Mitä miettii Eestilänen veljes kansamme

Suomelle Eesti on on aina ollut rakas veljeskansa, ja niin on oikea tapa heitä kunnioittaa .

Sinne ei pidä mennä menttaaliteetilla me iso veljenä neuvomme teitä, sillä ei tule vasta kaikua keltään

vaan saamme aikaan vasta reaktion jolla ei ole mitään hyvää annettavaa kellekkään .

Vuosikymmeniä kestäneessä suhteessa Eestiin olen sieltä saaut hyviä ystäviä en tosin hetä ole neuvonut enkä sihen alennu  .

Siksi ne jotka siellä minut tuntee tietävät koska olen Eestissä ja varsinkinTallinassa on satamassa vastassa auto armaada

Mutta sellasta saa mitä itse tilaa toiset voi kertoilla satujaan ihan mitenkä haluaa totuuden siementä ei niissä ole .

Vaikkapa Suomen puolustus se tehdään vain Suomen rajojen sisältä ei minkään itsenäisen valtion alueelta .

Siinä se muuttuu hyökkäykseksi toiseen valtioon eikä enää ole puolustamista mistään  kohtaa .

Mutta yleensä en talvi aikaan käy Tallinnassa ihan puhtaasti ilmat sanelee sen Suomenlahden yli pohjoisesta tulee kylmyyttä

Ja tuulen suuntakin aika yleistä pohjoisesta  mutta varmuudella taas maaliskuulla jo menen sitten kevään aikana useamman kerran

Vuosi 2019 on muutoinkin erikoisvuosi kesäkuulla kun ovat Eestissä nuot laulujuhlat Tallinnan   laululavalla .

Jotka ovatkin Eestin kansalle tärkeimpiä tapahtumia ne kun ovat viiden vuoden välein .

Mutta nauttikaa veljes kansastamme ei minään pikku veljenä vaan tasa arvoisena kansana suomalaisiin nähden .

Siitä olen saanut nauttia tuolta 1970 luvulta asti ja loppua ei näy tulevan en tosin sitä edes yritä .

Ja onhan näitä reissuja sinne tullu tehtyä rapiat 500 jotenka varmaan on kenttä kokemusta jonkin verran seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

6 vastausta artikkeliin “Mitä miettii Eestilänen veljes kansamme”

    1. Perus Eestiläinen on ihminen monessa asiassa he ei nimittele ketään kutense on Suomessa tapana jos olemme eri mieltä terv tepivaari

  1. Kun on maassa käynyt useimmin kun kerran voi se kielikin tarttua mistä niistä tietää terv tepivaari

  2. Se vähä mitä olen autolla Virossa kierrellyt niin sellaista kuvaa saa että on paljon siellä kahden kerroksen väkeä noin jos elintasolla mitataan.

    Ihmisetkin osin kahdenlaisia, yleensä iloisia ja positiivisia mutta esimerkiksi palveluhenkilökunnissa osin myrkyn syöneen oloisia, eivät päin katso saati hymyile. Uskoisin että kovat komentotalouden vuosikymmenet näin vielä ilmenevät.

  3. Joka maassa on aina molempia ihmis tyyppejä itse en ole oikeasti sellasiin ynseisiin siellä törmännyt mutta varmaan tuo kuoro harrastus tekee asiaan aika paljon
    Siellä kun se on korkealla tasolla muutoinkin kiitos vanhan harmaa karhun Ernecaksin kuulun kuoro johtajan Eestistä edes mennyt tosin nykyään terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *