Vaalimainos ilman mainosta…

Minua huvittaa nämä demokratian nimeen vannovat poliittiset puolueet ja heidän siipiveikkonsa suomessa, jotka ovat demokraattisten vaalien tuloksesta riippumatta ja jo ennen vaaleja kieltäytymässä yhteistyöstä yhden, kansanvaltaisilla vaaleilla valitun puolueen kanssa.

Vakiokysymys kaikissa paneeleissa ja puoluejohtajien tenteissä on, että suostutteko tekemään yhteistyötä perussuomalaisen puolueen kanssa, niin sitten kuullaan puoluejohtajilta tutut litaniat samoja itkuvirsiä arvoista, ihmisoikeuksista, solidaarisuudesta ja rasismista, jolla perussuomalaisten syrjinnälle saadaan oikeutuksensa.

Mutta valveutuneet kansalaiset, joita on yhä kasvavampi joukko, niin he näkevät tämän perussuomalaisia syrjivän politiikan sumuverhon taakse, jossa rasismi on määräävä arkumentti syrjinnän sallimiseksi.

Perussuomalaiset eivät ole yhteistyöstä kieltäytyneet muiden puolueiden kanssa ja yhteistyön edellytyksenä tulee tietenkin olla myös omien jäsenien ja äänestäjiensä tahdon puolustaminen ja tavoitteiden edistäminen, mutta jos suomen ja suomalaisten nostaminen prioriteettien ykköseksi ei muiden puolueiden arvoja kohtaa, niin pulinat pois.

Luulenpa kuitenkin, että tämän yhden puolueen demonisointi vain kasvattaa entisestään heidän painoarvoaan parlamentissa ja valtuustoissa ja lusikka on otettava kauniiseen käteen muissa puolueissa, kun omat laarit kiiltävät tyhjyyttään ja tyhjät rasismitynnyrit kolisevat mäessä.

 

 

USA vastaan EU

Nyt kun käydään USA;n presidentinvaaleja tuntuu niiden ääntenlaskenta perin omituiselta. Niitä lasketaan vuorokausikaupalla ja silti koko äänestystä väitetään rikolliseksi touhuksi ja että ääniä olisi hukassa satojatuhansia. Varmasti vaaleja tullaan käymään vielä viikkokausia oikeuslaitoksissa.

Mutta hei, verrataanpa EU;n eli Euroopan vaaleihin, jaa ettei voi, mutta verrataan silti. Euroopassa on tasavaltoja, kuningaskuntia, diktatuurimaita ehkä ei, mutta kyllä lähes. Kaikilla on oma ja erilainen vaalikäytäntönsä, joita ei voi mitenkään verrata toisiinsa, mutta niin on Amerikassakin.

Jos Eurooppa yhdistettäisiin, tai jos meillä kaikila olisi vaan yhteinen presidentti, olisimme alueena silti huomattavasti pienempi. Hallintojärjestelmiä olisi monenlaisia, senaattorit ja kuvernöörit, sekä monet ”huoneet” ja päälle vielä presidentti.

On hyvä ja turvallinen asua Euroopassa, on meillä ainakin parempi hallintojärjestelmä.

Oliko 2 maailmansodan alkaminen myös hiukkasen ympärysvaltojen syytä ?

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä rauhansopimus oli armoton, jossa hävinneelle Saksalle ei annettu yhtään armoa, vaan nöyryytettiin täysin.

Saksassa koitti tosi kurjat ajat ja natsien nouseminen vallankahvaan sai tukevan jalansijan.

En nyt väitä muuta kuin tietysti pääsyyllinen oli Hitlerin saksa, mutta oltaisiinko vuonna 1918 voitu toimia toisin ?

Kievin kanaa, vähän erilailla.

Tänään sitten tuli tehtyä tuota Kievin kanaa, ei mitään yhteyttä Ukrainaan.

Tulipahan ostettua broilerin rintapaloja ja niitä työstettyä.

Aluksi avasin fileet; laitoin basilikan päälle yrtti/valkosipulivoitani, alle basilikaa, voin päälle runsaasti valkosipulirouhetta, päälle taas basilikaa.

Paketti kiinni, pyörittely vehnäjauhossa, sitten  kananmunassa, korppujauhossa, paistaminen kullanruskeaksi, siinä se.

Se tuo kananrinta saa paistua melkoisen ruskeaksikin; tarkkana pitää olla ettei pala.

Rikka rokassa

Rikkaat saa piilottaa tulonsa
– köyhä ei sillä palkkatiedot menevät automaattisesti
kuten eläkkeetkin julkaistaviin listoihin.
– Laki on sama kaikille paitsi ei.

Trump ei ole suomelle uhka vaan suuri mahdollisuus.

Anteeksi nyt kun teen toisen blogin tällepäivälle, mutta kun suomi on sekaisin Yhdysvaltain presidentinvaaleista, niin siksi näin nyt teen.

Minusta nämä Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat erittäin tärkeät suomelle, koska Yhdysvallat on meidän tärkein kauppakumppani EU.n ulkopuolisista maista ja myös ensiarvoisen tärkeä sotilaallisen yhteistyön muodossa.

Joten siksi Trump, koska hän saa ja on jo saanutkin maansa tuotannolliset ja taloudelliset rattaat pyörimään ennennäkemättömällä vauhdilla ja siitä tulee suomenkin vienti rikastuttamaan kansantalouttamme Yhdysvaltoihin suuntautuvan kaupan muodossa.

Ja Yhdysvalloista hankittavat hävittäjät ovat osaltaan lujittamassa maidemme välistä turvallisuuspoliittista konseptia vielä nykyisestäkin, joka toki hyvällä tasolla on ollutkin.

Tietenkin korona on aiheuttanut joka maassa toimenpiteitä, jotka heijastuvat laajemminkin maiden väliseen kauppaan, mutta suomi pääsee onnistuneella kauppapolitiikalla Yhdysvaltain imuun ja näin paikkaamaan osaltaan miljardeiksi muodostunutta alijäämäämme.

Biden on tutkimaton kortti ja vaikka Trumpin esiintyminen ja kommentit eivät aina olekkaan täysin etiketin mukaisia, niin teot ne kuitenkin ovat mikä ratkaisee.

Niinistölläkin on uskoakseni suhteet kunnossa Trumpin suuntaan, vaikka suomessa on nämä konklaavit, joiden silmät iskee tulta Trumpin nimenkin kuullessaan, niin tehneet kaikkensa Tumpin mustamaalaamisessa.

Ja eikös se Britanniakin ole suomelle tärkeä kauppakumppani ja kun Britit brexitin myötä suuntaavat yhä enenevässä määrin Trumpin esittämien kauppasuhteiden suuntaan, niin siinähän se pieni suomikin soutaa vähän kuin siivellä.

 

 

 

TORILLA TAVATAAN !

Nyt näyttää siltä, että kyllä kansa tietää, nimittäin Gallupit ja kaikensortin suomalaiset Amerikka asiantuntiat ja kirjeenvaihtajat ovat kautta linjan tehneet itsestään naurunalaisia, ennustaessaan Bidenille murskavoittoa käynnissä olevissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Tekisi mieleni sanoa että mitäs minä sanoin, mutta vaatimattomuuteni estää minua niin tekemästä.

 

 

Uutisoinnit vaalien alla on lähinnä absurdeja

Tänä yönä joutaa valvoa, Yhdysvaltojen TV kanavilta tulee tsunamin lailla presidentinvaaleista lähetyksiä. Suomalaisen iltapäivä lehden otsikko on raflaava:

 

Entä jos vaalituloksesta puhkeaa kiista? Presidentinvaalit ovat johtaneet Yhdysvalloissa jopa sisällissotaan https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006924721.html

 

Tuskin tulee sisällissotaa, toiselle näistä tulee vain henkisesti turpaan…

Myrsky

 

myrsky raivosi

myrskyn kuuluu raivota

aivan kuten auringon paistaa

pilvien sataa

tähtien tuikkia

vienon pakkastuulen

nipistellä poskipäitä

raivoa myrsky

kunnes rauhoitut

ja lyöt kättä

tyvenen kanssa

Ajan jumalanpilkkalain poistoa

Sananvapaus on tärkeä arvo, sanovat. Minä allekirjoitan tämän ja haastan tekemään asialle jotain, eli siis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ns. jumalanpilkkapykälän poistosta. Kerron nyt miksi.

Sananvapaus alkaa kun samanmielisyys loppuu

On kallisarvoisten bittien tai mustetäplien tuhlausta väittää, että sananvapauden ydin löytyisi sanomalehdistä tai hillityistä diplomaattisista mietteistä. Sananvapauden määritelmä – ihan EU:n ja YK:nkin mukaan – on oikeus mielipiteisiin, jotka voivat herättää pahennusta. Sananvapautta ei mitata sillä, että kertoo asioita mitä kaikki haluavat kuulla. Todellinen mitta on toimia Voltairen oppien mukaan ja puolustaa oikeutta niihin sanoihin, niihin mielipiteisiin, joita ei varauksinkaan voi allekirjoittaa. Esimerkiksi Charlie Hebdo -lehden pilapiirrokset ovat typeriä, riidanhakuisia, lapsellisia. Päivi Räsäsen homofobiset tai Timo Soinin naisia kohtaan vihamieliset lausunnot saavat minut voimaan pahoin, mutta olen minuutin varoajalla valmis nousemaan barrikadeille heidän sananvapautensa puolesta.

On yksi asia puolustaa hyviä käytöstapoja ja näkisin mieluusti sitä tapahtuvan useamminkin. On aivan eri asia suoraan sanoen raiskata sananvapauden periaatteita. Sananvapaus on ollut oikeutta mukaviin mielipiteisiin vain diktatuureissa. Sananvapauden puolustamisen koetaan silti Suomessakin usein alkavan siitä, kun sanotaan jotain mistä ollaan täysin samaa mieltä. Neuvostoliitossakin sai ilmaista mielensä asioista, joissa oli samaa mieltä maan johdon kanssa. Haluaisin ainakin uskoa, että itselläni sananvapauskeskustelu alkaa siitä, kun luen jotain hirveää, jotain mistä tulee huono olo ja mitä en voisi ikimaailmassa allekirjoittaa. Sananvapauden tehtävä ei ole silittää vaan ravistella. Sen tehtävä on muistuttaa aksioomasta: maailma muuttuu, ihminen muuttuu ja ihmiskunta muuttuu.

Hyvä yhteiskunta ei koostu ihmisistä, jotka ovat erinomaisia. Hyvä yhteiskunta koostuu ihmisistä, joilla on puutteita, vajavaisuuksia, asioita joissa muut ovat parempia. Vasta tämä toisen ihmisen tarve luo terveen pohjan yhteiskunnalle, ymmärrykselle siitä että yhdessä olemme vahvempia. Tämä siltojen rakentaminen idioottien välille edellyttää sekin sananvapautta, eli keskustelua jossa erilaiset ihmiset, erilaisista taustoista, erilaisilla lähtökohdilla rakentavat yhteistä hyvää. Sananvapaus ei ole oikeus olla oikeassa, vaan oikeus olla väärässä. Väärässä oleminen taas erottaa ihmisen huonekasvista tai oravasta. Jos emme saa sanoa sitä mikä on väärin, emme koskaan voi pohtia sitä mikä on oikein.

Yksi tärkeä askel

On tärkeää, että ihmisellä on oikeus pitää asioita pyhänä. On tärkeää, että jokainen voi käydä kirkossa, temppelissä, moskeijassa – tai sen puoleen Prometheus-leirilläkin. On tärkeää, että ihminen voi kokea suuria tunteita, hengellisiä kokemuksia ja asioita, joita ei pysty selittämään. Ne ovat tunteita, jotka voivat tapahtua, mutta niitä ei voi määrätä. Lakimme kuitenkin perustuu ns. institutionalisoituun pyhään, ajatukseen siitä että tietyn standardin mukainen kokemus on pyhää, toinen ei. Se on kestämätöntä ja mielestäni se loukkaa kaikkea sitä kaunista, mitä myös uskonnot tarjoavat. Yhteiskunnan ja lain tehtävä on turvata ihmisille oikeus näihin kokemuksiin, ei arvottaa niitä tulkinnanvaraisesti, jopa mielivaltaisesti.

Yhdyn kasvavan akateemikkojen, kulttuuripersoonien, journalistien ja tuiki tavallisten tallaajien joukkoon kansalaisaloitteellamme. Suomi on läntinen sivistysvaltio ja tämä 1700-luvun laki saa jo lähteä. Tässä maassa me puhumme erimielisyytemme, täällä ”katsotaan mies eikä nuttu” kuten Tapsa lauloi. Nyt, Ranskan ja Itävallan traagisten tapahtumien myötä, on jälleen surullisen oikea aika osoittaa, että rakastamme keskustelua, rakastamme erimielisyyttä ja rakastamme rauhaa. Tämä aloite on yksi pieni, mutta tärkeä askel siihen suuntaan. Tulethan mukaan!