Suomi tarvitsee suurta yhtenäisyyttä ja riidankylväjät ei siihen kuulu

Nimittelyllä ei nyt tule tulosta sillä saadaan aikaan vaan riitaa ja kuka siitä hyötyy no ei kukaan

Keitä näitä riidan kylväjiä on sen päätelkööt kukin tahollaan mutta joka asiassa muita syyttellen ei asia ratkea

Niitä meillä on ollut eräät pirit eikä vaan yhdeltä taholta vaan sitä on monelta puolelta

Ja totuus on että politiikka on aina neuvottelu eikä sellasta että vainoma idea olisi paras ja oikea tapa hoidella asioita

On vaan sellastakin jossa ei sitten kuunnella muita kun pidetään omaa asiaa ainoana oikeana ei se niin ole

Neuvottellen ei repien niin voi tulla tulostakin vai onko toisilla vaan tarkoituskin repiä ja rikkoa ja luoda eripuraa joka suuntaa

Voihan se niinkin olla muttei se ole kenenkään etu seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

 

43 vastausta artikkeliin “Suomi tarvitsee suurta yhtenäisyyttä ja riidankylväjät ei siihen kuulu”

  1. Juu, neuvotteluksihan kutsutaan noita kepulien ja demujen lehmänkauppoja, missä kepulit saavat sen maakuntahimmelin ja demut luultavasti vapauden verottaa lisää ja ottaa lisää velkaa ja sen päälle rasistinen kansanpuolue saa Vaasaan oman sairaalahimmelinsä.

    1. Kyllä sinne neuvottelu pöytään on kaikilla halukkailla mahdollisuus tulla ei vaan ole ollut haluja sellaseen pelkästään nimittelyjä ja haukkumista on ollut ilmassa
      Silti ei ne kaikki mene näin että me ollaan oikeassa nuot kaikki 80 % on väärässä terv tepivari

  2. Jaa, sikäli kuin muistan demujen huutelut, ei persuilla ollut edes teoreettista mahdollisuutta päästä neuvottelupöytään.
    Edelleen voi todeta, ettei yhdelläkään neuvottelupöydässä olevista puolueista ollut 20% kannatusta eikäsitä ole yhteensäkään kuin hilkun yli 50%, joten tuo 80% on puuta heinää.
    Kun ottaa huomioon kepulien takinkäännön ja demujen takinkäännön maakuntahimmeli-sote-pelleilyssä, ei tässä suuresti voi innostua.

    1. Se johtui perusuomalaisesta tavasta tehdä politiikkaa me ollaan ainoat oikeassa olevat
      Niin eipä kuitenkaan ketään suljettu pois hallitus neuvotteluista ne on perusuomalaisten omia väittämiä
      Joo tuo lukema minkä laitoin ei nyt toteutunut kellään vaan ne jäi alle 20 % jotenka ne ei ole kovin häävejä kellään
      Ja perusuomalaiset itse valitsi opposition siitä on turha ketään syytellä ja tekemällä tekeen riitaisuutta
      No äänestys prosu ei häävi ollut mutta kannatukset lasketaan niistä äänistä jotka on annettu nukkuvat olkoot ääneti kun eivät äänestäneet
      Itselläs saattaa olla puuta heinää minulta sellasta ei tule
      Ja ei tuossa kepu mitään takkia kääntänyt ei liioin demarit
      Oikeasti silkkaa höpinää vailla totuus pohjaa tuo on mitä laitoit terv tepivaari

      1. Juupa juu ja lehmätkin lentää…
        Kepuli julisti suureen ääneen menevänsä oppositioon, mutta takki kääntyi, kun Rinne lupasi maakuntahimmelin. Sitä et voi mitenkään kieltää.
        Dermut taas käänsivät takkinsa halutessaan kepulit hallitukseen ja saivat maakuntahimmelin lupaamalla kepulit apupuolueeksi verojen korotukselle ja velan lisäämiselle.
        Muuuten ei hallitusta synny.

        1. Niin, puhuihan Rinnekin sellaista, ettei lobbareita tarvita, mutta se ayy-peikko siellä on neuvottelemassa hallituksesta…

          1. Kyllä sulla puheita on vaikka mitenkä ne vaan on turhaa jorinaa kokonaan terv tepivaari

        2. Älä iso mies höpise turhia jorinoita
          Kyllä suurin puolue valisee itse keitä hallitukseen tulee ja kukaan ei takkeja kyllä kääntänyt
          Kyllä se hallitus syntyy melkoisentarkkaanjopa aika taulussa terv tepivaari

  3. tepi – antoi PS;lle rukkaset mutta niinhän se menee että yleensä demokratiassa enemmistä voittaa,lukuunottamatta Keskustaa vaalituloksen jälkeen.

    Totta kuitenkin riippumatta puolueista että esim.räksyttävät ja alati mollaavat ?_
    kuin periaatteen vuoksi eivät välttämättä luo kaikille hyvää ”yhteispohjaa rakentaen”. Eikä nyt ole välttämättä kyse eräästä puolueesta,eikä yksi aina ole ns.paha kaikessa muita vastaan.

    Esim.”liiallinen kotimaan veto omaan maaperään onkin äärirasismia”,joka ei ole välttämättä nationalismia sen pahimmassa merkityksessä.

  4. Seppo en minä rukkasia ole jakanut vaan hallituksesta neuvottelee muut kun PS ja Kokoomus
    Ja äänestän kyllä mutta en minä ole koskaan PS äänestänyt muissa asioissa olen pitkälti aivan riippumaton mihinkään puolueeseen koska Ayy ihmiselle sitoutuminen ei ole oikeasti hyvä asia lainkaan
    Mulla on Ayy paljon tärkeämpi asia kun puolueet ja tulee oleen aina ensin minä en politiikkoon luota kehenkään terv tepivaari

      1. Kyllä minä tajusin että Seppo pisti leikkiämukaan en minä sokea ole ja v 1970 Ayyn asioissa olleena en voinut aikanaan sitoutua ja hyvä niin
        Koska silloin olis ollut liekanaru nilkassa terv tepivaari

  5. ”Suomi tarvitsee suurta yhtenäisyyttä ja riidankylväjät ei siihen kuulu”

    Lakaisukoneen kuljettaja Horttanainen muka väittää, että yhtenäisyyden vaatiminen on fasismia.

  6. No on sulla jutut vai ihan fasismia ja ei yhtenäisyyttä ole kukaan vaatinut vaan sitä olis hyvä olla olemassa Suomelle joten turhaa tuollanen terv tepivaari

  7. Yhtenäisyyttähän toki on, että vaaleissa turpiinsa saaneet ovat muodostamassa hallitusta ja mukana on se suurin häviäjä.

  8. Kyllä siellä tekee hallitusta voittanut puolue ja jos kepu sai takkkiin ensin sanoo voittaja ketkä hallituksen tulee
    Tuollanen pölinä jota harrastat on turhaa pölinää, ja se ei ole mistään kohtaa yhtenäisyyttä terv tepivaari

  9. Tää on näitä erikoisuuksia?
    Eli kun haukkuu edellistä hallitusta, se ei ole … jaa niin mitä??

    No yksinkertaistettuna : vasen haukkuu oikeaa, se ei ole mutta jos oikea haukkuu vasenta niin se sitten onkin riidan kylvämistä??

    Nää nykypolitiikan kiemurat herättää suurta hilpeyttä. 😀

  10. No ei se mene noin mutta teot on ne joita voi arvostella olipa tekijä kumpi hyvänsä ja fanatismi ei ole politiikkaa se on riidan kylvämistä terv tepivaari

      1. Juhalla oli omat tekonsa ja sai siitä rökäle tappion vaaleissa se ei silti merkitse etteikö olisi hallituskelpoinen jos joku muu sinne kutsuu terv tepivaari

    1. ”No ei se mene noin mutta teot on ne joita voi arvostella olipa tekijä kumpi hyvänsä ja fanatismi ei ole politiikkaa se on riidan kylvämistä terv tepivaari”

      Kyllä liittovaltiofanatismi on politiikkaa ja kovaa politiikkaa onkin.

      1. Mage tuollanen perustuu enemmään luuloihin kun tietoon terv tepivaari

          1. Keitä n liitovaltio fanaatikot sitten ovat en tunne ketään sellasta terv tepivaari

    1. Eivät demut siis takkiaan kääntäneet erään ay- ja demufanaatikon mielestä.
      Demut tekivät vain 180 asteen käännöksen ja jatkoivat marssia ”eteenpäin”.

      1. Juhak älä levitä perättömiä juoruja minä en ole minkään asteen demu en ole minkään puolueen jäsen enkä tule
        Demarit ei mitään takkia kääntänyt asiat meni juuri kuten pitikin terv tepivaari

    2. No ei kylvä eripuraa minnekkään suuntaan kaikki oli avointa tulla keskustelemaan hallitukseen menosta kahdelle se ei sopinut
      Ne oli PS ja Kokoomus loppu on tuossa silkkaa pulinaa kirnuun terv tepivaari

  11. Vuonna 2016 SDP:n oleminen erimieltä hallituksen (kepun) politiikan kanssa ei ollut riitelyä, vai?

    Vuonna 2019 Kokoomuksen oleminen erimieltä hallitusehdokkaiden (kepu/sdp) politiikan kanssa on riitelyä, vai?

    1. Eise olut riitelyä mistään kohtaa vaan eriäviä mielipitetä silloin tuli
      Ei sekään ole riitelyä vaan aivansamaa eriäväviä mielipiteitä siinä jaellaan terv tepivaari

  12. 25.5.2019 21:30
    tepimast: ”Kyllä sulla puheita on vaikka mitenkä ne vaan on turhaa jorinaa”

    Kun väittelyssä toinen osapuoli ei pysty enää sanomaan mitään aiheesta, vaan keskittyy nimittelyyn, niin mitä se kertoo? Onko nimittelijä huono häviäjä?

  13. 25.5.2019 21:30
    tepimast: ”Kyllä sulla puheita on vaikka mitenkä ne vaan on turhaa jorinaa”

    Eikö nimittelyä? Kun tepimast nimittää toisen perustellusti esittämiä mielipidettä ’jorinaksi’, hän aivan ilmeisesti osoittaa halveksuntaa mielipiteen esittää kohtaan.

  14. Eipä ole nimittelyä mistään kohtaa sulla on väärä kuva asioista terv tepivaari

  15. Vänkä, vänkä ..

    Osaathan lukea, vai?

    25.5.2019 21:30
    tepimast: ”Kyllä sulla puheita on vaikka mitenkä ne vaan on turhaa jorinaa”

    Eikö nimittelyä? Kun tepimast nimittää toisen perustellusti esittämiä mielipidettä ’jorinaksi’, hän aivan ilmeisesti osoittaa halveksuntaa mielipiteen esittää kohtaan.

  16. Kenen hyvänsä mielipiteelle voi antaa arvostelua ne ei silti ole sille kirjoitttajalle suunnattuja
    Ja ne ei ole kenenään nimittelyä vaan hänen mielipiteensä arvostelua
    Kyllä minä lukea osaan ei se ola vaikeaa minulle
    Halveksuntaa on kaukaa haettua eikä sellasta ole kirjoituksessani terv tepivaari

  17. Pelkkä mielipiteen nimittäminen halventavasti ei ole mielipiteen asiallista arvostelua.

    Siis vielä kerran:
    tepimast: ”Kyllä sulla puheita on vaikka mitenkä ne vaan on turhaa jorinaa”

  18. Kyllä mielipiteelle voi ja saa tehdä arvostelun omin sanoin eikä siinä ole halveksuntaa ketään kohtaa eikä se muuksi muutu terv tepivaari

  19. Vänkä, vänkä …

    Kun sun ’arvostelusi’ oli pelkää halveksunnan osoitusta.

    Siis vielä kerran:
    tepimast: ”Kyllä sulla puheita on vaikka mitenkä ne vaan on turhaa jorinaa

    1. Ei tepin kanssa kannata väitellä.
      Se ei ole demari, mutta kiistää kaikki demujen tekemät virheet.
      Ei ole ay-intoilija, mutta mikään ay-sakin tekonen ei ole väärin.
      Ei koskaan myönnä omia tekosiaan eikä vahingossakaan tunnusta mitään, minkä kuka tahansa muu näkee pelkällä vilkaisulla.

      1. Juhak en ole sanonut etteikö demarit olisi virheitä tehnyt itse vaan en ole demari joksi eräät piirit valhellisesti minua sanoo
        En ole ayyn puolella sellasta nähnyt missä olisi menty lakien vastaisesti vaikka olen ollut puolueeton toimija n vuodesta 1970
        Mitä taas tulee tekosiini et tiedä niistä yhtään mitään olis vaan parempi pysyä niissä tiedoissa joita tietää eikä mene juorujen mukaan terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle tepimast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *