Sosialidemokratia, Brysselin aisankannattajat.

”OMA  KANSA  ENSIN  AJATTELU  ON  VAHINGOLLISTA”.

Tämä on Suomen Sosialidemokraattisen puolueen ideologia ja villakoiran ydin ja jonka perusteella ainakin minä luokittelen tämän puolueen isänmaa vastaiseksi.

Miksi nämä toverit ovat sitten päässeet tällaisista lähtökohdista maamme asioista päättämään EU pöytiin ja muihin meidän kansallisomaisuuttamme ja varallisuuttamme himoaviin pöytiin,  no……

KOSKA OLEMME HEILLE VAALEISSA ANTANEET SELLAISEN VALTAKIRJAN, JOKA OIKEUTTAA HEIDÄT OMAN TOVERI-IDEOLOGIANSA TOTEUTTAJAKSI SUOMEN NIMISSÄ.

Joten, jos nyt kiroatte Marinin aikaansaannoksia Brysselissä ja olette hänen puoluettaan äänestäneet viime eduskuntavaaleissa, niin voitte kirota sitä, joka sinua peilistäsi takaisinpäin luuraa.

 

59 vastausta artikkeliin “Sosialidemokratia, Brysselin aisankannattajat.”

  1. Riikka Purra esitti A-studiossa Marinille erinomaisen kysymyksen, ”millä veroasteella kaiki toteutetaan” ja haluankin nähdä sen taikatempun jolla kokonaisveroaste ei nouse, mutta kaikki hyvä toteutetaan niin täällä kuin muualla maailmalla.

    Tuosta tempusta voi David Copperfieldkin hämmästyä, kun jo nyt esim.kunnissa on ongelmia pelkän päivähoito-oikeuden palauttamisen seurauksena.

    1. Kyllä Mika meidät pelastaa tämä vihreä vallankumous, se on läheistä sukua punaiselle vastaavalle, ollen sen rintaperillinen.

        1. En tiedä pelastaako persutkaan, mutta ei ainakaan tuhoa ja myy maatamme Brysselin helppoHeikeille.

    2. Risto Uimonen: A-Studiosta: Marin vs. Purra, Mykkänen

      ”Taas se nähtiin, että pääministeri on päivä- ja yökausia EU-huippujen kanssa neuvoteltuaan tiedollisesti täysin ylivoimainen. Kävi sääliksi Riikka Purraa ja Kai Mykkästä illan A-studiossa. Kumpikin on hyvä omassa roolissan, mutta he joutuivat mahdottoman tehtävän eteen. Sekin herätti huomiota, kuinka hyvin Sanna Marin tuoreena pääministerinä on oppinut hallitsemaan vaikeita ja isoja asioita. Jämäkkä esitys.”

      Marinin esitystä oli pitänyt erinomaisena 668 henkeä Uimosen kirjoituksessa. Arvioijana mm. joukko lehdistön ammattilaisia.

  2. En paljon politiikkaan kommentoi mutta minua on ihmetyttänyt kun ei kukaan ole kommentoinut Soinin ”uuden SMP:n synnytyssuunnitelmia”. Soini kyllä osaa, on osannutkin ja kaiken lisäksi säätiön rahat vapautuvat Vistbackkan holhouksesta; joten … ??

      1. Palaan vielä Kallen ajatuksen Soinin paluusta politiikkaan.

        Itse en ihan jaksa uskoa uuden puolueen luomiseen, mutta sitä, että Soini palaisi politiikkaan en pitäisi ollenkaan mahdottomana, enkä edes huonona asiana. Kyllä kentällä tilaa on ja jos on kannatusta niin pulinat pois.

        Se miten Soini palaisi onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, mutta en yllättyisi josko vaikka Harkimon LiikeNyt saisi Soinin riveihinsä.

        Saattaa kuulostaa hullulta ajatukselta, ja niin se tekee omaankin ”korvaan” ääneen sanottuna, mutta jos vähän miettii niin ei mahdotonta.

        1. Pitää kuitenkin muistaa; Soini on pelimiehiä, yhden puolueen jo SMP:n raunioille perusti ja väheksyä ei kait tuon säätiön varallisuuttakaan voi. En kyllä ihan kuittaisi olankohautuksella.

          1. JRT-säätiöllä on toki runsas varallisuus, tai ainakin pitäis olla, mutta sehän on käytössä muistaakseni vasta 2022, jos muistan väärin niin sitten muistan.

            Säätiölle määriteltyyn toimintaan en ole tarkemmin tutustunut, mutta muistaakseni se voi tukea periaatteessa mitä esim. tahansa puoluetta.

            Nämä esitin puhtaasti mielikuvien varassa, mielenkintoa tarkempaa tutkintaan ei löydy.

  3. Soini on poliittinen ruumis ja kukaan ei häntä pysty enään henkiin herättämään.
    ”Lepää rauhassa”, mutta kiitos kuitenkin kun pelastit perussuomalaisen puolueen loikkimisillasi.

    1. Nykypersut on täynnä loikkareita ja loikanneita, kuka kokoomuksesta, vihreistä, demareista ja päinvastoin. Ei todellisesti oikeaa periaatteen persua ole olemassakaan. Muiden puolueiden jäännöserä.

      1. Ne jotka ovat tulleet perussuomalaisiin muista puolueista, ovat tulleet järkiinsä ja perussuomalaisiin tulee nyt viimeisinpien tietojeni mukaan kannattajia/jäseniä ovista ja ikkunoista, syyksi he sanovat liittymiselleen Marinin myöntämät sotakorvaukset Brysseliin.

      2. Kyllä PerusSuomalaisissa on paljon sellaisia henkilöitä, jotka eivät olleet missään muussa puolueessa aiemmin ja henkilöitä, joita ei edes politiikka ole kiinnostanut aiemmin.

        Jokaisessa puolueessa taas on henkilöitä, jotka ovat ns. vaihtaneet leiriä, eikä siinä ole mitään ongelmaa, ei puolue mikään vankila saa olla.

        1. Protestipyrkyreitä kaikki, joiden mielestä ei ole ole mitään hyvää missään, vaan kaikki on päin persettä, asia kuin asia, paitsi itse persut.

          1. Vai sellasta, tuo on vähän sellasta itkupoturaivari tyyppistä kommentointia, kun itse asiasta ei mitään tiedä.

  4. On kuin bentsiinin heittämistä liekkeihin, kun Heikille perussuomalaisia puolustat.

    1. Eemeli ei ole nyt pysynyt ihan tapetilla, kun hihhulithan ovat hallituksessa ja sen kyllä huomaa, kun maailmaa parannetaan ja suomineitoa raiskataan ulkomaisten ”turistien” toimesta, hihhuleiden antaessa heille valtiollisen koskemattomuusvakutuuksen.

    2. Eihän siellä johdosasa muita olekaan kuin hihhuleita ja tulokset näkyvät.

      1. Tai voisihan sen kiteyttää vaikkapa niin, että helvetisti velkaa ja asiat aivan sekaisin.

        1. Hihhulit pistävät nyt elämän risaiseksi, kun tietävät että perussuomalaiset tulevat heidän jälkensä parsimaan seuraavan hallituksen muodostajana. Saatanallinen urakka siitä tulee, kun sosialistit jättivät maan hunningolle kuin koirat paskansa

  5. Ei persuja näe kuin muutamia Tampereen keskustorilla toripäivinä makkarajonossa persulipis päässä tai muuten helposti tunnistettavalla tavalla.

    Tein poikkeuksen. Menin juttelemaan kerran pitkän Sami Savion kanssa, mutta katsoin ympärilleni ensin, ettei kukaan näe ja tunnista. Vedin läpällisen lippalakin korvilleni, kaulukset pystyyn ja mustat lasit naamalleni. Kommentoin matalalla bassolla jotakin sivusta. Sami kääntyi, meinasi kätellä katsellen alaspäin, mutta pelästyi, että olinkin naama samalla tasolla. Pelästyi varmaan, että joku FBI:n agentti on tullut pidättämään.
    No, ei se jutustelu mitään uutta tuonut, samaa jargonia kuin täällä.
    Livahdin nopeasti näkymättömänä miehenä pois, lippis pois, kaulukset alas ja rillien vaihto.
    Kukaan ei voinut tuntea paitsi Sami, jolle esittäydyin.
    Toisaalta Tampereella on niin vähän persuja, että hällä väliä.

    1. Tunnistat siis persut jo ulkonäön perusteella?

      Sami on muutoin äärettömän älykäs kaveri, joten ehkä se ongelma ei ollutkaan Samissa, kun sinähän tätä samaa jargonia pidät yllä vuodesta toiseen.

      Vai vetäisit oikein läpät korville, no ei mikään ihme, että olet niin pihalla kun et kuuntele.

      P.s. olehan varoivainen asioidessasi vaikkapa terveydenhuollossa, joku persu saattaa joutua hoitamaan sinua, tai asioidessasi poliisin tai pelastuslaitoksen kanssa, käydessäsi kaupassa jne.jne.

      Luojan tähden persuja on kaikkialla, joten ehkä on parempi pysyä sisätiloissa ja jos lähdet ulos niin laita kyltti kaulaan varoittamaan persukammostasi.

  6. Heikiltä on varmasti joku persu syönyt eväät koulumatkalla. ja nyt itkee känttyjensä perään 60vuotta myöhemmin.

    1. Suvaitsevaisuus-syndrooma on koronaakin vaarallisempi tauti, se tappaa sisällä ja puutarhassa.

  7. Meitä perussuomalaisia ja puoluetta äänestäjiä ja kannattajia on jo reilusti yli 500000, joten pidähän Heikki huoli, että pidät jatkossakin turvavälin meihin, sillä emme halua sinun tartuttavan meihin suvakkipandemiaasi.

    1. Tämä meidän jo pian 600000 äänestäjän määrä riittää hyvin ottamaan kansakunnan avaimet pois sosialisteilta.

  8. Sosialidemokraatit ovat punalippuineen yhden sortin sosialisteja.

    Saksan Kansallissosialistinen Työväenpuolue (natsit) olivat toisen sortin sosialisteja, myös punaliput:
    http://jput.fi/Adolf_Hitler_vannoutunut_sosialisti.htm

    Kommunistit (myös valenimellä vasemmistoliitto), tietysti punaliput, ovat kolmannen sortin sosialisteja.

    Vihreätkin ovat naamioituneita sosialisteja aivan kuten oli esimerkiksi SKDL.

    Italian fasistit (Mussolinin porukka) olivat myös sosialisteja:
    http://jput.fi/kolmen_sortin_sosialisteja.htm

    En suostu pukeutumaan punaiseen paitaan, tms. vaikka uhattaisiin tappaa. Punainen on kansanmurhien, kuoliaaksi raiskausten, panttivankien ottamisen ja hirttämisen (Lenin), jne. rikosten symboli.

    1. Punainen veri se virtaa Putkisen suonissakin. Tuo fanaattisuus ”punaista ” kohtaan kirjoittajan kohdalla sallittakoon. Onko ihmisillä muuten tavattu tautia, jossa kaikki henkilökohtaisella taholla epämiellyttävä näyttää punaiselta?? Täytyy tiedustella tässä tapauksessa gerontologian asiantuntijalta..

  9. Siitä vaan EUsta eroamaan. Ja ”itsenäiseksi” aloittamaan. IS=Talouslehti arvioi: Brexit on pian maksanut Britannialle enemmän kuin 47 vuoden EU-maksut

  10. Mutta kalliiksi on tullut suomelle EU.n jäsenyys jatkuvana nettomaksajana ja tämä liittovaltio fanatismi tulee maastamme lopettamaan kaiken historiallis/ kulttuuriset perinteet, kristillisestä uskontovapaudesta puhumattakaan.
    Britit erosivat oikealla hetkellä, suomi ei enään roiku löyhässä EU-hirressä, se hirtti itsensä lopullisesti Sosialidemokraattisen Marinin toimiessa pyövelinä.
    Pistä sinä vaan Eemeli itsenäisyyspäivänä kynttilä palamaan, mutta sytytä se suomen tasavallan muistoa kunnioittaen.

  11. Minua kiinnostaa se mitä Suomi on saanut EU-jäsenyydestään. Eihän kaikki voi olla negatiivista kuten SMP/persut/ kautta muut EU-kriittiset väittävät. Mitä tilalle, kysyn vaan??

  12. EU.n ulkopuolella olisimme voineet itse päättää omasta lainsäädännöstämme ja jos unioini ulkopuolella leipämme olisikon ollut kapeampaa, niin olisimme kuitenkin saaneet päättää missä ja miten paljon maatalouteemme satsaamme ja mitä peltoomme kylvämme.
    Parempi olisi ollut orpona kuin orjana.

    1. Joo, mutta mitenhän olisi käynyt ulkomaankaupalle EU:n kanssa. Suomi ei elä ilman kauppaa. Onneksi Venäjän suuntaan kauppa vetää, huolimatta joittenkin mielipiteistä, joiden mukaan idän suuntaan ei pitäisi käydä kauppaa ollenkaan. Minun mielestä sellaiset tyypit pitäisi viedä sinne saunan taakse ja jättää sinne.

  13. EU antoi jo valtavan apurahan maatalouteen. Ei passaa ottaa lainaa suu säkkiä myöten jne. Ei tarvinnut otaa lainaa maataloustukeen kun EU antoi. Ilman EUta ei käy kauppakaan.

    1. Eemeli, saattaa tulla uutisena, mutta EU ei kyllä antanut maatalouteen latin latia, eikä edes pohjoisen harvaanasutunalueen erityistukeen, siis ei latin latia vaan me maksamme ne ihan itse.

  14. Pidähän Arvi sinäkin mölyt mahassa ja kynä kurissa. Persut on surkea ääliölauma joihin ei kannata kiinittää mitään huomiota.

    1. Miksi sitten kiinnitätte niin kovasti huomiotanne? Sallikaa näppäimistönne levätä siinä kohtaa. Semminkin kun tuotos ei tuon kummempaa ole.

  15. Täällä ei kukaan huutele sen kummemmin jonkun puolueen erinomaisuutta paitsi herra arvi. Eikö ole parempa tekemistä. Eikö ole muuta aatetta tai ideaa kuin puolue?

  16. Näyttää tuo persukammo olevan leviävä tauti – pelko perseessä näyttää kasvavan…

  17. Tämän aamun uutisointia katsellessani; Moody`s säilytti Suomen luottoluokituksen ennallaan ja antoipa perustelutkin sille, talouspoliittinen tilanne on vakaalla pohjalla, luottoluokittelijan mukaan.
    Tilanne lie kaiketi huolestuttava kun Suomella sattuu olemaan vasemmistoenemmistöinen hallitus; heidänhän piti kaiken todennäköisyyden mukaan epäonnistua tehtävissään.

    1. Asiamme ovat laajasti kohtuullisen hyvässä mallissa kun noudatetaan laaja-alaista kansanrintamapplitiikkaa vrt. vain oikeistopolitiikkaa tai vasemmistopolitiikkaa.

Vastaa käyttäjälle iivo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *