Kyllä kansa tietää.

Kun seuraa tätä Yhdysvalloissa meneillään olevaa anarkiaa, jonka perimmäisenä motiivina on nykyisen presidentin saattaminen pois päiv….anteeksi pois virastaan.

Rasismia ja rotuvihaa kiljutaan ja kuvitellaan, että väkivalta ja terrori on keino Trumpin saattamiseksi pois päi…..anteeksi pois virastaan.

Tilanne on paha mutta vielä voitettavissa, mutta panee ajattelemaan, että millaiseksi terrori siellä muodostuukaan sen jälkeen, kun Trump on äänestetty jatkamaan toiselle kaudelleen.

Koronan uskottiin olevan myös yksi tekijä, joka tulisi Trumpin saattamaan pois päiv…eikun pois virastaan, mutta Amerikkalaiset kyllä ymmärtävät, että pandemia on maailman laajuinen ja sen alullepanija ei suinkaan ole prsesidentti Trump ja hän oli kuitenkin ensimmäisten joukossa, joka rajoituksia ja maahantulokieltoja laittoi voimaan tautipesäkkeistä maahan pyrkijöille.

Minä olen saanut muutamilta hullun maineen ja tittelin, kun asetun Trumpin mieheksi ja sama koskee kotimaata ja perussuomalaisuuttani.

Ei haukku haavaa tee, kunhan ette lähde ottamaan Amerikan mellakoitsijoista oppia ”kättä pidemmällä”.

 

 

 

23 vastausta artikkeliin “Kyllä kansa tietää.”

  1. Trump pitää huolta vain kukkarostaan. Maa jakaantuu kahtia ja mielenosoitukset kasvaa. Ei tuo kovin hääviä ole.

  2. Eipä Arvi Sinua kait kukaan hulluksi tituleeraa; tämän sivustan väriläiskä mielestäni kyllä olet. Vankka uskosi aatteeseesi ja elämänkatsomukseesi, joskus huumorikin silmäkulmassa, on minusta mukavaa luettavaa; toisin kuin muutamien totisten touhojen paatokselliset mielipiteet ja yksitoikkoiset linkkien kopioimiset ilman mitään omaa mielipidettä..

  3. Taas eräs on taas mieltään pahoittamassa täällä. Tällä on aina joku ongelma, kiva seurata notkumista ja tuskailua sohvalla.

  4. Kiitosta vaan Kalle, minä en tosiaan ole mikään ”linkkimies”.
    Ja jos olet Kalle seurannut muutamien minusta sorvaamia nimityksiä, niin tuo hulluksi tituleeraaminen on sieltä lievemmästä päästä.
    Yritän aina blogeihini saada ripauksen huumoria kuin satiiriakin, mutta nekin tupataan ottamaan kuoleman vakavasti.
    Olen aikaisemminkin maininnut, että olisipa sinunlaillasi ajattelevia ja eläviä enemmän maassamme, jotka hyväksyvät sellaisetkin mielipiteen jjotka eivät aina omaan arvomaailmaan ”kolahda”, niin yhteiskuntamme olisi paljon suvaitsevaisempi ja sallivampi monenlaisille arvoille ja ajatuksille.

    1. Onko Trump muuten suvaitseva ja salliva monenlaisille arvoille ja ajatuksille. Mitäs mieltä Arvi on siitä…

      ”You are fired!” Kun hänen kanssaan on erimieltä …

  5. Arvi ei mielestäni minulle ole ongelma, jos kovin vähän muutkaan blogistit. Ongelmani eivät myöskään ole tämmöiset henkilökohtaisesti piikittelijät, ongelmat lienevät kirjoittajan ihan ikiomia ongelmia.

        1. Tuo hymiörivi kait tarkoittaa; kun ei ymmärrä niin sitten ei ymmärrä.
          Nuo hymiöt kaiketi ovat myöhäispubertiteettiaan elävien tapa kun ei osaa kirjoittaa ajatelmiaan.

  6. ”Minä olen saanut muutamilta hullun maineen ja tittelin, kun asetun Trumpin mieheksi ja sama koskee kotimaata ja perussuomalaisuuttani.”

    Arvi ! Mitäs tätä lausettasi kiistämään , niin totta ja niin hulluahan se on” !

    1. On se hyvä että sinä olet Heikki viisas ja minä hullu, niin pysyy asiat balanssissa.

        1. Paavo Nurmen juoksulennkki kulki aikoineen hullujenhuoneen vierestä ja kun hän sitä kiersi päivässä jo ties kuinka monetta kertaa, niin aidan takaa häntä aikansa seuranmnut eräs ”hullu” huusi hänelle, pareet olisi, että sinäkin tullet tällepuolelle aitaa.

          1. Kun Mari meni naimisiin
            Kun Mari meni naimisiin, hän muutti miehineen äitinsä luo. Kaikki sujui hyvin pari kuukautta, mutta sitten Mari tuli itkien äitinsä luo.
            – En jaksa enää! Muutan pois. Se mies on seksihullu…
            Marin äiti meni puhumaan miehelle, oli poissa melko kauan ja palasi vaatteet riekaleina, tukka hapsottaen.
            – Niin, Mari. Tee niin kuin tahdot. Mutta yhden asian sanon sinulle. Se nuori mies jää!

  7. Sehän on tuo herra Trump politiikan alalla yksi maailman suurimmista valehteleijoista. Valheella hän valtaan pääsikin ja aikoo jatkaa valehtelua nytkin. (mitkähän muuten lienevät ko. herran teot Amerikan hyväksi?) Verkosta=

    perkele on
    valheen isä. Raamattu ilmoittaa että
    ihminen joka ei usko Herraan Jeesukseen elää perkeleen orjuudessa toteuttaen
    hänen tahtoaan eläen tottelemattomuudessa syntiä palvellen. Valehtelu ja
    pilkkaaminen ovat perkeleen tekoja joita hän myös vaikuttaa uskottomissa
    ihmisissä.

  8. Twitteristä=Helppoa ymmärtää miksi persut diggaa Trumpia. Faktat on joutavanpäiväistä horinaa, tärkeintä on että mölistään. Valehtelu ei ole synti, se on muiden jatkuvaa väärinkäsitystä.

  9. Hyvä että Yhdysvallat erosi näistä Pariisin lmastosopimus hihhuleista, on edes joku joka tuo realismia peliin, kun tämä uskontokultti meinaa tuhota ismeillään koko maailmantalouden utopioillaan.

  10. On paljon firmoja siellä ja maailmalla jotka huolehtivat ilmastonmuutoksesta ja koittavat hillitä sitä omalta osaltaan. Ja tekevät jopa bisnestä sillä. Siihen ei Parisiin sopimuksia tarvita. Eikä Trumpia.

  11. Trumppa on ollut rauhankyyhky Pommi-Obaman ja kaltaistensa jälkeen.

    Mellakat ovat ”demokraattien” lietsomia. Murhia tehdään ja koronalingot jatkavat mellastustaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *