Marin muistuttaa jo Strutsia.

Sanna Marin on pelkuri, kun kulkee takaovien kautta, että ei joutuisi toimittajien ristituleen päivänpolttavista kysymyksistä.

Yksilöhaastatteluja kyllä suoltaa naistenlehdille ja häntä ihaileville medioille ja jonkun hänelle kirjoittamat puheet opettelee ulkoa siitä pilkkuakaan muuttamatta.

Tänäänkin on kolmoskanavalla puoluejohtajille suunnattu tentti klo 20, kun samaan aikaan Yle-Pravdassa Marin on klo 21  ja pääsee lipovan toimittajan haastattelemaksi, jossa kruunua kiillotetaan ja ylistetään ja tehdään hänestä lähes korvaamaton.

Mutta kukaan ei ole korvaamaton, ei edes Marin, vaikka velka vielä pitääkin hengissä.

16 vastausta artikkeliin “Marin muistuttaa jo Strutsia.”

  1. Tämänpäivä Gallup kertoo ( HS ) että demareiden kannatus tuli taas lähes prosentin alaspäin ja matkaa jatkuu kohti 15 % koronaa edeltävälle tasolle ja hyvä niin.
    Kyllä kansa tietää, että velalla ja sirkushuveilla ei herran huonetta rakenneta, kun Marinin hallitus on yrittänyt köydellä työntää.

    1. …ja kuten olen aikaisemminkin todennut, niin vuoden loppuun menessä demarit ovat tippuneet kolmanneksi, edellä perussuomaliset .n22% ja kok .n18%

  2. Odotahan Heikki syksyä Haavistoineen ja lahjarahoineen ( 750 miljard.)
    Kun on oikein suokuokalla otettu velkaa ulkomailta ja ulkomaidenkin hyväksi, niin kyllä se veljenpoikakin sieltä esiin tulee.

    1. No voi pyhä jyssäys, nyt tämä Marin sitten perui jo Yle- Pravdankin haastattelun.
      Jättäytymällä näistä ”tenteistä” pois, saa enempi nekatiivistä julkisuutta itselleen kuin olemalla mukana näyttämässä osaamattomuuttaan.

      1. Hänellä oli parempaakin tekemistä Suomen etujen ajamisessa EU:n rahoitusratkaisuissa kuin olla jäkättämässä typerääkin typerämmän opposition älämölöjen kanssa.

  3. Tytti Tuppurainen oli paikalla suoltamassa diipa daapaa. Velkojen yhteisvastuu, mitä Tuppurainen huhtikuussa vastusti, olikin tänään ihan okei.

    Tuppurainen selitteli muutoinkin aivan puuta heinää. Ei muka olla yhteisvastuullisesti hoitamassa tiettyjen maiden holtitonta taloudenpitoa. Sitähän tällä elvytyspaketilla nimenomaan ollaan tekemässä, koska valtaosa lahjarahasta suunnataan Italialle ja Espanjalle.

  4. Mielestäni Marinin etsikkoaika on vielä menossa johtuen paljolti tästä koronasta. Selväksi on tullut ettei hän mikään linssilude ole. No naistenlehtijutuista en tiedä kun en niitä seuraa.
    Todellinen koeponnistus on kuitenkin pakostakin ennen pitkää edessä työllisyyden ym päivänpolitiikan paineiden kasvaessa. Pitääkö pokka kun tulee tilanteita joissa on pakko laittaa itseään peliin.

    Marin on paljon vartija pääministerin toimessaan, toivotaan parasta vaikka moni ennusmerkkejä kyseenalaiseksi povaakin.

  5. Miten niin strutsia? Minusta Marinista on tullut tavallaan ylimielinen, joka valitsee sen mitä tekee. Hän ei alistu ihan kaikkiin kyselyihin ja haastatteluihin, nytkin on hiukan parempaakin tekemistä, kun pääsi Eu pöytään.

    1. Pentti

      Tuo sanomasi oikaistaan todellisuutta vastaavaksi näin:

      Marin valmistautui Suomen kannalta erittäin tärkeään EU-kokoukseen, jossa päätetään valtavista koronatuista / lainoista eikä kokenut puoluejohtajien rutiiniväittelyä mitenkään Suomen etua ajavaksi ohjelmaksi- päinvastoin.

      1. Nehän saa jokainen ihan itse omassa päässään selvitellä ja uskoa mihin tahtoo.

  6. Tämä Arvin tyyli ilmaista itseään perussuomalaisena; se on niin arvimaista, tyylillisesti ja väärentämättömästi, ettei sitä voi kuin ihailla.
    Kaikesta kyllä huomaa, että mies elää (todennäköisesti) kuten sanookin; ei kuten entinen pappi; älkää tehkö kuten minä teen vaan kuten minä sanon.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *