Vähän erilainen karjalanpiiras.

Tämmöisiä karjalanpiiraita syntyi tämmöisenä sadepäivän aamuna. Kuori on  normaali ruiskuori mutta täyte sokeroitua puolukkasurvosta.

Makeahko puolukkasurvos toimii mielestäni oikein hyvin, hapahkon ruiskuoren kanssa ja kun voiteluun käytetään voi/vesiseosta, nämä ovat suurta herkkuani.

Piiras vaikuttaa äkisti kainuulaiselta rönttöseltä mutta rönttösen täytteenä on  perunaa ja puolukkasurvosta muhennoksena.

Sosialidemokratia, Brysselin aisankannattajat.

”OMA  KANSA  ENSIN  AJATTELU  ON  VAHINGOLLISTA”.

Tämä on Suomen Sosialidemokraattisen puolueen ideologia ja villakoiran ydin ja jonka perusteella ainakin minä luokittelen tämän puolueen isänmaa vastaiseksi.

Miksi nämä toverit ovat sitten päässeet tällaisista lähtökohdista maamme asioista päättämään EU pöytiin ja muihin meidän kansallisomaisuuttamme ja varallisuuttamme himoaviin pöytiin,  no……

KOSKA OLEMME HEILLE VAALEISSA ANTANEET SELLAISEN VALTAKIRJAN, JOKA OIKEUTTAA HEIDÄT OMAN TOVERI-IDEOLOGIANSA TOTEUTTAJAKSI SUOMEN NIMISSÄ.

Joten, jos nyt kiroatte Marinin aikaansaannoksia Brysselissä ja olette hänen puoluettaan äänestäneet viime eduskuntavaaleissa, niin voitte kirota sitä, joka sinua peilistäsi takaisinpäin luuraa.

 

Suuret setelit

KuvaInflatoitunut Zimbabwen seteli tuo mieleen muistoja.
Soitin aikanani Bob’s Takeway -nimisessä bändissä. Luulin ensin, että se oli nimetty bändin johtajan, Robert Rasmus, mukaan.
Sittemmin hän paljasti, että Bob olikin Robert Mugabe,  Zimbabwen elinikäinen presidentti, ja että ’Bob’s Takeway’ tarkoitti Zimbabwen valtionpankkia.

Bob's Takeaway
Bob’s Takeaway tauolla Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa. Hääkeikka, rumpali ottamassa kuvaa. 

Tovereissamme meillä on voimaa…..

Demarit ne Marinia kultatuolis kiikuttaa, ulkomailta kotimaahan, vekselin toi tullessaan

Italian mafiosot, patonkien purijat, suomipoika jatkossakin, takaa heidän siestansa.

Laps suomen ällös vaihda pois, sun maatas ihanaa, mut Marini nyt suomineitoo, huutolaiseks kauppajaa.

On maamme köyhä siksi jää, jos Sannaan luotamme, demareiden tavoitteena,  köyhyys ilomme.

Toivotaan et monarkian, kansalaiset unohtaa, muuten meidät ”kassaneiti”, Hurstin kauppaan pakottaa.

Marini se kesälomaa, alkoi tänään viettämään, jospa viettäis kaksi vuotta, paljolta me säästytään.

Tein sienikastikkeen

Kuivatuista suppilovahveroista, jotka viime syksyn satoa. liotin sieniä vedessä, kunnes ne turposivat suuremmiksi: Pannulle muutama viipale pekonia, sipulia, sienet ja kuohukermaa.  Oli ihan törkeän hyvää kesäperunoiden kera.

Tänään pururadalla tuli vastaan mies jolla oli kädessään pussillinen kanttarelleja. Mistä lie löytänyt, kun itse en vielä niitä löytänyt, vaikka olen silmä kädessä etsinyt.

Korpisoturin päivitys

Yksi kuva kertoo kaiken …

Ei tämä maailma ole juuri noista Karin piirustuksista muuttunut…

Eri kouhot johdossa samat ”taidot” hallussa…

Hei me pyöräillään

Kaupunki satsaa vuokrattaviin polkupyöriin ja kaiken takana on saada lisää ratikan käyttäjiä.
Vuokrapyörä hyvä idea, mutta siinä on monta vaaraa:
Vähän pyöräilevälle ei ole kokemusta
Vähän pyöräilevällä ei ole ehkä edes kypärää
Vähän pyöräilevällä on riski joutua onnettomuuteen ja kuormittaa ensiapua
– Onko ratikka sen arvoinen? No tehtyy päätös.
– Rollikat olisivat kurvailleet niiden pyöräparkkien ohi!

Ajoleikkurin huoltonostin.

Tämmöinen härpäke tuli ostettua ajoleikkurin huoltohommiin. Mielestäni kalliskaan ei ollut, kotiin toimitettuna. Minulla kun enää ei ole  lifterillistä Volvoa.

Tällä laitteella sujuvat mönkijän ja ajoleikkurin huoltotyöt näin vanhalta mieheltä; jos nyt ei mukavasti, kuitenkin sujuvasti. Tyytyväinen laitteeseen olen.

Edessä Tampereen reissu

 

 

Kovasti on syksyinen aamu. Hämärää jotta ihan valoja täytyy pitää. Tässäkö se kesä nyt oli?

 

Aamu ollut erikoinen kun soittelin sairaanhoitajalle ja sitten hammaslääkärille, kun joka puolella tuntuu vaivoja olevan.

 

Iltapäivällä lähtö Tampereelle. Illalla on nimittäin Mirjamin tyttö varannut liput Ratinan stadionille. Eilen jo alkoivat yleisurheilukisat ja tänään jatkuu. Lähinnä menemme jännittämään Mirjamin lapsenlapsen Arttu Korkeasalon, kuulamörssärin kilpailua. Täytyy pukea syksyisesti kun tuo lämpötila huitelee 10 asteen paikkeilla.

 

Politiikan huomioita:

  • katselin eilen A – Studion lähetystä. Paikalla olivat pääministeri Sanna Marin ja oppositioedustajat Kai Mykkänen kokoomuksesta sekä Riikka Purra perussuomalaisista. Seuraan tiiviisti politiikkaa ja olen perehtynyt jollain tavalla EU: n asioihin, niin kyllä tuo EU paketti, mikä solmittiin, pisti miettimään, kuka oikeasti tietää, mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa? Äänestin aikoinaan liittymistä vastaan, enkä oikein ole nähnyt siinä mitään hyvää tavalliselle kansalle, mutta nyt en koronan ja sitä edeltäneen talouskriisin jäljiltä oikein ymmärrä mikä juuri nyt olisi parasta.
  • paikallispolitiikassa näyttää tulevan mielenkiintoinen. Terveyspalveluistamme edelleen väännetään kättä Parkanon kanssa. Ensi keväänä ovat kuntavaalit ja ilmeisesti se sähköistää myös kuntapolitiikkaa. Toivottavasti ihmisiä kiinnostaa ja saamme ehdokkaita.
  • Ehdokas asettelusta tuli mieleen pieni humoristinen juttu. Kerroin eilen Vapaaseurakunnan tilaisuudesta asemalla. Hyvä ystäväni yritti houkutella minua sanaa kuulemaan telttaan. Sanoin, tehdään vaihtokauppa. Tulen kuulemaan sanaa, jos sinä lähdet meidän listalle ehdokkaaksi. Ei tullut kauppoja.

 

Kerron usein meidän kissoista. Se viime viikonloppu kun jouduimme olemaan Mirjamin kanssa poissa kodeistamme vuoroon yötä toistemme luona, aiheutti suuttumusta molempien mirreissä. Saimme tahoillamme lepytellä tovin ennen kuin loukkaantuneet kisut antoivat meille anteeksi. Viesti oli selvä, antakaa olla viimeinen kerta kun tuolla lailla meitä kohtelette.

 

Paino on taas päässyt huolestuttavasti karkaamaan käsistä. Mirjam jopa totesi kuinka kumpu alkaa näkyä. No, päätin alkaa laihduttaa. Yhden illan ja seuraavan aamupäivän kidutin itseäni, eikä yhtään paino hellittänyt. Lähdin siitä paikasta Maurintorille, ostin lohtukarkkeja, se siitä laihduttamisesta.

 

Kohta poikkean terveyskeskuksessa mittauttamassa tulehdusarvot ja sitten auton nokka kohti Virtaita. Matkalla Tampereelle poikkeamme Taide Nuuttilassa, jossa on kuulemma upea näyttely.

 

Vähän kevennystä hieman ankeaan heinäkuun säähän: Kuten tiedetään, talonmiehiä ei juurikaan enää ole. Heistä on mukava juttu. Talonmiehillä nimittäin oli aina valmiina taivaspaikka? Ihmettelette varmaan kuinka niin? Siksi kun siihen toiseen paikkaan heitä ei missään tapauksessa huolita. He kun koko ajan olisivat siellä säätämässä lämpöä pienemmälle.

 

 

 

 

Trumpin Twitter sivulla ei kehuja ole…

Katsokaapa näitä kuvia mitä viljellään ahkeraan Trumpin Twitter sivuilla. Tässä pari otantaa. Miltä tuntuisi jos Suomen Presidentin sivulla oltaisiin tätä mieltä maamme johtajasta…

(Kuvat:Scientific realm)