Hyväntekeväisyys ei ole monopoli, onneksi

Jo tuhat ja yksi kertaa ylikäsitelty, markkinoinniltaan vähän epäonnistunut ns. verovälttelykampanja on sammuttanut aika monen poliitikon järjenjuoksun, tuttuun tapaan. Esimerkiksi sinänsä fiksu ja aktiivinen Iiris Suomela (vihr) on todennut, että jos joku lakkaa tukemasta em. poliittiseen kampanjaan ryhtyneitä hyväntekeväisyysjärjestöjä, kyse on uhrien rankaisemisesta. Iiris hyvä, tämä on sitä pölhöpopulismia josta meidän pitäisi päästä eroon.

Hyvä ei ole tavaramerkki

On totta, että tässä kampanjassa on mukana puhtaasti poliittisten ryhmittymien lisäksi myös poliittisesti ohjattuja järjestöjä, joiden tehtäväksi on kirjattu erinäisiä hyväntekeväisyyden muotoja. Siten voidaan esittää teoria, että avustuksen poistaminen näiltä järjestöiltä vähentää heidän resursseja hyväntekeväisyyteen. Totuus on paljon monimutkaisempi, sillä palasia raha-avustuksen ja hyväntekeväisyyden välillä on hurjasti, mutta tuossa väitteessä voi olla totuuden jyvää. Yksiulotteisesti katsoen osa Iiriksen väitettä on faktaa.

Sen sijaan vaatii aika paljon röyhkeyttä väittää, että jos vaikkapa yritys poistaa avustuksen kohteelta A, se tarkoittaa että yritys ei enää auta ketään tai mitään. Useimmiten se vain tarkoittaa avustuksen siirtoa kohteelle B. Ensinnäkin, millään yhdellä järjestöllä ei ole monopolia hyväntekeväisyyteen tai sen tiettyyn muotoon. Toisekseen, missään ei ole sanottu että poliittisesti ohjattu hyväntekeväisyysjärjestö olisi tehokkain tapa hoitaa hyväntekeväisyyttä. Väittäisin että merkkejä täysin päinvastaisestakin on aivan riittämiin, esimerkiksi palkkiokeskustelujen muodossa (aiheesta myös puolueellisempi Suomen Uutisten näkökulma).

Tämä johtaa siihen, että avustuksen poistaminen em. kampanjaan kuuluvalta laitokselta voi jopa parantaa hyväntekeväisyyttä tarvitsevien uhrien asemaa, vähentää välissä olevia turhia kuluja ja suunnata suuremman määrän apua sinne missä sitä tarvitaan. Korostan toki konditionaalia, tämä ei ole sanottua ja päinvastainenkin voi olla totta. Kallistun kuitenkin positiiviseen puoleen, sillä keskustelu on jo herännyt hyväntekeväisyysjärjestöjen rahavirroista, poliittisista sitoumuksista ja kampanjoista sekä avustusten nettotehokkuudesta. Mitä enemmän tehdään hyvää ja mitä vähemmän ostetaan kampaviinereitä, sen parempi. Tämä on keskustelu jota on kaivattu jo pitkään.

Järjestötkin paisuvat

Suomeen, kuten moniin muihinkin maihin, on syntynyt monia hyväntekeväisyysjärjestöjä vuosikymmenten varrella. Osasta on muodostunut yhteiskunnallisia instituutioita, joiden asema on lähes pyhä, kiistaton. Mikään ihmisen luoma organisaatio ei kuitenkaan ole immuuni inhimillisyyden ikäville puolille ja pahinta onkin jumittuminen asemaan, jossa itsetutkiskelua ei tarvitse tehdä. Kun sekä valtiojohto että organisaation oma johto uskoo sokeasti omaan paremmuuteensa, ei rakentavaa kritiikkiä yksinkertaisesti esiinny. Pahimmillaan Suomessakin järjestöt käyttävät hurjia summia palkatakseen juristeja tilkkimään heihin liittyvien ikävien uutisten paljastumista. Siitä on hyvän tekeminen kaukana.

Maassamme on lukuisia järjestöjä, jotka tekevät hyvää. Tässä kampanjassakin on järjestöjä, joita voi kehua hyvän tekemisestä. Millään heistä ei kuitenkaan ole siihen monopolia. Ottakaamme tästä skismasta tilaisuus tutkia hyvän tekemisen muotoja ja sen tekijöitä. Etsikäämme tältä kentältä tapoja tehdä niin paljon hyvää kuin mahdollista.

Kommentoi