Rumat odottavat, pian heitä taas tarvitaan.

Piristän teitä arvon blogistit politiikan katsauksellani myös Juhannuksena, jotta pääsette edes hetkeksi irtautumaan pois ”nyrkin ja hellan” välistä.

Varmasti syksy tulee näyttelemään aika suurta roolia siinä, jatketaanko tällä nykyisellä jalat irti maasta politiikalla, joka syö enemmän kuin tienaa ja joka kuvittelee pankrotin kynnyksellä olevan EU.n meidät nostavan tukasta kuiville.

Tämä halpa korkohan se on kaiken pahan alku ja juuri niin yksilön kuin yhteiskunnankin puitteissa ja vastuuntunto ja varautuminen tulevaan ovat vain sanahelinää tovereiden vappupuheissa ja koronan varjolla syöstään yhteiskuntamme yhä syvempään velkavankeuteen.

Mutta jos oman maan julkista sektoria ei kyetä muuta kuin entisestään kasvattamaan, eikä ole halujakaan minkäänvaltakunnan priorisointiin, niin velkaa velan päälle, sillä tämä Marinin vihervasemmisto hallitus ei suin surminkaan lähde verottamaan ja leikkaamaan niiltä, jotka heidät ovat vallankahvaan äänestäneet.  Marini on itse sokaistunut eniten päänsä päällä olevasta sädekehästä ja nyt hän on sairastunut vauhti sokeuteen, kun kaasupoljin ajaa jarrupolkimen asiaa.

Vanhasenkin polvien uskotaan tälläkertaa kestävän, mutta Matti kuuluu niihin politikoihin, jolla housut valahtaa ensimmäisenä nilkkoihin, kun henkselit katkaistaan.

Mutta sitten herääkin kysymys, kukas tämän velkahallituksen jäljet sitten parsii ja maksaa.

Se ei huoleta hallitusta, sillä nyt laitetaan kädet niin syvälle kansan taskuihin, että seuraavat neljä vuottakin vihervasemmistolaiset juhlivat oppositiossa saavutettuja etujaan, joiden puolesta lakkokenraalit politrukkeineen ovat valmiita pistämään koko maan polvilleen, että heidän ”ahtaajansa” ei joudu liian ahtaalle.

Odotan kyllä mielenkiinnolla sitä, että koskahan rumat taas tulevat muotiin, vai jatketaanko näitä missikisoja myös laina höyhenissä.

No, menkäähän taas takaisin palvelemaan omaa kuningatartanne, niin minäkin teen.

 

 

 

 

20 vastausta artikkeliin “Rumat odottavat, pian heitä taas tarvitaan.”

    1. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä oivaltaessaan, että kun köyhyys tulee sisään ovasta, niin samaan aikaan rakkaus lentää ulos ikkunasta.
      ( pätee niin yksilön kuin kansankodinkin kohdalla.)

  1. Minä nyt jaksan oikeastaan vain ihailla tuota Arvin julistusta. Poissa kaikki krumeluurit, jäljellä pelkkä aate.
    Se lienee pelkästään julistusta kuin analyysia; ikään, kuin aikanaan maallikkosaarnaajilla. Asia kärjessä, perusteluita ei tarvittane.

  2. Onhan tässä useampiakin mahdollisuuksia säästää reilusti.

    1. Pistetään julkinen sektori tehokkaaksi – paitsi että vasemmistolle se ei käy.
    2. Laitetaan työmarkkinapolitiikka pohjoismaiselle tasolle jotta syntyisi lisää työpaikkoja – paitsi että demareille se ei käy.
    3. Laitetaan kilpailevaa liiketoimintaa harjoittavat megasäätiöt verolle – paitsi että rkp:lle se ei käy.
    4. Kitketään harmaa talous – paitsi että kepulle se ei käy.
    5. Lakkautetaan semmoiset ”vihreät” tuet jotka eivät osoittaudu tehokkaaksi – paitsi että vihreille se ei käy.

    1. – Yksityistetään takaisin terveyskeskukset, vanhuudenhoito, espereineen jne. ja sairaalat yksityisiin käsiin ja vakuutuspalveluiden varaan.
      – Keskitytään vain muutamaan suureen kaupunkiin, joissa kokoomus jyllää mulle-vaan periaatteella.
      – Annetaan julkinen liikenne, sähköt, vedet Nesteineen vain yksityisiin käsiin.
      – Lasketaan tuloverotverot ameriikan tasolle ja osingot verottomiksi.
      – Veropakolaisiin ei saa kajota, ne ovat kokoomuslaisia.
      – Lopetetaan säätiöt ja sosialisoidaan ne kokoomuslaisille säätiöyhtiöille.
      – Ei käytetä valtionyhtiöiden taseita yhteiskunnan palveluiden kehittämiseen, vaan jaetaan taseiden varat kokoomuslaisille osinkoina.
      – Kaikki työttömät pakkotöihin yksityisiin yrityksiin palkatta.
      Eli lakkautetaan kokoomus, kun se ajattelee vain paljonko mun lompakkoni pullistuu, hällä niin muun väliä.

  3. Kun autettaisiinkin vain kotimaan tarvitsevia, mutta kun otetaan lisää velkaa velan päälle, että välimeren maat saavat laskea verojaan, vaikka ennekään ei valtion kirstu ole verotuotoista täyttynyt.
    Suomen sanotaan olevan joulupukin maa ja kyllä se lahjoja nyt jakaakin, rajojemme takaisille ”lapsille” ja omille mukuloille piiskaa.

  4. Kalle,- toivon että minun maallikkosaarnastani valistunut osaa oleellisen etsiä ilman, että numerot pilaavat hyvän tarinan, mutta tämä tarina on tosi, kuten Rautavaarakin aikoinaan julisti korttipakasta.

    1. Minä kun en niihin ”valistuneihin” kuulu vaan ajattelen asioita ihan itse, kannanottoni perustuvat aivan ja täysin omiin päätelmiini.

  5. Kalle,- mitä olen sinun kirjoituksiasi ja kommenttejasi lukenut, niin kuulut minusta tolkun ihmisiin ja niinkutsuttu maalaisjärki asuu sinussa.

  6. En tosiaan saarnoillani yritä ketään käännyttää perussuomalaiseksi ja mitäs siitä tulisikaan, jos kaikki olisimme kaikesta samaa mieltä.
    Vaikka sanovat minun olevan kiihkomielinen persu, niin loppujen lopuksi persujen menestys tai menestymättömyys ei vaikuta omaan elämääni sitä eikä tätä.
    Mutta kun olen aina ollut vainottujen ja hyljeksittyjen puolella, niin siksi PS.

    1. Jos saarnojen tarkoitus ei ole käännyttää muita jää niille vain yksi motiivi – oman uskon lujittaminen, estää sen horjuminen kaikesta näennäisvoimallisuudesta huolimatta.

    1. Sehän menee niin, että yksi puolue julistaa omia tavoitteitaan ja jumalattoman hyvää ohjelmaansa, mutta yksin se ei saa mitään aikaan, joten sillä yhdellä ohjelmalla voidaan pyyhkiä p….ttä. Vain yhteisohjelma ja mahdollisuus yhteistyöhön eri toimijoiden välillä on se avain ”kassakaappiin”.

  7. Minä uskon vain Isään Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen Taivaan ja Maan Luojaan.
    Maalliset ovat maallisia ja viimeisellä portilla sitten vasta katsotaan, onko rikoo riskillä ruma puolueista riippumatta,

  8. Vaikka kuinka kailotetaan niin täälläkin olevasta väestä suurin osa ei tule näkemään maksun aikaa

    Se kun menee jälkipolville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *