Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Korona on pakottanut maamme jo ennestäänkin suuren ulkomaanvelkamme päälle ( n,120 miljardia ) ottamaan lisävelkaa suomalaisen työn ja yrittämisen pelastamiseksi ( vain tekohengitystä ) arviolta 25-30 miljaria ja taudin pitkittyessä myös velka lisääntyy.

Ja nyt EU sitten PAKOTTAA, niin luitte oikein, PAKOTTAA suomen hyvin asiansa ja taloutensa hoitaneena lahjoittamaan koronan uhreille ( maille ) vielä noin 10-15 miljardia ja tämä on tosiaan lahja, ei laina.

Vaikka kaikki muut puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta ei tässä/kään koe muuta kuin kiitollisuutta, kun saavat kuulua niiden joukkoon, jotka liittovaltiounia katselevat onnen kyyneleet silmissä.

Saattepa nähdä, että nyt alkoi Marinin alamäki, joka on vieläkin nopeampi kuin hänen nousunsa huipulle.

 

8 vastausta artikkeliin “Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.”

  1. Mitään ei ole päätetty eikä hyväksytty kaikkien osalta ei Suomenkaan. Ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Ilmassa on vain numeroita.

    Jos kaikki maat panisivat ensin oman verotuksensa samaan kuntoon kuin pohjoismaat, Saksa ym, ei Välimeren maiden tarvitsisi vongata EU:lta rahaa.

    Se suunnitelma pitäisi ensin nähdä ennen seuraavia siirtoja. Tällä korona-jutulla on huono perustella asiaa.

    1. Talouskatastrofi ei ole etelän maille ja Ranskalle seurausta koronasta, vaan holtittomasta taloudenpidosta ja löysästä verotuksesta pohjoisiin maihin verrattuna.
      Koronan käyttäminen tekosyynä Ranskan ja Saksan pankkien pelastamiseksi vastuuttomasta lainailusta Italialle ja Espanjalle on vain osoitus niiden törkeydestä.

  2. Tuossa kun ennustin Marinille nopeaa laskeutumista muiden kuolevaisten joukkoon, niin kyllä se niin on, että kun köyhyys tulee sisään ovesta, niin rakkaus lentää ulos ikkunasta.

  3. Sanotaan, että historia toistaa itseään, eikä tämä ole ensimmäinen kerta Euroopan historiassa kun poliittisella ideologialla ollaan ohittamassa okeusjärjestys.

    No ehkä vieläkin löytyy joku, jonka mukaan EU:ta ei olla ajamassa liittovaltion suuntaan, mutta kyllä siinä hitusen enemmän taas tarvii mielikuvitusta käyttää.

  4. Kulmuni voisi piruuttaan antaa ministeripaikkansa Väyryselle siihen asti, kun hallitus hajoaisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *