Synttäritervehdys on toivoa täynnä

Tänään tiettävästi pitäisi juhlia syntymäpäiviä. Pidän itse ennemmin siitä että juhlitaan henkilön saavutuksia, ei synnynnäisiä ominaisuuksia joten tämä juhla ei ole koskaan hurjasti sytyttänyt. Yhtä kaikki, päätin edes itseäni varten kirjoittaa (ja videolle puhua) jotain näin pyöreiden lukujen kohdalla.

Tulevaisuus on toivoa täynnä

Tuossa se sanoma on. Tänä päivänä ihmiskunnalla on enemmän tapoja tehdä hyvää kuin koskaan aiemmin. Kaikista huolista huolimatta keinot, tiedot ja resurssit hyvään kasvavat. Iso osa ykkösuutisten ykkösongelmista ovat aika pieniä. Toki on isojakin ongelmia, kuten ilmasto ja ympäristö, mutta ne haluan nähdä haasteina.

Parempi huominen ei tarkoita sitä että istutaan iloisesti odottamassa että joku tekee jotain. Ei – se tarkoittaa yhteiseen sorviin tarttumista, haasteeseen vastaamista. Työtä on paljon, mutta kaikki keinot ovat tiedossa. Meillä on tekijöitä, tutkijoita, pohtijoita, kysymyksen esittäjiä joista jokainen kykynsä mukaan voi tehdä jotain huomista varten. Edelleen, keinot löytyvät, tänään paremmin kuin koskaan. Jos näemme tulevaisuudessa paremman huomisen, olemme valmiit myös tekemään sen eteen. Minä ainakin haluan elää enemmän kuin koskaan, sillä huomisesta saa hyvän. Haluan myös olla mukana vastaamassa haasteeseen erilaisten, eri mieltä olevien ihmisten kanssa, oli heidän aate- tai puoluemaailma minkä näköinen vaan. Kaikelle tiedolle on tilaa ihmisen päässä.

Elä ihmisenä

Sokeasti ei pidä pohtia vain utopiaa, eikä sitä kannata ihan joka saarnaajan tai elämäntapakouluttajan matkaan mennä. Joskus saa laiskotella, joskus saa syödä roskaruokaa, kunhan pohtisi siitä että mahdollisimman moni teoistaan ei tekisi huomisesta huonompaa, vaan huomista parantavia tekoja on enemmän kuin niitä toisia. Emme tarvitse superihmisiä, ainoastaan ihmisiä.

Olen tänään ”juhlinut” tekemällä asioita joista pidän: lenkkeily, kuntoilu, järjenkäyttöä vaativa työ, ryhmätyöskentely semmoisten ihmisten kanssa jotka kaikki kunnioittavat toisiaan ja kirsikkana kakun päällä vielä vapaaehtoistyötä kulttuurin hyväksi. Illalla aion vielä saunoa, skoolata tuorepuristetulla mehulla, syödä jotain pöhköä ja katsoa televisiosta jotain vielä pöhkömpää. Se on hyvä näin.

P.S. Alkuviikosta kirjoitin myös hyötyblogin, se kaipaa enää valokuvia. Aiheena on valaistus. Ehkäpä viikonloppuna pihalle.

11 vastausta artikkeliin “Synttäritervehdys on toivoa täynnä”

  1. Kyllä se syntymäpäivä on onnittelun arvoinen asia, joten ONNEA!

  2. Pentin kanssa samaa mieltä mutta itse ne asiat määrittää ja niden mukaan sitten elää
    Onnea Kyuu terv tepivaari

  3. Seppo, kaikki värit käy. Olen jo pitkän aikaa sitten lakannut uskomasta yhteen väriin.

    Kas, jos luonto käyttää kaikkia värejä, ne kelpaavat minulle.

    1. Yksisilmäisyys täydellä teholla,huomaamatta taustapeilejä,ei ole välttämättä taen tie.

      Kuin luonto eri väreineen yhdessä hyljeksimättä toisiaan,jokaisella oma merkityksensä.

  4. Onnea. Ja tämän blogialustan edelleen pystyssä olo voitaneen saavutusten piiriin laskea.

  5. Jotenkin olen päätynyt siihen, että saavutusten yksi tukijalka ovat ne synnynnäiset ominaisuudet, joten en väheksyisi niitäkään.
    Onnittelut ja kiitos Pirkan Blogeista saavutuksena.

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *