Vanhusten vaiettu sairaus

Paljon on  puhuttu vanhusten huonosta hoidosta samalla pysytty hiljaa eräästä häpeää tuottavasta asiasta .

On kuitenkin selviö kun vanhus on paljon yksin se monasti johtaa siihen että kaveriksi tulee alkoholi .

Moni sitten tekee sen virheen että alkaa juomaan pelkästään kotonaan jolloinka alkoholinkäyttö kontrollia ei ole lainkaan taikka se on vähäistä

Silloin ovat onettomuudetkin aika lähellä ja kuka auttaa jos vanhus sattuu vaikkapa kaatuun kotonaan .

Monasti siellä on tupa täynnä saman kaltaisia jotka ei humala tilansa vuoksi kykene edes itseään hoitamaan mitenkä toisesta .

No loppu tuloshan on noissa jutuissa että huonosti tuossa käy taikka vieläkin huonommin

Mutta kun ikää on tuo 65 vuotta ollaan lähes nolla hoito paikoilla kun katsoo esim Tampereen asukasmäärää ja noiden 65 v täyttäneiden osuutta

Mutta eipä niiden luokse saa helpolla mitään apuja vaikka tarve olisikin melkoisen suuri .

Vanhuus tuo monenlaista sairautta eikä alkoholismi vanhus iällä ole mikään poikkeus sitä on ja kasvassa määrin juoppoja tulee vielä lisää

Ja on otettava se huomioon etteivät nuot vanhukset ole niitä helpoimpia hoidettavia päin vastoin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

13 vastausta artikkeliin “Vanhusten vaiettu sairaus”

  1. Alkoholismi sairaus. Se yksi maailman pahimmista sairauksista. Siihen ei suhtauduta sairautena, vaan holtitomuutena. Se on paha asennevamma, joka estää tervehtymisen. Alkoholismista voi toipua, mutta se vaatii, että myöntää olevansa alkoholisti ja haluaa päästä siitä eoon. Se on monille liian kova päätös.Kokonaan eri asia on kovakin juoppo, jos hän pystyy itse lopettamaan juomisensa ja pysyy päätöksessään. Ero on siinä, että alkoholisti ei pysty lopettamaan juomistaan, vaikka monasti päättää niin, mutta aina epäonnistuen.

    1. No kaikki ei yksinäisyydestä kärsi laikaan mutta toiset ottaa kaverikseen pullon vaikkapa kun jää leskeksi .
      Sitten on se joka itsekkin olen vaikka asunkin yksin en ole silti yksinäinen kun on monessa mukana ei oikeasti ole yksinäinen .
      Lesken eloa olen elänyt toukokuussa 6 vuotta terv tepivaari

  2. Alkoholismi on kavala sairaus eikä sitä ohita herrat sen paremmin kun kun renkitkään molemmille on ollut tuo alkoholi se suurin kuninkas . terv tepivaari

  3. Eräs työelämässä ollut edeltäjäni sanoi eläkkeelle jäätyään: ”on kiva olla kännissä ja kihloissa”, ja niin hän olikin useasti jopa töissä. Elellee ihan mukavasti, nyt 86-v kännissä ja kihloissa.

    1. Asia josta kirjoitin blogi avauksen ei ole Heikin kirjoittaman kaltaista vaan parin kolmenpullon päivä vauhdissa tyhjeneviä alkoholi pulloja .
      jotenka ei voi verrata .
      Heikki ei käsitä ettei tissuttelu ole alkoholismia jota tarkoitan on varmaan kovempaa ryypätä päivät pitkät jotenka ei takuulla ole mistään kohtaa kivaa .
      Taitais olla kevyempää olla kymmenen tuntia töissä kun vrk kännissä terv tepivaari

    1. No Niilo en minä parista konjakista kyllä kirjoittanut vaa kun se onkin täyspäivä juopottelusta kysymys
      Käy varmuudella työpäivästä terv tepivaari

  4. No eikös tuota marevaania toiset syö kun veri on liian paksua ja kun tuo känni on joka päivästä kyllä se työpäivä varmaan on helpompi terv tepivaari

  5. Tepi puhuu asiaa. Taitaa todella eläköityneillä yksi keskeinen syy liikaan alkoholin käyttöön olla yksinäisyys. Jos on elänyt niin että sosiaaliset kontaktit ovat jääneet luomatta ja harrastuksistakaan ei ole tietoa niin saattaa hyppäys työelästä yksinäisyyteen olla kohtalokas.

  6. Juuri noin on monella ja jos siihen ryppääseen tulee vielä odottamaton leskeys monella alkaa vintti viiraan aika lailla .
    Ja silloin monelle myös alkoholi tulee auttajaksi jota aluksi onkin mutta eipä mene pitkiä aikoja kunn kuninkas alkoholi kuljettaa ja on vallannut isännän paikan .
    tuota vaan ei kaikki taida ymmärtää katselen tuota teatteria niin läheltä etteipä paljon tarvii arvaill asioita terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *