14 vastausta artikkeliin “HP 655”

    1. Alkaa mennä tässä läppäri uusiksi.
      Akku on entinen, näppylät alkavat irrota ja 2 GB ram on nykyohjelmistolle ja erityisesti Win10:lle ehdottomasti aivan liian pieni.
      Ongelma vain on, ettei hirveästi viitsisi maksaa pelkistä perustoiminnoista ja säädyllisen kokoisista muisteista.
      Myöskään pienestä SSD:stä ei ole hyötyä ja suuremmat maksavat jo maltaita.
      Tosin olen jo aikoja tallentanut kaiken oman aineistoni irtolevylle ihan turvallisuuden vuksi.
      Jokin kunnostettu käytetty ja 16-17 tuumainen näyttö kelpaisi.

  1. Hyvä kun Timo sai uuden koneen ja järki hinnoin terv tepivaari

  2. Eipä näitä nykyläppäreitä paljon kehua kannata, kaupasta ei saa muuta, kuin peruskoneen. Ohjelmistoja puuttuu, eikä ole edes CD asemaa ja kaikki pitäisi tallentaa pilveen. Ei ole koskaan tullut sitäkään palvelua käytettyä, eikä siitä maksettua.

  3. Kuten Pentti sanoo, kaupasta saa peruskoneen ja halpa voi olla tehoiltaan aivan onneton. Kun siihen sitten on laitettu Windows ja muut härpäkkeet niin saa olla lehmän hermot ja aikaa rutosti.

    Itse suositteln käytetyn ns. yritysläppärin ostamista. Kuten olen jo mainostanut, itselläni on sellainen, Dellin läppäri jonka hinta on ollut tuhansissa uutena, itse ostin jotain pari vuotta sitten ja maksoin 400 euroa Torilla. Kävin itse hakemassa Hämeenkyröstä niin näin mitä olen ostamassa. Tässä on Intelin i7 prosessori, 16Gb keskusmuistia, 256Gt SSD kovalevy, DVD-asema ja liitäntöjä joka lähtöön, USB 2 ja 3, hdmi, kunnollinen Full HD näyttö (14 tai 15 tuumaa), laatukoneen näppäimistö ja vahva alumiinikuori. Huonoja puolia on koneen aika suuri koko, ennemminkin mallia ”raahattava” mutta kyllä tämän mies jaksaa salkussa kantaa. Akkukin oli kohtuullinen, tunnin-pari riittävä, en tarvinnut sen parempaa. Jossain vaiheessa tuntui ooevan ongelmaa langattoman verkon kanssa, mutta ei viime aikoina. Käytettyjä yritysläppäreitähäån myyvät monet kaupat Tampereellakin, esim. PC räätäli, googlettamalla löytyy, mutta suoraan ostamalla saa yleensä edullisemmin, jos uskaltaa ostaa. Kaupastahan saa takuun ja kuluttajasuojakin pätee.

    Tässä oli ennestään Windows 10 ja laiton Linux Mintin siihen viereen, jota pääasiassa käytän, se tuo lisää mukavuutta.

    Kaupan halpa läppäri ja yritysläppäri ovat vähän kuin vertaisi vaikka autoissa Ford KA:n ja Mersun, Bemarin tai Volvon edustusauton välillä sillä erotuksella että läppärissä ”kilometrit” eivät tunnu samalla tavalla. Lähinnä akku saattaa olla finito.
    Suosittelen kyllä ostamaan käytetyn paremman luokan läppärin.

    Toisaalta jos uutta haluaa ja se tulee lähinnä nettisurffailuun ja asioiden hoitoon, ehkä jonkin verran kirjoitteluun tms. niin Chromebook voi olla hyvä vaihtoehto. Ne ovat kevyitä, edullisia eikä tule haittaohjelmia siihen järjestelmään. Tallentaa koneen kiintolevylle niissä ei kyllä voi.

  4. Itse olen kaupannut aina välistä mahdollisuuksien mukaan Thinkpadeja, siis yritysläppäreitä. Katuhinta semmoisella pätevällä Win10-koneella, SSD:llä ja 8-16 gigan muistilla on jossain 250-300 euron tienoilla, tosin itse yleensä pistän niitä pihalle n. 150 eurolla lähipiirille – mielummin pienempi kate jos ei tarvitse leikkiä elinikäistä takuuta ja tukipalvelua.

    Hyvää saa melko edukkaasti, etsiä pitää.

  5. Hyväkään tietsikka ei välttämättä maksa hirveästi. Ohjelmistojen kanssa voikin sitten tulla ongelmia.

    Minun mielestäni se Office 365 on jo ajatuksena huono. Joka vuosi pitäisi maksaa ohjelmistosta – se on vuosien mittaan iso raha. Parempi ostaa sellainen, että saa käyttää samaa ohjelmistoa vaikka lopun ikäänsä kertamaksulla.

    1. En suurin surminkaan suostu käyttämään Office 365:sta enkä minkään firman pilvipalveluja.
      Jostain oudosta syystä haluan itse päättää ja valvoa asioitani tarvitsematta maksaa jollekin niistä.

  6. Työn takia on pakko käyttää välillä Office365:tä ja se on mielestäni sekava ja huonosti toimiva, en siitä kyllä mitään maksa. Muuten käytän Libre Officea, se on ilmainen ja ajaa saman kuin maksullisetkin ohjelmat. Ylioppilaskokeessakin käytetään nykyisin Libre Officea. Pilvenä käytän mieluiten Dropboxia. Onhan se kätevämpää kuin kannella usb-tikkuja jotka sitten jäävät minne jäävät.

    1. Minulla on ollut jo hyvin monia vuosia tapana kantaa USB-tikkua avainnipussani. Ei ole vielä jäänyt minnekään. Pilvipalveluja en harrasta.

  7. Tuli nyt jälkeen mieleeni, että jos ostaa yksityiseltä ihmiseltä käytetyn tietokoneen, niin harvoin se on tyhjennetty. Minä olen pari konetta ostanut ja aina sieltä tiedostosta löytyy jotakin, jos ei muuta niin käyttäjän nimi. Useimmiten se löytyy kuvatiedostosta, tyhjäksi minäkin ensin luulin.

  8. Löytyy pari läppäriä, pari tablet laitetta, useampi ns älykänny. Kaikilla pääsee nettiin ja voi hoitaa asiansa. Jos ei läppäriä vartavasten tarvitse niin hyvä Tablet laite hoitaa kyllä kaiken. Tulostaminen kun on langaton ja sim kortti sisällä sekä muistia hyvin hyvän prossun kanssa sekä toiminta-aika parempi kuin läppärillä niin tablet laite ajaa asiansa oikein hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *