuin vettä.

  22. Noin se on kaivos on suljettu instituutio kokonaan eikä siellä tarvita pakokaaasuja terv tepivaari

  23. No keksimiseen ei ole tarvetta olen ollut kaivoalalla n 4 vuosikymmentä

  24. Alkuperäinen juttu:

    Ne lataa itse itseään porauksen aikana miksi tuota samaa toimintaa voi laittaa myös autoihin. ( Ei lataa, jos Ylen toimittaja on oikein kuullut selostuksen koneen käytöstä.)

    Ja jos se ei toimi autossa samalla kaavalla eikö se olisi mahdollista kehittää niin että se toimii myös autossa (Akun vaihto ei onnistu noin vain nykyisissä sähköautoissa)
    *
    tepin sepittämää: ”Poraus tapahtuu oikealla sähköllä eli piuha kiinni seinän.”

    Todellisuudesta:
    https://yle.fi/uutiset/3-10969833
    16.9.2019
    .
    Kultakaivoksella on testattavana akuilla toimivat porauslaite, kiviauto ja lastauslaite.
    .
    Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa. Kohteessa on muun muassa pienet siltanosturit sekä latauspaikat.

    Akkukäyttöisen lastauskoneen ja kaivoskuorma-auton testaukset ovat vasta alussa, joten niiden käytöstä on saatavilla tietoja lähiviikkoina.

  25. En ole koo aikana puhunut muusta kun koneen siirto ajosta räjäytyksen ajaksi
    Poralaitteesta ei vaihdeta mitään akkua vaan ne täyttyy porauksen voimasta
    Lastarit ja kuljetuskalusto ei voi käyttää poraustekniikkaa ja niihin akut vaihdetaan terv tepivaari

  26. tepi: ”Poralaitteesta ei vaihdeta mitään akkua vaan ne.”

    Oletko olut paikalla Kittilän kaivoksessa?

    Minä kyllä uskon enemmän Ylen toimittajan selostukseen kuin tepin arveluihin,

    ****
    Todellisuudesta:
    https://yle.fi/uutiset/3-10969833
    16.9.2019
    .
    Kultakaivoksella on testattavana akuilla toimivat porauslaite, kiviauto ja lastauslaite.
    .
    Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa. Kohteessa on muun muassa pienet siltanosturit sekä latauspaikat.

    Akkukäyttöisen lastauskoneen ja kaivoskuorma-auton testaukset ovat vasta alussa, joten niiden käytöstä on saatavilla tietoja lähiviikkoina

  27. Tuskinpa olet siellä ollut itse kaikkia ei näytetä ihan kaikille ja tuossa on syynä prototyyppinen laite jota näkee vain ne joilla on vala tehtynä
    Ja lastareita ja kuljetuskalustoa ei voida vielä saad muulla kun akunvaihdoilla toimiaan mutta hyvä niin kuitenkin on terv tepivaari

  28. Mulla ei ole arvailuja vaan pitkä aikanen kokemus kaivoskoneista jota monella ei ole terv tepivaari

  29. Kittilässä en ole ollut mutta kyllä laitteen kehittäjällä olen ollut aika monta kertaa terv tepivaari

  30. tepi ” :Tuskinpa olet siellä ollut itse kaikkia ei näytetä .”

    Tämä ainakin näytettiin Ylen toimittajille:

    Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa. Kohteessa on muun muassa pienet siltanosturit sekä latauspaikat.

  31. joo näytettiin mutta valikoidulle porukalle joka ei ihankaikkia asioita kertonut julki
    Usko nyt poralaite ei tarvii akunvaihtoa vaan lastarit ja kuljetus kalusto sellasta käyttää terv tepivaari

  32. Kysyin oletko käynyt Kittilän kaivoksessa? et vastannut

    Muutan kantani, jos vaivaudut käymään Kittilän kaivoksessa.

    Siihen asti uskon tähän

    Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa. Kohteessa on muun muassa pienet siltanosturit sekä latauspaikat.

    – sepitäppä mitä vain.

  33. Vastasin en ole käynyt kittilän kaivoksella olen tuon laitteen nähnyt lähempänä ja mielenkiintoinen laite koonaisuutena
    Ja nyt puhun poralaitteesta en lastareista enkä kuljetuskoneista

    1. tepi : ..olen tuon laitteen nähnyt lähempänä”

      Kylläpä kesti, että keksit tuon tarinan.

      Olisit nyt ihmeessä kertonut edes minkä merkkinen Kittilän porauslaite on – se kun ei valitettavasti ole Suomessa valmistettu.

      Juttusi uskotavuutta olisi myös lisännyt paikan mainitseminen avoimuus lisää uskottavuutta.

      1. Ei se ollut keksitty juttu kehittely on valta osin Tampereelta suunniteltu tosin laite tehty muualla
        Sandvikilla on toimi pisteitä yli sadassa maassa
        Ja laitteen olen nähnyt filmllä jossa se toimi ja kaikkia ei siinä sanallisesti julki tuotu
        Avoimuus on pahinta jota voi tehdä kun joka paikassa voi olla teollisuus vakoilu mukana tässäkin
        Ja voiko nimimerkin takaa edes sanoa avoimuus ei voi terv tepivaari

          1. No ei lainkaan väärä koska asiaa on kehitelty siellä kaikkein eniten koita itse arvailuissa mulla tuo asia oli tietoa terv tepivaari

  34. Näin laitteen (väität), muta et ilmeisesti ymmärtänyt toimintatapaa.

    ”Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. Tätä varten olemme rakentaneet maanalaiseen kaivokseen akunvaihtoa varten oman kohteensa.”
    *
    tepi: ”Ja jos se ei toimi autossa samalla kaavalla eikö se olis mahdollista kehittää niin että se toimii myös autossa.

    Jospa tepi nyt vaan alkaa kehittämään autoja ..

  35. Olen kaivoskoneita nähnyt elämäni aikana satoja jos en peräti kymmeniä tuhanssia
    No paljon joka tapauksessa niitä on ollut
    Tämä porakaulusto on aikaansa edellä niissä ei vaihdeta akkuja vaan ne latautuu poraksesta sinä puhut aivanmuusta asiasta terv tepivaari

  36. tp: ”Olen kaivoskoneita nähnyt elämäni aikana satoja jos en peräti kymmeniä tuhanssia..”

    Tuo tässä paina missään –sadun kerronnassa olet kyllä mestari

    1. No eipä vaan ole satuja mistään kohtaa olen niitä nähnyt tuhansia joka vuosi n 40 v aikana
      En liioin ole satuja kertonut terv tepivaari

  37. Ylen uutisesta poimittuna:

    ”..akkukäyttöinen on erinomainen valinta korvaamaan dieselkäyttöisen tai diesel-sähkökäyttöisen koneen tulevaisuudessa, Kittilän kaivoksen tuotantopäällikkö Jari Kolehmainen Agnico Eagle Finlandilta sanoo.”

    1. Kaivoksilla ei ole dieseliä käytetty ennen ne porauskalustot poistettiin sähkön avulla nyt akkujen avulla jotka lataa akut poraukseen aikana terv tepivaari

  38. Agnico Eagle Finlandilta

    http://agnicoeagle.fi/2019/09/04/towards-diesel-free-mining-testing-battery-powered-mining-equipment-at-the-kittila-mine/

    Towards diesel-free mining: Testing battery-powered mining equipment at the Kittilä mine

    The Kittilä mine is taking part in the Sustainable Intelligent Mining Systems (SIMS) project, under the European Union’s most extensive research and innovation program, Horizon 2020. Partners in the SIMS project include manufacturers of mining equipment and systems, mining companies, and universities.

    Our role in the project is to offer a testing environment for three battery-powered mining machines, developed and manufactured by Epiroc. The first of these, a Boomer E2 Battery drill rig arrived at the mine in late April. The other two machines to be tested, a MT42 Battery mine truck and a ST14 Battery scoop tram, arrived at the mine at the end of August. Before starting the test operation, our operation and maintenance personnel receive appropriate training. The test use will continue till December.

    “This is an important and an exciting project for us, and we are delighted to have our equipment tested at the Kittilä mine,” said Epiroc project manager Jan Gustaffson at the kickoff meeting for the testing project at the mine, who explained, “Battery-powered mining equipment offers many benefits. In addition to providing safer and more environmentally friendly technology, it helps to create a more pleasant work environment.”

    “We naturally expect at least the same level of productivity from the battery-powered machines as from the diesel-powered ones. At this stage, the battery technology still needs proving when it comes to, for instance, battery life. Also, we will need to learn to transport the machines so as to not cause problems with the battery,” says the underground mine’s production manager Jari Kolehmainen. He concludes, “It will be great for the operators to have an opportunity to experience the latest technologies. We hope the test results will be good.”

    *
    [ Underground mine’s production manager Jari Kolehmainen. ]

    Click here to see photos.

    https://www.facebook.com/AgnicoEagleFinland/photos/pcb.486802945202142/486273485255088/?type=3&theater

    1. Näin sanoo tepi, joka ei ymmärtänyt tekstitä mitään.

      Kumman juttuja uskot – Kittilän kaivoksen Agnico Eagle tuotantopäällikköä Jari Kolehmaista vai tepin mielikuvitusjuttuja?

      P.S.
      Kittilän Kiistalan kaivoksessa ei valitettavasti käytetä Suomessa valmistettua akkukäyttöistä kalustoa.

  39. Nyt voitte lopettaa Albaanus ja Juhak tyhjän potaskan jauhamisen terv nevan rannoille terv tepivaari

    1. Sinäkin voisit lopettaa satujen kertomisen ja toisten kommenttien nimittelyn potaskaksi.

      1. Minult ei satuja tule ne tulee ihan eri ip osoitteesta jos ja kun on potaskaa se on myös potaskaa terv tepivaari

          1. Kas kummaa ettei ole seksuaalista häirintää no ei ole herjaamista minulta tullut terv tepivaari

  40. Albanuksen halventava kommentti alla, niin kuin hän on myös samoja satujaan kohdentanut minuun. Voisit siivota suusi saippualla ja oikein pahanmakuisella ja hajuisella.

    ”tp: ”Olen kaivoskoneita nähnyt elämäni aikana satoja jos en peräti kymmeniä tuhanssia..”
    Tuo tässä paina missään –sadun kerronnassa olet kyllä mestari

    Täytyy puolustaa Tepiä, sillä hän on Sandvikin ammattilainen ja kiertänyt maailman kaivoksia vuosikymmenet.

  41. Kerropa sinä, miten ymmärrät tuon uutisen seuraavat kohdat:

    https://yle.fi/uutiset/3-10969833

    1. ”– Poralaite lataa akkunsa porauksen lomassa, ”

    2. ”Akkukäyttöisen lastauskoneen ja kaivoskuorma-auton testaukset ovat vasta alussa, joten niiden käytöstä on saatavilla tietoja lähiviikkoina.

    – Laitteet vaativat yhden akunvaihdon per tehty työvuoro. ”

    Minä ymmärrän ensimmäisen, että poralaitteen akut ladataan porausten välissä – ei porausten aikana.

    Toisen ymmärrän, että lastariin ja dumpperiin vaihdetaan akku kerran työvuoron aikana.

    1. Jos tuo tepin väite akkujen lataamisesta porauksen aikana pitäisi paikkansa, meillä olisi ikiliikuja.
      Kaikkiin autoihin porakone iskemään ja auto kulkisi ikuisesti.
      Vieläpä voisi talon sähköistää sopivalla porakoneella…

      1. Kyllä tuo tuulivoima olis parempi vaihtoehto ok taloon ja sama virran tuotto siinäkin on pyörivä liike terv tepivaari

    2. Tyhjää höpinää juhak et ole asiaa ymmärtänyt oikein ei se sähkö tyhjästä tule ja akkuja ei ladata porauksien välissä vaan porauksen aikana
      Silloin se siirto voi tapahtua akkuvoimalla muutoin ei terv tepivaari

  42. Se ei ole mikään väite vaan se on fakta asia ja ei se porauksen aikana lataus mitään ikiliikkujaa tee
    Onhan sulla autossakin akku joka latutuu täyteen ajon aikana terv tepivaari

    1. Juuri noin se on ollut jo pitkän ajan Sandviikki kehittää uutta sähkö kalustoa koko ajan ja lastareita tehdään ilman kuljettajaa ne on kulkenut jo pitkään
      Ja kulku on akuilla jotka vielä joutuu vaihtamaan mutta kyllä niillä menee työvuoro ja virran ollessa vähisä se mene lataukseen itse
      Porakalustolla se lataus tulee porauksen aikana
      Olen tuota kehitystä tullut nähneeksi pitkän työ urani aikana Sandviikilla ja se on ollut melkoista terv tepivaari

  43. Jos maalaisjärjellä ajattelee, poran terä pyörii ja iskee sananaikaisesti. Siitä pyörimisestä voidaan saada latausenergiaa. Mutta ei se saatava energiamäärä korvaa energian hävikkiä.

    Minä en ole mikään asiantuntija tässä asiassa.

    1. Niinpä, ikiliikkujaa ei ole olemassa eikä tule.
      Jos porattaessa akkuja ladataan, tarvitaan erillinen energialähde sen poran pyörittämiseen ja akun lataamiseen.
      Toisaalta, jos se erillinen energialähde kykenee pyörittämään poraa ja lataamaan akkuja, ei niitä akkuja oikeastaan tarvittaisi, koska se energialähde kykenisi liikuttamaan laitettakin ilman niitä.

      Kerro kuitenkin Karjalainen, mitä mielestäsi tarkoittaa selkokielellä
      ”– Poralaite lataa akkunsa porauksen lomassa, ”.

      1. Se vaan on näin että se porakalusto lataa itsensä porauksen aikana eikä se faktaa muuksi muuta
        Voit kirjoittaa oman blogin asiasta mutta selvää jaskaa ei tarvii levitellä
        Akut tarvitaan sen vuoksi että laite voidaan siirtää pois räjähdys alueelta ja ne latautuu porauksen aikana
        Mikään ikiliikkuja ei porauskalusto ole terv tepivaari

      2. Yksi sana väärin ymmärretty, lataa ”akkunsa” tai lataa ”akkujansa”. Uutisethan ovat näitä sanoja ovat käyttäneet. Akkuja voidaan ladata, mutta se ei yksin riitä, että akut ladataan täyteen= selkokielistä.

        Niin kuin sanoin minä en ymmärrä tätä osaa tekniikasta, mutta fysiikkaa kylläkin.

        1. Kyse ei ole tekniikasta, vaan siitä, mitä kyseisessä jutussa kerrottiin.
          Jutussa kirjoitettiin, että
          ”– Poralaite lataa akkunsa porauksen lomassa, ”.
          Mitä tuo lause suomen kielellä tarkoittaa mielestäsi täysin riippumatta siitä, mitä itse kukin täällää on sanonut.
          Kun pidät itseäsi kaiken asiantuntijana, osannet selittää, mitä tuo lause tarkoittaa.

  44. Jos porauslaite poratessaan tuottaa itse tarvitsemansa sähkötehon, niin silloin Sandviikissa on keksitty ikiliikkuja.

    Tuo on jo noopelin arvoinen keksintö. Ehtottomasti.

  45. Se ei ole minkään asteen ikiliikkuja joka näin sanoo ajaa itse ikiliikkujalla lataa se oma autokin itseään ajon aikana
    Se siitä ns noopelista koska ikiliikkuja on keksitty jo aika päiviä sitten terv tepivaari

  46. Auto lataa itsensä bensan tai dieselin energialla eli ulkopuolista energiaa kuluu ja enemmän kuin akkuun latautuu.
    Kun akkuporakoneessa ei ole polttomoottoria eikä sähkökaapelia, niin mistähän se ulkopuolinen energia tulee sen porakoneen pyörittämiseen ja akun lataukseen……..

    1. Tepi voi sitten kertoa, missä se ikiliikkuja on, kun fysiikan lakien mukaan sellainen on mahdotonta.

      1. En kerro vaikka nyt tiedän mikä sen saa aikaan akkujen latauksen eikä siinä ole fysiikan lakien kanssa mitään tekemistä
        Niitä mikä sen tuottaa ei voi vielä julki tuoda terv tepivaari

    2. Se virta tulee autossa pyörimisen lopputuloksena ei bensan voimalla elikkä se on sivutuote autossa
      Ei ole polttomoottria on siellä mutta se toimii sähköllä ja virta tulee porauksen toimesta pyörivästä liikkeestä jota poraus on kokonaan sen vuoksi lataus on mahdollista poralaitteessa
      mutta ei ole mahdollista vielä lastareissa ja kuljetus kalustossa koska ajo matkat ovat liian lyhyitä terv tepivaari

      1. ”..toimii sähköllä ja virta tulee porauksen toimesta pyörivästä liikkeestä jota poraus on kokonaan.”

        Ja sitten lataus ..

        Onpa sekavaa.

        1. Ei yhtään sekavaa toiset ei osaa katsoa ja ymmärtää asioita joita pyörivä liike saa aikaan riippuu tietysti mikä asia pyörii terv tepivaari

              1. Tulipa taas – Et näytätä tietävän valmistajaa

              2. Tiedän missä asiaa on kehitelty jo pitemmän aikaa ne asiat eivät kuulu kellekkään ulkopuoliselle mistään kohtaa
                Jotenka voinet olla hiljaa kun et itse tiedä asiasta oikeasti mitään terv tepivaari

      2. Siinä se fysiikan ymmärtämättömyys loistaa.
        Auton polttomoottori pyörii vain polttoaineen aikaansaamalla energialla ja samalla energialla pyörii se laturin roottori, mikä tuottaa sähkön akun lataamiseen.
        Kumpikaan ei ole mahdollista ilman polttoaineen energiaa.
        Ilmeisesti tepin auto kulkee ilman polttoainetta……
        Kuten todettu, tepi on keksinyt ikiliikkiujan, mitä tosin ei Kittilän akkuporauslaitteessa kyllä ole.

        1. Autonlaturin vois asentaa ihan mihin vaan pyörivään ja se lataisi akun en ole keksinyt ikiliikkujaa mistää kohtaa
          Poralaitteessa se voima on akkuvirta jota poralaite tuottaa poratessaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *