Kulttuuri, taide, yhtenä sen muodoista sarjakuva, on ollut tunteiden tulkkina, tärkeänä tapana vääryyksistä kertomiseen sekä lohtuna hädän hetkelle, halki ihmiskunnan historian. Väärän kulttuurin katsominen tai kuuleminen on vienyt vankilaan, kun taas toiset teokset ovat ajaneet diktaattoreita pakosalle. Viikonlopun sarjakuvafestareilla koettiin taas paljon sarjakuvakulttuurin särmiä ja sitä haluan lisää vastakin.
Ei yksi tarina vaan koko maailma
Tämänvuotisen Sarjakuva-Finlandian voittaja kertoi kymmenen tarinaa sisällissodastamme. Ei yhtä näkökulmaa, ei punaista totuutta, ei valkoista totuutta, vaan monta näkökulmaa. Festareidemme kunniavieraiden teos käsitteli Berliiniä, jaettua kaupunkia, niinikään useiden näkökulmien kautta. Se ei ole yksi totuus vaan monia näkemyksiä. On vaikea korostaa tarpeeksi tämän tärkeyttä. Et voi ymmärtää sen paremmin historiaa kuin nykypäivääkään ellet aidosti tiedosta asian eri puolia. Et voi tiedostaa eri puolia jos et todella kuuntele heitä. Finlandia-voittajateoksen tekijät eivät vain siirtäneet tekstejä sarjakuvaksi, vaan he uppoutuivat tarinoihin ja ihmisiin niiden takana. Voin vain toivoa että vuosisataa myöhemmin, jos joku päättää kirjoittaa aikamme jakolinjoista, hän osaa nähdä siitä kaikki puolet.
Olen käyttänyt nykyajasta nimeä somekratia. Sosiaalisen median algoritmit haluavat pitää sinut palvelussa, katsomassa mainoksia, luomassa sisältöä joiden avulla koukutetaan lisää ihmisiä ja näytetään lisää mainoksia. Vuosikymmenen ajan psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet somen vaarat, addiktion voiman, fyysiset ja psyykkiset muutokset. Tuoreimmat julkaisut ovat tämän vuoden alusta, tekijänä apulaisprofessori Dar Meshin työryhmä, Michigan State -yliopistosta. Jotta ihmiset pysyvät koukussa, algoritmin on syljettävä silmille alati rajumpaa tavaraa, syvennettävä kuilua, ajettava ihmisiä ääriin. Myös Yle on tutkinut ja testannut tätä somekuplan ilmiötä ja osoittanut sen pelottavan todeksi. Harva osaa välttää tätä ilmiötä.
Viikonlopun sarjakuvafestareilla tämä taide – tunteiden tulkki, ihmisten lohtu ja muutoksen airut – toimi myös vieroitushoitona. Kuten todettua, viikonloppuna emme nähneet yhtä tarinaa vaan näimme ne kaikki. Somefirman voittomarginaalit eivät määränneet sisältöämme, vaan se oli otos maailmasta kaikkine sen väreineen. Koko kävijäkunnalle avattiin paljon laajempi maailma kuin mitä mobiililaitteiden ruuduilta irtoaa. Siinä oli monta näkökulmaa, lukuisia vääriä vastauksia, pöhköjä mielipiteitä. Oli ihmisen kokemuksia, oli havaintoja, oli tutkimusta, iloa ja surua, tragiikkaa ja komiikkaa.
Lisää tätä
Sarjakuva on nyt pinnalla. Niin sarjakuvan tekijät kuin kokijatkin, pyydän teiltä: lisää tällaista. Teillä on nyt mahdollisuus näkyä kaikissa medioissa. Me sarjakuvaharrastuksen puuhamiehet lupaamme vastakin auttaa ja nostaa esille tarinoitanne. Me järjestämme toimintaa pitkin vuotta, isoja ja pienempiä tempauksia. Me haluamme nyt ja vastakin esille jokaisen tarinan, menneet ja uudet, samalla kylväen siemenen tuleville tarinoille.
Teemme tätä puhtaasti vapaaehtoisvoimin koska se on kivaa. Se on kivaa, koska on kivoja sarjakuvantekijöitä, -kokijoita ja muita vapaaehtoisia. On kiva tehdä kivoja asioita. Siksi voin luvata kaksi asiaa: maailma muuttuu, mutta sarjakuvakuplinta jatkuu.
Kirjoitus perustuu Tampere Kuplii 2019 päättäjäispuheeseen, jonka voi katsella Youtubesta.
Osallistuin aikoinaan Kemin sarjakuvakilpailuun. Jonkin kunniamaininnan sain ja hyvän fiiliksen. Aikoinaan tuli noita tehtyä,,, miksipä ei nytkin…
Muita fiksuja sarakuvia ei ole ollut sitten näiden; Rip Kirby, Mustanaamio, Korkeajännärit, Tex Willer, Kippari Kalle ja Aku Ankka ja kumpp. ja Kari Suomalainen (voidaan luokitella siksi).
Nykyiset sarjakuvat ovat aivan huu-haata, älykääpiömäisiä, irti ja vieraantuneita todellisuudesta, mitä sarjakuvilla yritetään karrikoida.
Sarjakuvat ovat taidetta, kulttuuria, historiaa, nykyhetkeä, kantaaottavia, humoristisia, sivistäviä jne.jne.
Ehdottomasti jatkoon!
Sarjakuva on oma some ajan menon tulkki.
Juhani, suosittelisin ensin tutustumaan ja sitten tuomitsemaan.
Esimerkiksi palkittu teos Näkymättömät kädet kertoi varsin realistisesti Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten ilmiöstä. Se ei ollut punavihreää propagandaa, siinä tulijat eivät olleet sankareita, mutta ilmiön taustoja avattiin upeasti ja tarkkaan.
Sarjakuvilla on kerrottu historiasta, tulevaisuudesta, totuudesta ja fiktiosta. Nykysarjakuva löytää koko ajan uusia suuntia – ja kyllä myyntiluvut sen sanovat että kauppaa tekevät. Niin miehille kuin naisille, pojille kuin tytöillekin. Toki yhä useampi myydään digitaalisesti.
Ja kyllä länkkärisarjakuvillekin on yhä ostajansa. Oma juttunsa vielä perinteiset tekijät. Tarmo Koivisto on tehnyt vuosikymmenien ajan sarjakuvaa, yhä tekee.
Kommenttini kuvaa omaa käyttäytymistä siitä, että ohitan Aamulehden ja Hesarin sunnuntain sarjakuvasivut täydellisesti ja siirryn uutisiin. Ei ole tarttunut iholle eikä synnytä mitään kiinnostavaa todellisuuta. Grimmin satuja on riittävästi.