Vihreän ja punaisen sekotuksesta tulee paskanruskeaa.

Tässä on nyt saatu esimakua suomessa, mihin johtaa vihreä ideologia.

Suomi elää viennistä, mutta vihreät tekevät kaikkensa, että kilpailukykymme tapetaan oman käden kautta kiiluvasilmäisellä viherverotuksella.

Viron entiseltä presidentti Ilvekseltä tiedusteltiin, että miksi teillä ei ole vihreät päässeet vaikuttavaan asemaan maassanne. Ilves vastasi, että meillä ei ole varaa heihin.

Vihreät, vassarit ja demarit ovat kaikki samassa vihreän myrkyn kastemaljassa kastetut.

 

12 vastausta artikkeliin “Vihreän ja punaisen sekotuksesta tulee paskanruskeaa.”

  1. Saksalais- Luxembourgilainen pankkiiri kysyi minulta, että mikä puolue Suomessa on turhin ja vähiten saanut aikaan hyvinvointia.
    Vastasin populistit eli persut niin kuin ranskalainen tyhjäntoimittaja le Pen. Ei ymmärtänyt persua, mutta perkeleen ymmärsi. Sanoin, että melkein sama. Yritin kääntää siistimmäksi, Grundfinnisch, nauroi katketakseen.

    1. Marokkolainen matonkutoja kysyi minulta, että miten menee. Vastasin, että hyvin ja nauroimme yhdessä, sitten heräsin ja päästin koirat pihalle.

  2. Eipä arvi vaivaudu kertomaan tarkemmin mistä puhuu. Ettei vaan siitä paperitehtaasta? Jos ei käy kauppa mm. koronan vuoksi niin minkäs mahtaa. Myös ko. puljun johdossa on mätää. Mut ei s emitään kaikki johtuu nykyisestä hallituksesta. Vaan kun persut pääsee valtaan johan aukeaa taivas eikä yhtään firmaa mene konkkaan.

  3. HS=Koronavirus vähentää metsäteollisuuden tuotteista juuri paperin kysyntää, joten odotettavissa on melko varmasti lisää paperitehtaiden sulkemisia.

    Vihreät eivät tässä maassa päätä joka asiasta. Onneksi.

  4. ”Vihreät, vassarit ja demarit ovat kaikki samassa vihreän myrkyn kastemaljassa kastetut.”

    Todellisuudessa vihreätkin ovat vihreäksi naamioituneita punaisia – jopa stalinistikommunisteja.

    Koko siitä porukasta on Suomelle vain ja ainoastaan haittaa. Myös RKPssä on punikkeja. Kepulit taas myyvät vaikka äitinsä saavuttaakseen hyötyä omalle porukalleen – yleisesti ottaen ovat syvästi suomettuneita.

  5. Tämä punikkihallitus nostaa esimerkiksi polttoaineveroa. Se taas heikentää Suomen teollisuuden kilpailukykyä, joka puolestaan johtaa yritysten lakkauttamiseen, työttömyyden lisääntymiseen ja verotulojen vähentymiseen.

    1. Sama vanha virsi sekoomuksen jäseneltä..Eipä yllätä..”Jokainen on oman onnensa seppä” kirjoitti herra Putkinen tuossa taannoin. Siinäpä se ”kaveria ei jätetä” sekoomuksen periaate..

  6. Mitähän tuo suomettuminen nykyaikana tarkoittaa?? Että pokkuroivat ”ryssää”. Enpä usko että pokkuroivat. Onpa Niinistö oikein soittanut Putiinille ja sanonut pari sanaa. Aikoinaan kun oli oikein poroporvarihallitus kävi ulkoministeri Soini tapaamassa ulkoministeri Lavrovia joka oli Soinille peräti ”Sergei”. Nykyinen ulkoministeri ei liene edes ko. herraa tavannut.

    1. Niinistö (Kok) ja muut pokkuroi hyvin samalla lailla. Kekkonen oli pahin.

  7. Putkinenhan se suurin vihreyden ja punikkisuuden aatteen promoottori on, koska hullukin ryhtyy jo ennemminkin vihreäksi kuin Putkisen aatteen kannattajaksi. Vastavoimahan kasvaa voimalla tuon kaltaisista mielipielipiteistä.

  8. Jos menettää hyvän ystävän, on se useinkin korvattavissa uusilla ystävillä. Mutta paljon vaikeampi on tilanne jos menettää vihamiehen. Sitä ei ole psykologisesti helppoa korvata. Näin on käynyt Putkiselle. Kommunismi on aikaa sitten lakannut olemasta vaikuttava tekijä, mutta Putkisen psyyke ei ole kyennyt tähän sopeutumaan Hänen harhoissaan kommunistit ja punikit ovat edelleen maailman uhka. Hän laajentaakin kommunistien ja punikkien piiriä koskemaan kaikkia niitä ”suomettuneita” jotka eivät hänen demagogiaansa yhdy.

  9. Jotenkin samantyyppiseen päätelmään minäkin olen tullut; kaikki ketkä ovat hänen mielipiteistään erimielisiä, ovat punikkeja (keitähän lienevät), suomettuneita tai venäjämielisiä.
    Mitä keskusteluun tulee, ainut vastakommentti on deletointi.
    Vähänkin vasemmistolaisuuteen viittaava kommentti poistetaan, se lienee sitten keskustelua.
    Kyllä minun egoni sietää keskustelua; vaikkapa perussuomalaisuudesta, kokoomukselaisuudesta…jne. Ei se minun henkilöäni rasita. Pääasia, että keskustellaan, vaikkei niin ehkä sopuisestikkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *