Autoilun merkitys on saattanut kasvaa

Olemme varmasti ylpeitä, että olemme saamassa Tampereelle raitiotieverkoston Pääsemme tässäkin suhteessa Helsingin rinnalle. Kohta upeat raitiovaunut kiitävät Hervannasta keskustaan – myöhemmin varmaan Pirkkalaan ja Ylöjärvelle. Toivottavasti korona ei enää ensivuonna rassaa julkista liikennettä.

*********************************************************************************

Yle –teksti TV  7.6.2020

Autoilun merkitys on saattanut kasvaa

Valtion liikenneohjausyhtiössä arvioidaan, että kotimaan matkustuksessa markkinaosuudeltaan ylivoimaisesti suurin henkilömatkustustapa, yksityisautoilu, yleistyy entisestään.

Syynä ovat koronaepidemian vaikutukset, Osa julkisesta liikenteestä on ollut epidemian aikana kokonaan tauolla.

Lisäksi tartuntaa välttääkseen monet eivät käytä yleisiä kulkuneuvoja. Näin on myös ohjeistettu,

Suomessa henkilöliikkumisessa yksityisauton markkinaosuus on noin 84-85%.

Yksi vastaus artikkeliin “Autoilun merkitys on saattanut kasvaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *