Rikas rikastuu korona-aikanakin

Noin sitä rikkaat rikastuvat korona-aikanakin. Ja kun korona vähentää tai lopettaa hommia työmies saa painua kortistoon. Näin kertoo Kansan Uutiset=

Yhdysvaltain miljardöörien omaisuuden arvo on kasvanut maaliskuun 18. päivän ja toukokuun 19. päivän välisenä aikana peräti 434 miljardia dollaria (395 miljardia euroa). Tämä vastaa suunnilleen seitsenkertaisesti Suomen valtion vuosibudjettia.

Samaan aikaan on lähes 40 miljoonaa amerikkalaista joutunut hakemaan työttömyyskorvausta pahimmassa talouskriisissä sitten 1930-luvun suuren lamakauden.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4263987-samassa-veneessa-yhdysvaltain-miljardoorit-rikastuneet-satoja-miljardeja-

7 vastausta artikkeliin “Rikas rikastuu korona-aikanakin”

  1. Ettei vaan korona jos siitä ei eroon pääse pakottaa kohta muuttamaan suuntaa ja rikkaimmatkin laitetaan verolle?

  2. Perustuen siihen että nyt koronan varjolla ajetaan kampanjaa jossa nimenomaan vaaditaan keskituloiset yrittäjät verolle ja rikkaimmille halutaan edelleenkin oikeus olla maksamatta veroja niin… ehkäpä ei kuitenkaan.

    Ei siinä, toivoisin että Eemeli olisi oikeassa. Merkit viittaavat päinvastaiseen. Veronmaksajat ovat tähtäimessä. Veroa maksamattomat rikkaat pummit pääsevät kuin koira veräjästä.

  3. Uskallan olettaa, että Suomesta tuskin löytyy rikkaita, jotka eivät maksa veroja. Joko tuloveroa, pääomatuloveroa, kiinteistöveroa, tms. Joku rikas on muuttanut jonnekin veroparatiisiin Suomen kohtuutonta verotusta pakoon, mutta eiköhän hekin maksa jotakin veroa jonnekin.

    Suurin vääryys tapahtuu veromielessä mielestäni siinä, että ay-mafialla on verovapauksia. Saavat suuria tuloja, joista eivät maksa veroja.

  4. Kun en ole talousviisas erittäin pahana pidän kiinteistöveroa jota keskituloinen tai köyhempi mökin mummo maksaa ihan tavallisesta talostaan. Tai siis sitä että tuota veroa ihmiselle pakollisesta asumuksen käytettäisiin valtion lypsylehmänä.

    On kuulemma hienoa verotieteilijöiden mielestä kun sitä pakoon ei pääse, toisin kuin ahkerointia tai luovuutta työnteossa, aina voi löysäillä jos marginaaalivero pöyristyttää.

    Kerska asuntoja ja vapaa-ajan asuntojen veronkiristykset hyväksyn hädän hetkellä.

  5. Juhani, kyllä tätä nollakerhoväkeäkin täällä on – ei paljoa toki. Mutta n. 5% väkeä löytyykin sitten jo reilusti. Tästä on ihan valtiollisen tason tutkimustakin, jolla on osoitettu että tietyn tulotason ylittyessä keskimääräinen veroaste rupeaa laskemaan ja mitä ylemmäs menee, sen lähemmäs nollaa palataan.

Vastaa käyttäjälle Eemeli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *