Kuulkaa korpeimme kuiskintaa…….

Ne, jotka päivästä toiseen ja kuukaudesta vuoteen lukevat kuolinilmoituksia lehdistä ja odottavat sieltä löytävänsä perussuomalaisen puolueen ristiltä, muistosanojen saattelemana, niin se syö miestä ja naista, kun toiveet kariutuvat kerta kerran jälkeen, kun näihin perkeleisiin ei tee lommoa edes nettinillittäjien ja pillupoliisien ”teloituskomppaniat”.

Jussi Halla-ahon puolueella on tutkimuksen mukaan puolueuskollisimmat äänestäjät ja perussuomalaiset ovat ainut puolue, joka pystyy politiikallaan ”suurimmankin puolueen” herättämään vaaliuurnille ja pudottamaan valtakirjansa persulaariin.   Sillä nukkuvissa on perussuomalaisille sellainen reservi ( n.35% ) josta muut puolueet eivät voisi edes uneksia ja kun muita puolueita ei erota toisistaan kuin kuolema ja poliisi.

Nyt perussuomalaisten kannatus on karvan verran alle 20% ja jos ja kun se vaaleissa pystyy saamaan puoletkin nukkuvista hereille, niin minun lyhyen matikkani mukaan ollaankin jo tuossa 35 % haminoissa.

Joten, alkakaahan valmistautumaan tulevaan hyvissä ajoin ja pistämään rahanne likoon suomalaisiin kohteisiin, sillä isänmaa nostetaan takaisin sille kuuluvaan arvoonsa, tämän sosialistisen intternationaalin jäljiltä.

 

 

6 vastausta artikkeliin “Kuulkaa korpeimme kuiskintaa…….”

  1. Hyvin on tää hallitus hoidellut isänmaata ja korona-aikaa. Hyvä, että persut ei ole hallituksessa tänä aikana. Voittakoon persut vaaleissa mitä voittaa, mutta vain hallituksella ja siellä olossa on merkitystä. Kyllä persut sopivasti takkinsa kääntävät aikanaan kun on hinku hallitukseen.

    1. Ja ihan uteliaana kysyn, että mistä tiedät, miten persut olisivat asiat hoitaneet?
      Olisivatko munineet tämän hallituksen lailla heti alkuun ja valehdelleet peittääkseen munauksensa ja viimeisimpänä yrityksenä tilanneet maskeista ”tutkimuksen”, minkä tulos on päinvastainen maailmalla tehtyjen laajojen tieteellisten tutkimusten kanssa?

  2. ”Hyvin on tää hallitus hoidellut isänmaata”
    juu, hyvin on osannut ottaa velkaa velan päälle, jotta voivat välimerenmaatkin pelastaa jatkamaan siestaansa.

  3. Minusta Arvissa on aitoa rehellisyyttä, jota on pakko arvostaa henkilönä. Mutta myös siksi, että hänellä on poikkeuksellisen hyvä kynä. Sivuseikka tässä on se, että tunnustaa reilusti olevansa persu, jota aidosti kannattaa.
    Sitä minä vaan ihmettelen, minkä rokotuksen Arvi on saanut tuohon lujaan uskoonsa.
    Minulla vaan ei ole uskoa mihinkään yksittäiseen puolueeseen vähän Myllymatin tapaan. Vaan siihen, että ne saavat nimenomaan yhdessä jotain aikaan kansan enemmistön tuella myös vähemmistölle.

  4. Kiitos vaan Heikki, tässä sitä ihan tuntee punastuvansa, kun parempi kynämies kehuu ”oppipoikaa”.

  5. Jep, minäkin arvostan sitä että sanotaan mitä ajattelee. Enhän minä tiedä itsekään mikä persujen kannatuksesta tulee. 5%, 15% vai 30%. Sitten sen näkee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *