Vaalimainos ilman mainosta…

Minua huvittaa nämä demokratian nimeen vannovat poliittiset puolueet ja heidän siipiveikkonsa suomessa, jotka ovat demokraattisten vaalien tuloksesta riippumatta ja jo ennen vaaleja kieltäytymässä yhteistyöstä yhden, kansanvaltaisilla vaaleilla valitun puolueen kanssa.

Vakiokysymys kaikissa paneeleissa ja puoluejohtajien tenteissä on, että suostutteko tekemään yhteistyötä perussuomalaisen puolueen kanssa, niin sitten kuullaan puoluejohtajilta tutut litaniat samoja itkuvirsiä arvoista, ihmisoikeuksista, solidaarisuudesta ja rasismista, jolla perussuomalaisten syrjinnälle saadaan oikeutuksensa.

Mutta valveutuneet kansalaiset, joita on yhä kasvavampi joukko, niin he näkevät tämän perussuomalaisia syrjivän politiikan sumuverhon taakse, jossa rasismi on määräävä arkumentti syrjinnän sallimiseksi.

Perussuomalaiset eivät ole yhteistyöstä kieltäytyneet muiden puolueiden kanssa ja yhteistyön edellytyksenä tulee tietenkin olla myös omien jäsenien ja äänestäjiensä tahdon puolustaminen ja tavoitteiden edistäminen, mutta jos suomen ja suomalaisten nostaminen prioriteettien ykköseksi ei muiden puolueiden arvoja kohtaa, niin pulinat pois.

Luulenpa kuitenkin, että tämän yhden puolueen demonisointi vain kasvattaa entisestään heidän painoarvoaan parlamentissa ja valtuustoissa ja lusikka on otettava kauniiseen käteen muissa puolueissa, kun omat laarit kiiltävät tyhjyyttään ja tyhjät rasismitynnyrit kolisevat mäessä.

 

 

9 vastausta artikkeliin “Vaalimainos ilman mainosta…”

  1. Mahtaakohan näillä muilla puolueilla olla tavoite saada suomen kansa, kuten nyt Yhdysvalloissa, kahtiajaettua ja toisiaan vastaan.

  2. Ei tarvitse olla Trump mielinen eikä demokraatti vastainen ollakseen PS mielinen Suomessa. Ei tarvitse olla kuin oma itsensä, keneltä se on poissa?

    1. Marko,- ei nyt ollut kirjoituksessani puhe Trumpista, vaan demokratiaa vaativien kaksinaismoralismista suomessa.

  3. USAssa kahtiajakoa on lisännyt nimenomaan herra Trump. Kahtiajakautunut se on ennestään ollut, mutta ei niin paljon kuin nyt. Tuosta kahtiajakautumisesta ovat tyytyväisiä tietyt piirit. Ei ole pelkoa että mikään muuttuisi ja haittaisi heidän touhujansa.

    1. Trump on ajanut kahtiajakoa tietoisesti ja siitä on hyötyneet eräät ulkovallat, sattumaa, minä en usko sattumiin…

      1. Ei nyt sotketa Trumpia suomessa tapahtuvaan kahtiajakoon.
        Oliko minun kirjoitukseni sekavasti ilmaistu ?

          1. Anteeksi vajavaisuuteni, mutta vaikka mistä kulmasta ja kantilta blogiani arvioin, niin Trumpia ja viittaustakaan häneen en siitä löydä.
            Mutta Marko, jos sinä löydät, niin valaise toki minua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *