Kunnia meni mutta maine kasvoi….vai päinvastoin.

Jos joku kuvittelee että Pekalta, tältä kaikkien suomalaisten äitien unelmavävyltä/ miniältä Mäntyniemen portti meni lopullisesti lukkoon, niin väärin kuvittelee.

Tämän vuoden kestäneen Pekan pesun ja löyhässä hirressä roikottamisen seurauksena vihertoverit nimittävät Pekan heidän suojelupyhimyksekseen ja hänestä tulee marttyyri jo eläessään.

Seuraavassa Gallupissa Pekan päähänpotkinta tulee varmuudella satamaan vihertovereiden laariin reilun lisäsadon ja usko hänen kuolemattomuuteensa vain lisääntyy hänen opetuslapsiensa joukoissa ja missä hän aasillansa ratsastaakin, niin valtavat anarkistien ja egokapinallisten ja ilmastokulttien ihmismassat palvovat ja suutelevat maata pyhimyksensä ja marttyyrinsa jalkojen alla.

Ja kun nyt nähdään tämä kehitys, jossa vihervasemmisto vie ja persut vikisee, niin ei kai kukaan kuvittele, että Jussi voittaisi Pekan presidentinvaalien toisella kierroksella seuraavissa vaaleissa, prosentit olisivat 70 – 30  eli vähän samaan tapaan kuin Saulin valtaannousun prosentit.

Sillä Pekka on kelpoisuutensa osoittanut ihan perustuslakivaliokunnan siunauksella ja kun Jussi on tuomittu raastuvassa ja ei ole julkisesti katunut, niin ei kai nyt rikollista pidä valita kansakunnan isäksi, kun on mahdollisuus valita toverituomioistuimen puhtaaksi pesemä marttyyri virkaan.

Joku saattaa ottaa minun ”kolumnini” kauhuskenaariona, mutta se on totisinta totta ja kukaan ei persu sitä pysty kumoamaan, sillä tämän kultin kritisoiminen ja sen kaikkivoipaisuuden epäily tekee sinusta kansakunnan vihollisen ja leimaa sinut persuksi.

 

 

 

 

 

 

32 vastausta artikkeliin “Kunnia meni mutta maine kasvoi….vai päinvastoin.”

  1. Jos tuossa tapaukessa Haavisto käytti aivan oikeaa suoraviivaista toimintaa, ei pitäisi moittia jonkun änkyrän potkuista. Minäkin yrityisukkona olisin pannut vielä raketin Tuomisen persläpeen ja viheltäen taivaalle.
    Mutta politiikka kun on noita änkyröitä varten, niin minä en sinne kyllä sovi.

    1. Eli kun on ”hyvä tarkoitus”, niin saa rikkoa lakia.
      Ei mahdu minun oikeustajuuni, mutta minähän olenkin vain mitäänymmärtämätön persu.

      1. Saas nähdä kuka seuraavaksi pääsee toverivaliokunnan puhtaaksi pesemäksi Vanhasen ja nyt Haaviston seuraksi.

      2. Eihän Haavistoa ole mistään lain rikkomisesta tuomittu tuomioistuimissa. Enemmänkin oli kyse ollut työpaikkakiusaamisesta, jolla oli kyllä perusteet sille miten Haavisto toimi. Niin minäkin olisin toiminut sa…. an änkyrän kanssa, vaikka turpiin tulisi.

        1. ”Eihän Haavistoa ole mistään lain rikkomisesta tuomittu tuomioistuimissa.”
          Ei toki Karjalainen, murta se ei tarkoita, ettei Haavisto olisi rikkonut lakia.

          Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan yksikäsitteisesti, että Haavisto rikkoi lakia.

          https://www.is.fi/politiikka/art-2000007673759.html

          ”Perustuslakivaliokunnan mietintö ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) virkatoimen lainmukaisuuden tutkimisesta valmistui eilen. Perustuslakivaliokunta esitti, ettei Haavisto ole menetellyt virkatoimissaan perustuslain 116 pykälässä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti eli ministerisyytteen nostamisen edellytykset eivät täyty.

          Sen sijaan Haaviston hanke siirtää konsulipäällikkö toisiin tehtäviin oli lainvastainen. Mietinnön mukaan se rikkoi hallintolakia ja ulkoasianhallintolakia ja oli siten moitittavaa.”

          Toki tätä voi olla vaikea ymmärtää, kun pitää puolustaa hallitusta kaikin keinoin…

  2. Tässähän on perímmäisesti kysymys siitä että persuilla on patologinen viha ja kauhu vihreitä kohtaan tekipä ne mitä tahansa. Ja, kun vihreisiin miehiin liittyy aina maahanmuutto, tasa-arvo ja ilmasto, niin pommi on viritetty.

    1. Ei vaan perimmäisesti tässä on kyse siitä, että Haavisto toimi lainvastaisesti, joka todetaan perustulakivaliokunnan lausunnossa.

      Palogista vihaa tosiaan on ilmassa, mutta sitä ei ole persuilla.

  3. Tuskin Haavisto mikään unelmavävy kenellekään, no ehkä ”peräkamarin pojalle”.

    Mitä presidentin vaaliin tulee, ei syytä huoleen, Niinistö valitaan poikkeuslailla jatkoon. Hyvänä esimerkkinä on naapurista herra Putin.

    1. Ipanana kuulin sanan vävy. Itsekseni ihmettelin, että mikähän se vävy oikein voisi olla. Vähän niin kuin käpy, mutta varmaankin eri asia.

  4. Vihertoverit kulkevat koko ajan niinsanotulla ”harmaalla vyöhykkeellä” lakiimme nähden ja uhriutuvat ylinpinä moraalinvartioina moraalittomuudellaan.

  5. Lainvastainen toiminta ei johtanut tuomioon, koska ministereitä suojelee heidän asemansa.

    Lainvastainen toiminta on juuri sitä mitä nimikin sanoo. Ei sitä voi viherpestä tekemättömäksi.

    1. Jos joku mäntti virkamies ei ryhdy toimiin, mitä hänen pitäisi tehdä tai panna toimimaan vakavassa aisassa jopa poliittisesti herkässä asiassa, on hän turha virkamies ja ulos.

      Ei tämä mikään työhyvinvointiasia ole, voikoon sitten pahoin.

      1. Konsulipäällikkö Tuominen katsoi, että ministeri Haavisto toimi ilman valtioneuvoston valtuutusta al-Holin tapauksessa. Haavisto sooloili ja Tuominen ei voinut sääntöjen puitteissa toimia kuten Haavisto halusi.

        Ei ministerikään voi toimia aivan miten haluaa säännöistä piittaamatta.

        Näin myös perustuslakivaliokunta mietinnössään totesi.

      2. Mäntti mulkku lienee se, joka vaatii virkamiestä ottamaan vastuun asiasta, minkä vastuu kuuluu ministerille.
        Tässä tapauksessa sellaista leikkii Karjalainen.
        Haavisto vaati virkamiestä tekemään päätöksen, mihin tällä ei ollut valtuuksia, jottei itse joutuisi asiasta vastaamaan.
        Karjalainen ei näytä tätä aivan yksinkertaista asiaa ymmärtävän tai oikeammin kyse on hysteerisen persukammon aiheuttamasta todellisuuden puutteesta.

          1. Juupa juu herra kaikkitietävä ja kaikki tunteva.

            ”Valiokunta totesi kuitenkin, ettei Haaviston menettelyn moitittavuutta voida pitää kokonaisuutena arvioiden vähäisenä.

            Haavisto oli antanut ulkoministeriön virkamiesjohdolle valmisteltavaksi määräyksen konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirtämiseksi pois konsulipäällikön tehtävistä, vaikka oli jo sitä ennen ottanut häneltä pois al-Holin suomalaisiin liittyvät tehtävät.

            Perustuslakivaliokunnan mukaan Haavisto toimi yhdessä asiassa hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisesti”

            Haavisto vaati konsulipäällikköä tekemään lainvastaisen päätöksen ja tämän kieltäydyttyä halusi kostaa siirtämällä tämän muihin tehtäviin.

            Tämäkö on mielestäsi asiallista ja lainmukaista toimintaa?

            Ainakin perustuslakivaliokunta piti sitä lainvastaisena, mutta herra kaikkitietävä ja kaikki tunteva on ilmeisesti sitä pätevämpi päättämään…

  6. Oikeastaan on tavallaan hieman huvittavaa se miten hallituspuolueiden puheenjohtajat kiiruhtivat antamaan kritiikitöntä tukeaan ministeri Haavistolle.

    Tämähän voidaan tulkita niin, että työhyvinvoinnista, työssäjaksamisesta jne.jne. kauniisti puhuvat antavat kritiikittömän tukensa Haaviston toiminalle virkamiestä kohtaan.

    1. Minusta kaikista suurimman rimanalituksen teki valiokunnan puheenjohtaja Ojala-Niemelä, joka haukkui median vihreiden sähköpostiviestittelyn hallitus”tovereilleen” julkaisemisesta.

  7. Oli hyvä että media tämän vihreiden kaksinaamaisuuden ja moraalittoman puoluepolitikoinnin paljasti, vai olisiko sekin vielä pitänyt painaa villaisella näiden vihertoverien suojelemiseksi.

  8. Haavisto hyötyi asemastaan ja lakiviidakosta. Tavan Pulliainen ois saanut oitis kenkää.

    Ilkka Kanervalla oli munaa sanoa itsensä ministeri hommasta pois ns txt viestikohun takia.

    Haavisto ansaitsee hamekankaansa,,,kirjaimellisesti.

    1. Kyllä se Kanervakin olisi vielä halunnut ”puutarhaansa” hoitaa, mutta Katainen ei antanut hänen enään pidempään olla ”multasormena”.

      1. Kanervalla oli molemmat ”Tukiaiset” kierroksessa, kunnon munaviilokki 😆

  9. Niin amerikkalaista, mitä isot edellä, sitä pienet perässä!
    Armahdellaan toisiaan, niin ei ole pelkoa omien virheiden tuomitsemisesta!

  10. Olisiko oikein rikkoa lakia niin, että veisi isiksen taistelijat hyvässä tarkoituksessa takaisin Irakiin?

  11. Suomen Pravda eli HS on paljastanut monta ”kaksinaamaisuutta” ja ”moraalittomuutta” politiikkojen ja herrojen joukossa. Niistä ei ole puutetta juuri missään puolueessa. Ei persuissakaan.

  12. Tuo salaisuusasia on mielenkiintoinen.

    Jäätteenmäki joutui luopumaan PM:n paikalta vuodettuaan tietoja Lipposen diplomatiasta USA:ssa.

    1990 -luvun alussa Koivisto perusti konklaavinsa eli salaisen vallankumousneuvostonsa, jonka perustamisen tarkoituksena oli pelastaa maa Koiviston ja Holkerin yhteisvaluuttakokeilun seurauksilta.

    Liekö konklaavin osallistujien henkilöllisyyskään paljastunut. Mainitaan olleen asiantuntijoita, päättäjiä ja varmaan korkeimman asteen tuomareitakin.
    Vallankumousneuvostossa oli ministereinä mukana tiettävästi VVM Iiro Viinanen ja kirjurina PM Esko Aho.

    Neuvoston tarkoituksen oli mm. luoda suunnitelma pankkien pelastamiseksi.

    ——-

    Suunnitelman keskeisiä toimeenpanijoita oli luonnollisesti Esko Aho, joka sitten joutui ottamaan kantaakseen myös seuraukset.
    Koska päätökset olivat salaiset, ei Aho voinut mitenkään puolustautua.

    Konklaavin asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 asti. Mutta salaisuutta jatkettaneen, jos yksikin konklaaviin osallistunut julkistamista vastustaa. Voi olla, ettei Ahokaan halua asioita julki.
    ——–

    Yhteisvaluuttakokeilun surullisista seurauksista eivät Lipponen ja Niinistö ottaneet opikseen, vaikka Aho kokeneempana varoitteli.

    Ruotsalainen rahaherra hiljattain kehui Ruotsin kansantalouden tienanneen jo yhden ylimääräisen vuoden tuotot, kun ei lähtenyt euroon mukaan.

  13. Koiviston konklaavi oli siis salaliitto, mutta sillä oli hyvät tarkoitusperät eli maan pelastaminen romahdukselta.

    Kaikki salaliiton huonot seuraukset eivät kuitenkaan olleet salaliittolaisten syytä, vaan monet epäsosiaaliset ainekset, mukaan lukien monet pankkimaestrot, käyttivät tilannetta hyväkseen.

    ——-

    Voi olla, että monen muunkin salaliiton pyrkimykset ovat hyvät ja epäitsekkäät.
    Luciferistisen maailmandiktatuurin kannattajien tarkoitusperät voivat olla myös epäitsekkäät.

    Kristinusko taas on luciferismia vastaan, koska Lucifer tulkitaan kapinalliseksi henkiolennoksi, joka sotii maailmankaikkeudellisen Isän pyrkimyksiä vastaan.
    ”Miten se auttaisi ihmistä, jos voittaisi koko maailman, mutta saisi vahingon sielulleen?”

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *