Kymmenellä haulla lämmittää kattilan vettä

Alla oleva mielipideartikkelissa on paljon asiaa, muta myös kohtia, jotka eivät mielestäni voi pitää paikkaansa.

Vaikkapa tämä:

”Kymmenen Google-hakua vie energiaa 1,13 kWh”

En usko, että koko internet verkojen sähkön kulutus olisi suorassa suhteessa sen käyttöön. Jättämällä tekemättä kymmenen Google-hakua saavuttaisimme muka 1,13 kWh energian säästön. Palvelimet, reitittimet, datakytkimet j.n.e kuluttavat jo tyhjäkäynnillään energiaa.

”Yhden HD-tasoisen Netflix -elokuvan katselu syö energiaa 1,13 kWh eli saman verran kuin 60 teekupillisen keittämiseen menee.”

Fortune- lehden tietoja on vaikea mennä kiistämään. Tuntuu kuitenkin vaikealta uskoa, että yhden
HD- tasoisen Netflix -elokuvan katselu aiheuttaisi internetverkon komponenteissa saman energiakulutuksen kuin kymmenen Google-hakua.

”Jos Internet olisi valtio, se olisi Greenpeacen mukaan energiankulutukseltaan kuudenneksi suurin.”

[ Maailman sähkön kulutus : 21 776 088 770 300 kWh per vuosi

Japanin, 5. suurin, sähkön kulutus : 934 000 000 000 kWh per vuosi

Lähde: Wikipedia ]

Yllä olevien lukujen perusteella saadaan, että internet kuluttaisi noin viidennen osan maailman sähkön kulutuksesta.

”TULEVAN vuosikymmenen aikana tietotekniikan arvellaan syövän yhä enemmän vuosittaisesta sähkönkulutuksesta. Ennusteet vaihtelevat 6 ja 21 prosentin välillä.”

https://www.iea.org/reports/world-energy-outlook-2019/electricity

Linkin takana olevassa raportissa esitetään, että sähköenergian kokonaiskulutus ennustetaan kasvan 21% seuraavan kymmenvuoden aikana.

*

”Digitalisaatio rapauttaa valtion veropohjaa, sillä sen tuomat muutokset syövät ansiotulovero- ja arvonlisäverokertymiä. Jos haluamme ylläpitää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on verotuksen pohjaa uudistettava. Yksi keino on mobiilidatan verotus.”

En oikein ymmärrä – pitäisikö töitä alkaa tekemään alkeellisemmin, jotta saataisiin niiden tekemiseen kulumaan enemmän aikaa ja täten yhteiskunta saisi enemmän verotuloja. Verotuksen kohdentaminen digitalisaatioon ei mielestäni voida pitää hyvänä ideana.

*****************************************************************************

AL mielipide 31.5.2020 sivu B10

Kymmenellä haulla lämmittää kattilan vettä

Kymmenen Google-hakua vie energiaa 1,13 kWh

Ilmastotietoiset ja ahdistuneet ovat huolissaan yksityisautoilusta, lihansyönnistä ja lentämisestä, mutta kukaan ei uskalla puhua netin käytöstä [ Kommentti : On kyllä ollut esillä mediassa]. Tämä on kieltämättä epämiellyttävä totuus, josta ei haluta puhua. Jokaisen videoklikkauksen taustalla on pitkä laiteketju: palvelimet ja jättimäiset konesalit jotka vaativat jatkuvaa jäähdyttämistä sekä tietoverkon eri osat, reitittimet, modeemi, toistolaite sekä näyttö, jotka kaikki kuluttavat sähköä. Tämä ei näy katselijan omassa sähkölaskussa [ Kommentti: Asiakkaan tiloissa olevien litteiden kulutus näkyy toki asiakkaan sähkölaskussa]. Tietotekniikan hiilijalanjälki on räjähtämässä käsiin. Haluamme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotka tuovat säästöjä, mutta lisäävät energian kulutusta toisaalla. Kaikki, mikä voidaan digitalisoida, tullaan digitalisoimaan. Autot, laitteet, robotit ja tekoäly tulevat myös syömään osansa energiasta.

VERKKOPALVELUN koon kasvaessa sen kuormittavuus kasvaa ja jokaisella sivulatauksella palvelin ja muut osat syövät energiaa. Mobiilidatayhteys kuluttaa jopa viisinkertaisesti verrattuna langalliseen internetyhteyteen. Jos Internet olisi valtio, se olisi Greenpeacen mukaan energiankulutukseltaan kuudenneksi suurin. Fortune- lehden mukaan Despacito-hitin yli viisi miljardia katsomis-kertaa Youtubessa vei yhtä paljon energiaa kuin 40 000 yhdysvaltalaista kotia käyttää vuodessa. Jokainen Despacito-haku Goo-glessa aktivoi 6-8 datakeskusta ympäri maailma Yli puolet netin datasta on videoiden streamausta. Yhden HD-tasoisen Netflix -elokuvan katselu syö energiaa 1,13 kWh eli saman verran kuin 60 teekupillisen keittämiseen menee. Kymmenellä Google-haulla lämmittäisi jo kattilallisen vettä. Kun hakuja tehdään miljardeittain, on tällä ympäristövaikutuksia.

LOPPUTULOKSEEN toki vaikuttaa missä videoita pyörittävät palvelimet ja toistoketjun muut osat ovat. Intiassa palvelimen päästöt ovat jopa 4,5-kertaiset verrattuna Suomeen. Palvelimen synnyttämän lämmön talteenotolla voidaan vähentää päästöjä. Katselija ei valitettavasti voi valita palvelimen sijaintia eikä sitä kuinka monen palvelimen kautta video kulkee. Päästöjä voi vähentää esimerkiksi ostamalla käytettyjä levyjä. Kertalataus ja datan säilyttäminen omalla laitteella on myös ympäristöystävällisempää kuin suoratoisto.

TULEVAN vuosikymmenen aikana tietotekniikan arvellaan syövän yhä enemmän vuosittaisesta sähkönkulutuksesta. Ennusteet vaihtelevat 6 ja 21 prosentin välillä. Pidämme itsestään selvänä, että käyttämämme data on vapaata ja mobiilidataliittymät ovat rajattomat. Vuonna 2017 datan käyttö mobiililaajakaistaliittymää kohti oli Suomessa OECD-maiden suurinta. Mobiilihinnoittelussa pitäisikin siirtyä dataperusteiseen hinnoitteluun. Digitalisaatio rapauttaa valtion veropohjaa, sillä sen tuomat muutokset syövät ansiotulovero- ja arvonlisäverokertymiä. Jos haluamme ylläpitää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on verotuksen pohjaa uudistettava. Yksi keino on mobiilidatan verotus.

RIITTA KUISMANEN Pirkkala

*

5 vastausta artikkeliin “Kymmenellä haulla lämmittää kattilan vettä”

  1. Joo, tuo mielipidekirjoitus oli melkoisen totaalista hevonpaskaa. Siinä oli desimaalipilkku eksynyt useammalla pykälällä.

    Pitäisin paljon hyödyllisempänä tutkia mistä se energia tehdään. Kotimaiset datakeskukset käyttävät ydinvoimaa, joka ei saastuta. Google käyttää pelkästään uusiutuvia, myös Microsoft. Amazon taas käyttää pääosin hiilivoimaa, fossiilisilla pyörivät myös venäläiset konesalit, joissa puolestaan ajetaan pääosaa tämänkin maan ”vaihtoehto”medioista.

  2. Googlehakujen tulokset saattavat nostaa verenpainetta ja potilaan lämpötilaa. Tämä tietää energiahävikkiä ja elintarvikkeiden haaskuuta.
    Suomalaisten googlehakujen aiheutamalla ruokahävikillä ruokkisi epälukuisan määrän nälkää näkeviä loistokkaasti elävien diktaattorien uhreja siellä sun täällä.

  3. Se tieto ei paljoa maksa, mitä riittävä koulutus, monipuolinen elämä ja ajan seuraaminen ilman hevonpaskan ip-lehtä ja sontaisia puoluepläjäyksiä antaa. Niillä voi monella wikillä ja googella pyyhkiä takalistoaan.

  4. Kymmenellä haulla lämmittää kattilan vettä – AL:n mielipidekirjoituksen väite, joka ei voi mitenkään pitää paikkaansa

    Aiheena oli internetin energiankulutus sekä internetin antama hyöty ihmisille.

    *****************************************************************************************
    Niin, sitten on ihmisiä, jotka pitävät omasta hatusta vedettyjä juttuja kaikkein onnistuneimpina.

    1. Uskovathan monet homeopatiaan, missä tehoaineen vähentäminen nostaa vaikutustehoa ja sen kokonaan poistaminen aivan hurjasti.
      Samoin monet uskovat kivien parantavaan voimaan, 5G-verkkojen levittävän koronaa jne. jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *