Eräs keino koronan aiheuttamaan talousahdinkoon

Nythän alkaa olla vähän joka pienempi firma konkurssin partaalla, pakkolomautettuja tulee paljon ja työttömiä ja niin edelleen. Kela ja työttömyyskassat pelkäävät valtavaa ruuhkaa. Ja onhan siinä täytettävä kaiken maailman paperia ja jäätävä odottelemaan ties kuinka kauan kestävää vastausta tai toimenpiteitä. Koita siinä sitten sinä aikana pärjätä jos ei ole mitään sukan varressa.

Minulla on tätän hyvä ratkaisu ja byrokratiavapaa. Paperisotavapaa. Aletaan maksaa niin kauan kuin korona koettelee KANSALAISPALKKAA jos ei kaikille niin tietyn tulotason alapuolella oleville.

12 vastausta artikkeliin “Eräs keino koronan aiheuttamaan talousahdinkoon”

    1. ”Huonot pienet firmat”??? Mitenkähän tuon käsittää henkilö, jolla ei yrittäjyydestä liene edes minkäänlaista kosketuspintaa.
      Eemelin esitystä pitäisi ainakin edes harkita. Ei se ihan huono liene.

  1. Eikä kansalaispalkka kelpaa mm Kokoomuksen väelle koska sehän olisi kommunismin tuomista Suomeen kun maksetaan tekemättä.

  2. Ehdotin 90- luvun työministeri Ilkka Kanervalle, että perustetaan ns. työarmeija Suomeen, johon kaikki työtä vaille voisivat osallistua (ei pakkoa). Se toimisi kuten armeija, vapaat työvaatteet, tarvikkeet, majoitus ja päivärahat.
    Pannaan kuntoon alueilla kunnostusta vaativat paikat.
    Ei ollut oikein innostunut, vaikka kriisi oli päällä.

  3. Ei näy aukevan mistä on kyse. Koronan aiheuttamaan ahdinkoon apu. Työarmeijalla ja kommunismilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

  4. Luuleekos Karjalainen, että näinä korona-aikoina mitään työarmeijoita mihinkään voitais laittaa?? Kun on pysyttävä erossa niiku.

  5. Jos oikein tulkitsin jenkeissä on tullut eka kuolema mukamas perusterveelle n 20 vee nuorelle tuskinpa oli perusterve
    Mutta oikeassa elämässä näinkin voi käydä terv tepivaari

    1. ”Los Angelesin pormestari Eric Garcetti kertoi, että kuollut oli Los Angelesin pohjoispuolelta kotoisin ollut teini, jonka terveys oli hyvä ennen koronavirustartuntaa.”
      Saattaapi olla, ettei joku tepi Suomesta tiedä asiasta mitään, vaikka kaiken luulee tietävänsä.

  6. Taisin silti tietää kun tuli teeveestä Ikää en mustanut mutta nuorihenkilö hän oli n minä kaikkia tiedä silloinotanasiasta selvää ja aina nitä lytyy tiodon antajia muita kunsun hevosmiesten tietolaarisi terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *