Pitäkää tunkkinne.

Sanoisin näin perussuomalaisen puolueen äänestäjänä, että älkäähän tuhlatko voimavarojanne niinsanottuihin liikkuviin ja sitoutumattomiin äänestäjiin, sillä heidän liikkumisensa ei kyllä perussuomalaisten suuntaan koskaan tule tapahtumaan.

Perussuomalaiset ovat varmasti se eduskuntapuolue, joka saa nukkuviin vipinää, koska se on ainoa vaihtoehto tälle yhden totuuden konsensukselle, joka hurskaudessaan on rakastamassa suomalaiset hengilta maailman -halaamisineen.

En tiedä, mutta itselleni ei ole vielä tullut vastaan sellaista ”sitoutumatonta” ja liikkuvaa äänestäjää, joka olisi mihinkäään perussuomalaisten poliittisiin avauksiin ja ohjelmiin suhtautunut myötämielisesti tai edes neutraalisti. päin vastoin, ovat samassa kuorossa mukana, joka näkee rasismia jo omassa varjossaankin.

Nukkuvat ovat kuitenkin vaaleista toiseen suomen ”suurin puolue” ja on aivan selvää, että ns.suvaitevaiston politiikalle he eivät eväänsäkkään liikauta.

Tapelkoon muut puolueet keskenään näiden tuuliviirien äänistä, heidän sitoutumisensa on arpa peliä, jolla ei herran huonetta rakenneta.

 

 

7 vastausta artikkeliin “Pitäkää tunkkinne.”

  1. Puolue tavoittaa äänestäjänsä ja olen siitä ihan samaa mieltä, että ns. liikkuvia äänestäjiä (tuulimyllyjä) ei kannata tavoitella, niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

  2. Olen joskus samaa mieltä siitä mitä vihreät sanovat. Joskus samaa mieltä siitä mitä persut sanovat. Arvi hyvä, vähän pelkään että metsästät tässä tarinassa stereotyyppiä.

  3. Minä olen liikkuva äänestäjä, mutta joitain puolueita en tule äänestämään. Vaikka olisi hyvä ehdokas niin jos ei satu pääsemään läpi niin äänihän menee puolueelle. SMP.tä joskus äänestin, mutta se ääni meni kyllä hukkaan. Ne rupesivat silloin haastamaan toisiaan oikeuteen ties mistä.

  4. Juntturaan kantansa lyöneet äänestäjät ovat niitä fanaatikoita, joiden päätä ei käännetä vasaralla eikä kirveellä olipa puolueen tila ja ohjelma kuinka surkea tahansa. He ovat niitä yhteiskunnan jarruja ja kehityksen kivirekiä. Niitä löytyy jokaisesta puolueesta.
    Huonoja esimerkkejä: Vihreät Linkola, nyt Ohisalo/Haavisto,liian kaukana vihreydestä. Persut: liian pitkä historia populismissa ( huu-haa) seteliselkärankaisista rasisteihin. Vasurit; aika ajanut ohi SKDL:stä. Kokoomus ihan hunningolla johto-ohjelmaongelmineen jo pitkään. Kepun Sipilä ei pystynyt jyräämään alkiolaisia, tilausta olisi, muttei Kulmunin johtaessa. Demareilla etsikkoaika, jos saavat ay:n mantelin ravistettua niskoiltaan ja nostettua yhteiskunnan ja yksityisten palvelut kansalaille samaan kassiin. Tulevaisuuden puolueet ovat nyt hallituksen sisällä.

  5. Itse olen melko aktiivinen perussuomalaisten päättäjien suuntaan ja jos heidän jotkut päätöksensä eivät ole niiden arvojen mukaisia, joita puolustamaan heidät on sinne äänestetty, niin noottia lähtee varmasti.
    En minä ainakaan lähde lentelemään ”kukasta kukkaan” jokaisen rasahduksen kuullessani ja liittymaan itkuvirtisten pataljoonaan ( sitoutumattomat )

  6. Itselleni suuri ongelma äänestämisessä on se, että olen arvoiltani konservatiivi mutta taloudessa kannatan sosiaalisempaa politiikkaa kuin konservatiiviset puolueet usein. Siksi joudun valitsemaan usein ”vähemmän huonon” vaihtoehdon.

    Jos liikkuvia äänestäjiä ei olisi niin demokratiahan ei toimisi kunnolla. Mikään, mitä jokin puolue tekisi tai sanoisi ei muuttaisi sen kannatusta. Jokainen puolue olisi kuin RKP. Se olisi minusta surkeaa; omaa puoluetta kannattettaisiin vaikka se tekisi mitä. Äänestäjät olisivat samanlaisia faniryhmiä kuin jääkiekossa eri joukkueiden kannattajat.

  7. Maratoni, ei sprintti, niinhän se on. Itsehän olen kokoomuslainen, mutta minulla on tarpeeksi historiaa puolueista että tiedän totuuden olevan värikäs. Enkä suinkaan aina äänestä oman puolueeni ehdokasta vaaleissa, jos sopivaa ei ole. Usein on, aina ei.

Vastaa käyttäjälle Norppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *