Kansanedustajat ovat edustuskansaa, eli edustavat itseään.

Sanotaan, että eduskunta on läpileikkaus suomen kansasta ja siellä olevat kansan valitsemat edustajat, eli kansanedustajat tekevät työtään niiden kansanryhmien ja kansalaisten etuja puolustaen, jotka ovat heidät sinne äänestäneet.

Mutta näin ulkopuolelta seuranneena ainakin itselleni on tullut käsitys, että kaikki kansanedustajat toimivat lähtökohtaisesti ennenkaikkea tähtäimenään uusia seuraavissa vaaleissa paikkansa Arkadianmäen ruokakunnassa.

Ja tässä kilpajuoksussa toiseksi jäävät ne eduskunnan hiljaiset puurtajat ja itsestään numeroa tekemättömät henkilöt ja äänivyöryt keräävät ne, jotka julkisuuden kautta tuovat omaa narsis…eiku erinomaisuuttaan esiin pelle ja viihdeohjelmien, naistenlehtien ja mitä erilaisempien sirkustaiteilijoiden ja tyhjäntoimittajien illanistujaisissa koko kansan ihasteltaviksi.

Nämä linssiluteet ja mediaseksikkäät tekevätkin politiikkaa eduskunnan ulkopuolella politiikkaan kuulumattomilla tempauksillaan kun tietävät, että eduskunnan työhuoneesta käsin ei äänestäjien huomiota saa osakseen, kun kansalaisista suurin osa tekee äänestyspäätöksensä pääosin lööppijulkisuuden ja tunnettavuuden perusteella.

Ja kyllä se on nähty, että suurimmat taloudelliset satsaukset vaaleihin tekevät yleensä sen äänen vie pienen budjetin omaavilta maan hiljaisilta, se johtuu siitä, kun kansalaiset tekevät äänestyspäätöksensä lööppijulkisuuden ja iltapäivälehtien esiin nostamien ”suosikkiensa” perusteella.

 

 

7 vastausta artikkeliin “Kansanedustajat ovat edustuskansaa, eli edustavat itseään.”

  1. Pääasia että nimi näkyy ja kuva on lehdessä, olipa se hyvässä tai pahassa, silloin on helppo uhriutua tai olla suurikin ”pillutieteiden” kandidaatti.

  2. Tässäkö yksi värikkäin lööppijulkinen 2000-luvun alkupuolelta.

    Pääasia että nimi näkyy ja kuva on lehdessä, – Merikukka Forsius

    **************************************************************************************
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-vanhasen-ja-forsiuksen-suhdekohu-eteni/2978462
    .
    Pääministeri Matti Vanhasen ja Merikukka Forsiuksen läheiset välit herättivät huomiota vuonna 2007.
    .
    Iltalehden mukaan pääministeri Matti Vanhanen junaili Merikukka Forsiukselle vaalirahaa kohutussa tapaamisessa Kesärannassa vuonna 2007.
    .
    Molemmat ovat kertoneet, että kyse oli vain ystävyydestä.
    .
    Yhteinen väittelytilaisuus 4. maaliskuuta 2007
    .
    Vanhanen ja Merikukka nähtiin vuoden 2007 kevään aikana yhdessä sekä vapaa-ajalla että työasioissa.
    Maaliskuussa Vanhanen ja Merikukka istuivat vierekkäin nummelalaisessa elokuvateatterissa katsomassa Epämiellyttävä totuus -leffaa. Kyseessä oli Merikukan vaalitilaisuus, jonka vetonaulana oli pääministeri Vanhanen. Pääministeri ja Merikukka järjestivät yhteisen väittelytilaisuuden ilmastonmuutoksesta.
    .
    Yöllinen vessapaperiepisodi terveyskeskuksessa 2. kesäkuuta 2007
    .
    Vanhanen ja Forsius nähdään Lohjan terveyskeskuksen yöpäivystyksessä. He olivat saattamassa loukkaantunutta naista lääkärin pakeille. Päivystyksessä ollut sivullinen mieshenkilö alkoi huutaa pääministerille arvostelevia kommentteja.
    Forsius suivaantui Vanhasen arvostelusta niin, että heitti miestä vessapaperirullalla. Forsiuksen tempauksen innoittamana syntyy uusi laji: vessapaperirullan heiton SM-kisat.

    *************************************************************************************

    Kyllä Merikukalla oli myös tavoitteita

    ”Merikukka Forsius vastusti ainoana kokoomuksen kansanedustajista ydinvoiman lisärakentamista vuonna 2010, kun eduskunta teki periaatepäätöksen kolmen lisäreaktorin osalta.” [ Lähde: Wikipedia ]

  3. Ehkä se suurin pointti on että kansanedustajat eivät ole läpileikkaus kansasta, vaan läpileikkaus etuoikeutetusta kansanosasta. Jotta sinne pääsee, pitää olla joko taloudellista ja/tai sosiaalista pääomaa reilusti korkoa kasvamassa. Pitää myös olla uskoa, että omalle osaamiselleen on käyttöä.

    Osaamis- ja koulutusalat ovat hyvin kapealta sektorilta. Humanistisia aloja on leijonaosa, kovaa tiedettä kovin vähän, saatika sitten sen tason osaamista jota ei edes koulussa pysty saamaan. Veltto Virtasta on aina välillä ikävä. En kyllä koskaan ymmärtänyt mitä hän puhui, mutta sentäs hän tiesi maailmasta jotain.

    1. Kansanedustajat tekevät mielikuvapolitiikkaa ja joka aamu herätessään miettivät mitähän mieltä sitä tänään olisi, jolla kansalaisia hahauttaisi.
      Ovat kuin Durasel pupuja.

  4. Tämän varsin usein olen maininnutkin; kansanedustaja edustaa ensisijassa itseään, sitten puoluettaan ja … neljän vuoden välein ehkä äänestäjäkin kelpaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *