Onko Suomen suunta ihan oikea

Kyllä se asia on aina kahden kauppaa eikä siitä pääse mihinkään mutta kun ei toinen osapuoli anna periksi

Ollaan törmäys linjalla ja tuloksena lakko taikka vastaava tilanne kovin montaa asiaa en pidä kyllä hyvänä

Mutta hyviäkin asioita on ja eräs niistä oi teollisuusliiton työsopimus joka syntyi ilman vaaltakunnan sovittelijan antamalla tavalla

Jotkut voi tietysti pitää sopimusta kalliina onko se sitä enpä usko kun sen molemmat osapuolet hyväksyivät

Nuot kiky tunnt kun vielä poistuu ollaan aika hyvillä sopimus kauden ajan ja ainakin näillä näkymin työrauha on nyt voimassa  ja samalla myös sillä tasolla kun sen pitääkin olla

Mutta vetoamalla kilpailukykyyn joka tilanteessa sen pitää koskea kumpaakin osapuolta monasti se vaan sälytetään työntekijä puolelle

Jota en pidä kovinkaan hyvänä asiana se kun on vain sanelua joka useinkaan ei ole edes koko totuus siihen kilpailu kykyyn

Noin vois tulla parempi  tulos kaikille eikä vaan oteta pois sieltä joka asialle ei oikeasti sitten voi yhtään mitään

Se taas ei tuo muuta kun rikkonaista työssä lakotkin lisääntyy monasti aivan suotta ja tyhjästä

Jotenka sellasta se on seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Virheet kannattavat korruptiota

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006369333.html

”sallivimmin lahjontaan tutkimuksessa suhtautuivat vihreiden kannattajat, joista 26 prosenttia oli valmis hyväksymään rahan tarjoamisen”

Virheille siis korruptio on hyväksyttävää demokratiassa?

Mikä muu rikollisuus kelpaa virheille?

Anarkistinen väkivalta ja tihutyö on sallittua  virheiden mielestä.

Myös  huumeiden käyttö kuuluu virheiden ajamiin asioihin.

Haluatko tehdä töitä

Haluatko tehdä töitä 170 tuntia enemmän?
Jos haluat niin sehän on hyvä sillä saadaan enemmän valmista.
Tuliko ajateltua,
että sitten voidaan vähentää työntekijöitä?
Miten olikaan työttömien työllistämisen laita?

Savutaimenta.

Sainpahan eilen kaveriltani pari taimenta, oli saanut yli oman tarpeen ja soitteli.

Kyseessä aivan villi purossa elävä järvitaimen ja kaverini mukaan hyvin syönnillä iltapäivän lopussa. Uskoinhan minä.

No, tietenkin savustelin, oli muuten helppo homma koska kaverini oli avannut ja verestänyt kalat jo pyyntipaikalla; osaava kalamies kun on.

Hieroin kalojen sisään ja pintaan hienoa merisuolaa ja sisään rosmariinin oksa mausteeksi. Oksan saa helposti kiinnitettyä kun sen laittaa ensin kalan sisään ja lukitsee sen lihaa vasten käyttämälläni ripustuskoukulla. Koukku työnnetään kidustilan kautta suusta ulos, rosmariininoksa sisään ja painetaan ripustinkoukun kaksi piikkiä keskiruodon vierestä sisään. Kypsynytkin kala pysyy tämäntyyppisessä koukussa hyvin, ei  irtoa. Tuo koukkutyyppi on mainio, siinä  ylemmän koukun yhteydessä yhteydessä oleva kolmio, joka pitää kalan sisustan auki mutta mausteet pysyvät silti paikallaan.

Rosmariini muuten on hyvä savukalamauste, toinen on katajanoksa, tillinoksa, … jne. Rosmariini sisältää muuten rosmariiniöljyä, 1,8-sineolia, kamferia ja pineeniä.

Kanaruokiin rosmariini on oivallinen mauste mutta kaikessakin ruuanlaitossa hieman väärinkäytetty. Oma mielipiteeni on, että ensinnäkin rosmariini tulee käyttää tuoreyrttinä ja siksi vältän käyttämästä sitä kuiviltaan paistopinnalle.

Niin kiitää Trump uudelleenvalintaan

Donald Trump valitaan tänä vuonna jatkokaudelle ellei melkoisia ihmeitä tapahdu demokraattipuolueessa, enkä juuri nyt usko ihmeisiin. Yhdysvallat on kaukana meistä, mutta voimme oppia hurjasti myös omasta poliittisesta tilanteestamme katsomalla heihin. Trumpin lyöminen ei olisi mahdoton haaste, mutta vastapuoli luulee voittavansa vain vastustamalla häntä. Ei onnistu.

Ilman asiaa ei tule ääniä

Suosittelen lämmöllä lukemaan The Guardianin kolumnin aiheesta, kirjoittajana arvostettu Nathan Robinson. Hän kertoo, miksi demokraatit tulevat häviämään asettamalla ehdokkaaksi turvallisen, komitean suosiman Joe Bidenin. Juttu on suorastaan häiritsevän suoraviivainen, yksinkertainen ja jo aiemmin todistettu oikeaksi. Ilmeisesti puita on vaan niin kovin haastavaa nähdä seistessä metsän edessä. Arvon Yhdysvaltain demokraatit, metsä on jo kasvanut ympärillenne, vaikka te luulette olevanne yhä turvassa Wall Streetillä.

Minä näen tämän aiheen lopulta todella voimaannuttavana. Se, mitä tässä sanotaan on, että politiikassa menestyäkseen pitää olla sanomaa. Henkilökohtaisesti pidän sanomana vahvimpana, mutta ehkä suureen yleisöön haastavimpana Andrew Yangia. Hänen osaamisensa on veitsenterävää, faktoille on numerot pohjalla ja hänen maailmankuvansa on äärimmäisen rohkaiseva. Huomattavaa energiaa ja äärimmäisen laajojen ihmisjoukkojen herätystä tekee myös vanha tuttu Bernie Sanders, joka jaksaa 78-vuotiaana enemmän kuin moni kolmekymppinen. Mieli on terävä ja tulevaisuudenkuva kaunis. Median suuri suosikki myös Suomessa on Michael Bloomberg, josta epäillään pelin kääntäjää. Omaan silmääni hän vaikuttaa lähinnä Bidenin kloonilta. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole puoluekoneiston sisäpiirin nimi ja se tuntuu olevan tärkeintä.

Entä jos USA muuttuisi?

Yhdysvallat on maana tehnyt isoja muutoksia historiassaan. Viime vuosisadalle mahtuu monta suurta käännöstä. Historiallisessa kontekstissa Yangin perustulo tai Sandersin terveydenhuoltouudistus eivät lopulta ole niin suuria. Kysymys on siitä, miltä asia saadaan kuulostamaan. Jos sanoma saa laajan kaikupinnan, se kaikuu yli vuorten ja jokien. On toki todennäköisempää että maa jatkaa enemmistönsä suosimaa konservatiivista linjaa, mutta mietitäänpä hetki: mikä sitä linjaa määrittää vaaleissa? Asiakysymykset? Pitkän linjan suunnitelmat? Ei, vaan imago siitä että henkilö käy kirkossa, saarnaa Jumalasta sitä ja tätä ja valehtelee työpaikoista ja veroista kirkkain silmin. Faktoilla on hyvin vähän tekemistä, imagolla paljon. Toisin sanoen, luomalla vahva, kantava imago, on mahdollista saada tuulta purjeisiin myös toisenlaisella tausta-ajatuksella.

Herran pelko on vahva voima Atlantin tuolla puolen, mutta heillä on myös varsin positiivisia näkemyksiä vapaudesta, yrittämisestä, epäonnistumisesta ja siitä oppimisesta. Mikäli ehdokas onnistuu kaappaamaan toivon sanoman, on kampanjassa vauhtia. Tätä ovat kokeilleet niin republikaanit kuin demokraatitkin ja voivat kokeilla vastakin. Kaikesta kauheasta paheksunnasta huolimatta Trumpin perussanoma on parempi tulevaisuus. Bidenin perussanoma on vastustaa Trumpia ja kertoa syvän analyyttisesti miksi hän on oikeassa. Ei onnistu.

Ounastelen, että seuraamme demokraattien itsetuhoisaa, itserakasta kampanjaa ja sen täydellistä tuhoa. Saatamme samalla katsella myös kotimaan politiikan tulevaisuutta. Voittaja ei ole se, joka eniten komppaa tai vastustaa kilpailijaa. Voittaja on se, joka määrittää oman agendansa, kummallakin puolen rutakkoa. Kotimaan perinteiset puolueet, katson suuntaanne.

Masennuksesta

Aihe josta voin sanoa tietäväni paljon, sillä sairastin 5 vuotta kestäneen vakavinta tasoa olevan masennuksen 2004-2009 . Sairauteni kliimaksi oli itsemurhayritys josta päädyin psykiatriseen sairaalaosastohoitoon. Siellä myös osaston ylilääkäri antoi minulle diagnoosit sairauksistani, jotka olivat/on vakava masennus ja skitsofreeninen häiriö (F21) Masennuksesta onneksi selvisin , mutta f21 ; sen kanssa joudun tulemaan toimeen ehkä loppuelämäni. Vaikkakin siitäkin voi parantua.

Sanon vain lyhyesti kaksi seikkaa: 1) Masentuneen läheisille sanoisin, että tyhmintä mitä voi sanoa masentuneelle on ” Ota itseäsi niskasta kiinni”, koska vakavasti masentunut on oikeasti fyysisesti ja henkisesti kykenemätön juurikaan mihinkään. Niin masennus ei ole pelkästään psyykkinen sairaus, sillä pitkässä juoksussa siinä menee myös fysiikka täysin kuralle.

2) Masentuneelle sanon, että : Älä kaada sairauttasi läheistesi niskaan, sillä he eivät jaksa loputtomiin. Heillä on myös oma elämä ongelmineen elettävänä. Apua varten ovat ammattiauttajat terapioineen ja lääkärin määräämä lääkehoito. Itsekin tein sen virheen että tressasin kahta isosiskoani niin paljon, että parannuttuani masennuksesta olen pyytänyt molemmilta anteeksi.

Iranilla on uusi salainen ase

Iranissa on kehitelty kaikessa hiljaisuudessa uutta ohjusjärjestelmää ja häivehävittäjiä. Kuvassa on Pentagonin ottama kuva tästä uudesta hävittäjästä jonka länsimainen tyyppinimi on ”Ali Baba 1”, olisiko tämä ihmease ollut myös Ukrainalaisen koneen alasampumisen takana…

Sekä gybersotaan on varustauduttu mitä uusimmalla verkkosotaan tehdyllä järjestelmällä. Järjestelmä kuvassa alhaalla:

Hyvää perjantaita kaikille tässä vakavassa maailmassa ☺️!

Viron persut ”ekre” nyt Sauli Niinistön kimpussa- hävettävää !

Olisi jo aikaisempi Marinin tölväisy riittänyt, mutta naapurin persuille ei ! Nyt lisäksi vielä suuri ”kohteliaisuus” Marinin  1. Viron valtiovierailun kynnyksellä, joka ei jätä ketään häpeämättä paitsi Viron ekreläisiä.

… mutta ekreä vituttaa erityisesti presidenttimme toteamus rajoittaa vastakkain asettelua ja vihapuheita sekä kansalaisten tasa-arvoisuus kaikkien kesken. Se oli liikaa heille, koska Suomi on vain suomalaisille.

Mutta,  erityisesti punamultahallituksemme vihervasemmisto. Ekrehän puuttuu jo maamme sisäiseen politiikkaankin.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/278055e7-613d-4fb5-bedd-9bf7fefd6808

 

Saa toki PROo ihmetellä asetelmaa

Asia ei ole teollisuusliiton sovittavissa olevaa asia lainkaan se on PROn ja tenologiateollisuuden välinen asia

Heidän ne asiat pitää ratkoa eikä tulla ns valmiseen pöytään vaatimaan heille myös kiky tuntien poistoa

Ensin on tiedettävä että teollisuusliitolla oli mahdollisuus irtisanoa kiky sopimus määräajassa

Sen sitten teollisuusliitto teki jossa nuot PROn jsenet jäi kikyyn kiinni ja siksi heillä nyt nuot kiky tunnit jatkuu

Vaikka työmaalla ei olisi työntekijöitä  se asia ei teollisuusliitolle kuulu mistään kohtaa

Kyllä sen myös Pron puheenjohtaja myös tietää vaikka sinisin silmin muuta kertoo

Olkoot nyt mietelmät mitä vaan heidän itsensä on asia kiky poistoista neuvoteltava itse

Ei sitä voi kukaan muu neuvotella mitenkään siksi Proolle jäi kiky tunnit voimaan

kokonaan eri juttu on se ettei Proolla ole neuvottelu tulosta vielä

Jotenka turhaan on tuo että me vaadimme teollisuusliiton mukaisesta irtautumista kiky tunneistaan ei Proo ole teollisuusliiton jäsen

Ja tokko tuleekaan sellaseksi seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast