Marin sohaisi ”herhiläispesää”, että kehtasi ja erityisesti uskalsi !

Ei liene epäselvää se, että Suomen paperiteollisuus on ollut kusessa vuosikymmenet syystä, että vauraiden maiden, erityisesti lähes kaikkeen viestintään käytetty paperinkulutus on ollut romahduspisteessä jo pitkään. Ja, samalla paska- ja talouspaperin kulutuksella, suoramarkkinoinnin roskapostilla on kasvavat maailmanmarkkinat, jota markkinamies, korona,  avittaa. Siksi UPM muine pörssiyrityksineen ja kumppaneineen vievät tuotantonsa lähelle halpoja raaka-aineita,  orjatyövoimaa, massamarkkinoita ja raiskattavia luonnonvaroja.

Tähän ei Suomen päättävät pörssianalyytikot eivätkä teollisuuspamput ole heränneet ajoissa. Kaikki nämä ovat olleet helppoja ennustaa jo vuosikymmenet, paitsi koronaa.

Tarvittiin taas Marinia lyömään nyrkkiä pöytää ja herättämään ihmiset näkemään, mikä on menossa. Ja erityisesti kokoomusoppositio hallitus-kepunkin säestyksellä kiljumaan siitä, mitä niiden olisi pitänyt itse tehdä jo vuosia päättävissä elimissään. Eikä peiliä voi välttää demaritkaan.

Suomen metsäteollisuus pitää kääntää jalostuneempaan suuntaan ja, vaikka myöhässä, mutta pian. Siitä minulla on pitkä lista, mitä pitäisi tehdä. Yksi hyvin merkittävä oma tuotekokonaisuus on menossa rakennusteollisuuden koetuotantoon lähiaikoina. Aloitetaan tästä, mutta lista on pitkä ja lähes mikään ei ole aivan uutta, mutta laiska pääoma makaa itse sohvalla  odottaen  jalostetut sipsit ja ranskanperunat suussaan hoksaamatta asiaa edes peruna suussaan.

Täytyy varmaan nyt marssia Marinin luokse, niin johan kellot alkaisivat soimaan.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006618837.html

 

22 vastausta artikkeliin “Marin sohaisi ”herhiläispesää”, että kehtasi ja erityisesti uskalsi !”

  1. Liika raha ja ylensyönti alalla saa laiskaksi eikä aivot raksuta mitä pitäisi tehdä.
    Sanomalehtipaperin tarve hiipuu ja tuotekehitys olisi pitänyt aloittaa jo ajat sillä rahaa kehittelyyn olisi ollut…

  2. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että olisipa Marinin hallitus vallassaolonsa muutamana kuukautena tehnyt mitä tahansa, Kaipola suljettaisiin joka tapauksessa.

    Olisipa kevään työehtosopimusneuvottelut päättyneet miten tahansa, Kaipola suljettaisiin.

    Kokoomuksen edustajat ovat kyllä nyt hieman ulkokultaisia siinä mielessä, että kokoomus on kyllä ollut riittävästi vallassa viime vuosina, joten sillä olisi kyllä ollut aikaa parantaa teollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa.

    Metsäteollisuus voi myös itse katsoa peiliin siinä, että onko kaikki tarvittava tehty esim. investointien osalta. Vai onko vain keskitytty tuloksen tekoon ja osinkojen jakoon. Se kuitenkin lienee selvää, että raha ei tunne kotimaata.

    Mikael Pentikäisestä ei viitsi muuta sanoa kuin sen, että miehelle ei kelpaa mikään. Siinä on mies, joka Sipilän hallituksen aikaan kaatoi sopimuksen paikallisen sopimisen eteenpäin viemisestä.

    1. Itse asiassa, Kaipolan sulkemien on varmaan ollut laajasti ennustettavissa, koska, siitä ei ollut varmuutta.
      Mutta asiahan on se, että joku p…le uskalsi sanoa ääneen jotain ja arvostella kasvotonta pääomaa päätöksissään ja saamaan keskustelua aikaiseksi.
      Se, mitä se on aikaansaanut, on ainakin töhrinyt kokoomuslaisten, Orpon ja Risikon naamataulun mustaakin mustemmaksi ml. yrittäjien Pentikäisen kellokkaaksi vailla mitään muuta kuin lisää rahaa yrittäjille.

  3. On hyvä lukea alle linkattu Ylen artikkeli vuodelta 2018. Siinä on tietoa Suomen yritystuista ja esim. nyt niin kovin paljon puhutusta teollisuuden sähkön hinnasta.

    https://yle.fi/uutiset/3-10095106

    Täytyy todeta, ettei siinä UPM kovin heikoilla ole, kun esim. saatuja tukia vertaillaan.

    1. Juhan linkittämän artikkelin tosiaan kannattaisi kaikkien lukea ja pohtia vaikkapa sitä mitä hallituksen esittämä sähköveron laskeminen minimitasolle todellisuudessa vaikuttaa, vai vaikuttaako se.

      Päätös on hyvä, sitä en yhtään kyseenalaista, mutta peräänkuulutan päätöksen vaikutusta.

      Muutoinkin artikkeli on hyvä muistutus siitä mitä ne yritystuet pääosin ovat eli alempia verokantoja, joka tarkoittaa myös sitä, että niistä ”leikkaaminen” on sama kuin verojen korottaminen.

  4. Ihan rehellisesti sanoen, mielestäni Sanna Marin on päämimisteripostiaan hoitanut varsin ansiokkaastikkin, kansainvälistä kiitosta saanut.
    Tämä UPM keissi näyttäisi sekin valuvan Marinin laariin; varmaan kiusallista joillekkin.

  5. Nyt vasta tuli kysymys eteeni, kun jostain lehdestä luin. Oliko pääministeri todellakin tapaamassa vain tehtaan työntekijöiden pääluottamusmiehiä? Eikö siis ollenkaan tehtaan johtoa? Omituista.

    1. Tietojeni mukaan UPM:n edustajiakin. En tiedä mitkä heidän asemansa yrityksessä oli. Kyllä se olisi uutisoitu, jos olisi ollut johto kysymyksessä, mutta epäilen. Ei kukaan muusta johdosta tule selittelemään Pesosen lausumia.

  6. Elinkeinoelämä ja hallitus pahasti nokikkain, mahtaakohan pääministerin kokemus riittää, epäilen suuresti.

    1. Ehkä Marin oli juuri oikealla kokemuksella varustettu tähän keskusteluun yritysten yhteiskuntavastuullisuudesta, josta Finlaysonin luova johtaja, Jukka Kurttila, kirjoittaa omistajien kynällä AL 1.9. kolumnissaan mielipiteissä:

      https://aamulehti.ap.richiefi.net/63186132-6d7c-4ad6-bbb2-1aeb64ab7932/32

      Tämä juttu on näköislehdessä enkä tiedä tuleeko digi-lehteen ei-tilaajille.

      Oleellinen viesti: ”Yritysten pitää tehdä pehmeitäkin päätöksiä, koska yritykset ovat osa yhteiskuntaa ja niiden on osallistuttava yhteiskuntarauhan kehittämiseen ja ylläpitoon”

      Tänään Marin tapaa elinkeino/yrityselämän johtoa kutsustaan.

  7. Kovin on kritiikitöntä tämä suhtautuminen pääministerin toimintaan, tai oikeastaan suhtautuminen on suorastaan ylistävää.

    Minun on kyllä kovin vaikea olla yhtä ihaileva pääministeriä kohtaan, joka päästelee sammakoita suustaan lähes joka kerta kun suunsa avaa.

    Ihan vaan pari vapaasti lainattua esimerkkiä YLE- aamun ulostuloista, ”Kaipola suljetaan yllätäen ilman varoitusta”, joo, ennakkovaroituksen antaminen taitaisi olla lainvastaista ja sitä paitsi ilmoitus sulkemisesta / yt-menettelystä on se ennakkovaroitus.

    ”UPM sulkee kannattavan tehtaan” tämän Marin totesi ainakin kolmesti. No en tiedä mistä Marin on tämän tiedon saanut, mutta vaihtoehtoja on kaksi, joko hän on saanut luottamuksellista tietoa ja käytti sitä julkisuudessa tai hän valehteli.

    Julkista tietoa sen sijaan on, että UPM Commucation Papers (pääkonttori Saksassa), jonka osa Kaipolakin on, on ollut tappiollinen.

    Olikos se nimeonomaan SDP, joka ei kaipaa vastakkainasettelua, mutta jostain syystä pääministeri kyllä onnistui vuodatuksellaan sellaista synnyttämään, eikä se vähentynyt siitä, että lyhyemmän työpäivän suunnitteluun kutsutaan palkansaajajärjestöt mukaan.

    No Marin tapaa metsäteollisuuden johtoa ja toivottavasti joku on hänelle kertonut, että vittuilemalla ei edes hän maata rakenna.

      1. Mehän puhumme poliitikoista, jotka eivät kuulu yritysjohtajiin.
        Onhan se selvä, että kasvottoman pääoman tehokkaista hoitajia arvostavat kapitalismin päävartijat.

        1. ”Mehän puhumme poliitikoista, jotka eivät kuulu yritysjohtajiin.”

          Eikä heidän näin muodoin kannata mennä mestaroimaan maailman arvostetuimpien yritysjohtajien liiketoiminnassa.

        1. Puhutaan selvästi UPM:stä konsernikokonaisuutena tai Suomen UPM:stä tai Kaipolan paperitehtaasta. Missä ovat näiden faktat samalta ajalta ? En ala kaivamaan.

          1. UPM ei julkaise yksittäisen tehtaan tietoja, vaan ne käsitellään luottamuksellisena, eikä näin ollen Kaipolan tehtaan kannattavuutta saa mistään kaivettua.

            Jos kannattavuuden tietää on saanut käsiinsä luottamuksellista materiaalia ja sen käyttäminen julkisuudessa on vähintäänkin hyvin kyseenalaista, onhan tästä historian valossa esimerkki pääministeritasolta.

              1. Ei asiassa ole mitään arvailun tarvetta, se on juuri kuten esitin jo ensimmäissä kommentissani.

                Joko Marin käytti julkisuudessa luottamuksellista tietoa tai hän valehteli esittäessään tietävänsä Kaipolan olevan kannattava tehdas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *