Paavo ja Osmo panivat asiat tärkeysjärjestykseen ja olivat oikeassa !

Eilen illalla ”Perjantai”- ohjelmassa Väyrysen Paavo oli kuin uudesti syntynyt ja pani itsensä järjestykseen ja oli taas oikeammassa kuin oli itse vielä eilen. Nautin suorastaan siitä, että virkeä Paavo oli taas omimmillaan ja kuin uudesti syntynyt päästessään takasin kotiinsa Kepun ytimeen rantaruotsalaisten tuella.  Ja sitähän ei voi kukaan kiistää, että Paavo on taas oikeassa maaseudusta ja sen tulevaisuudesta ja siitä ja tästä. Eihän kukaan voi kiistää sitä, että jo Kekkosen valintana Paavo on oleva pysyvä ilmiö aina yhtä pitkään kuin isänsä 101- vuotiaaksi saakka ja olla oikeassa. Jos Paavo olisi Tampereella kunnallisvaaliehdokkaana tai pormestariehdokkaana, äänestäisin häntä ehdottomasti, koska minäkin olen aina oikeassa. Olisihan meitä sitten ainakin kaksi. Olen tietenkin hänetkin tavannut, jutellut ja väitellytkin hänen kanssaan ja olimme yhtä mieltä, että olimme molemmat yhtä oikeassa. Maaseudussa on tulevaisuus eikä menneisyys.

Osmo Rauhala on harvinainen taiteilija-maanviljelijä Nokian Siurosta, joka elää kaksoiselämää New Yorkissa ja Siurossa puolet vuodesta. Luomuviljelijä, tarkemminkin lampuri. Luomuviljelystä ehdottoman oikeassa, mitä tulee luomulannoitukseen, kriisitilanteisiin ja kokonaisekologiaan. Maaseudun ydin on koulu ja koulutus. Jos koulu viedään, kuten nyt ollaan tekemässä, maaseutu näivettyy. Pitäisi sen sijaan viedä lapset kaupunkitaajamista kulukyydeillä maaseudun kouluun opettelemaan luontoa ja elämistä ja eläimiä kuin päinvastoin, rahdata heitä lähiöistä kaupunkien keskustoihin privaatti autoilla. Näin koulut säästyisivät ja maaseutukin eläisi. Niin Osmo kuin Paavokin ovat oikeassa. Osmo on mielenkiintoinen henkilö taiteineen ja ajatuksineen, kannattaa käydä juttelemassa, kun on mahdollisuus.

https://areena.yle.fi/1-50307313

12 vastausta artikkeliin “Paavo ja Osmo panivat asiat tärkeysjärjestykseen ja olivat oikeassa !”

  1. Kun hätä oli suuri, niin johan taas Paavo haettiin naftaliinista takaisin kepua pelastamaan ”persuilta”.
    Ja varmasti hän joidenkin persuja äänestämään aikovien mielen saakin muuttumaan, mutta ei se Paavo tule koskaan hyväksymään tätä Saarikon vasemmistolaisuuden linjaa ja Paavo pistää vielä kepun hallituksessa olonkin kyseenalaiseksi ja hänen kannallaan on toinen puoli kepukentästä.

    1. Paavo ei turhakkeista välitä eikä turhakepuolueista.
      Hän välittää vain omasta itsestään ja kepusta, Ja sehän on jo ihan riittävää Paavolle. Joukoissa piileskelee isohko joukko paavolaisia.
      Ans´ katsoa miten käy kun, kepulaiset kokoavat uudet ja perusrivinsä ja lähtevät mellastamaan.
      Kepussa on ollut aina oikeistolaisia, vasemmistolaisia, vihreitä, maaseutupuoluelaisia, niin maalla kuin kaupungeissa, änkyröitä ja sivistyneitä.
      Paremmin tuo Arvi jonkun perusjärkisen Paavon kanssa tulisi juttuun kuin jonkun asfalttimestarinsa kanssa.

  2. Paavohan oli tunnetusti Kekkosella presidenttikoulutuksessa, ei vaan ikinä valittu moninkertaisena ehdokkaana olemisena huolimatta. Jos oikein muistan oli ehdolla neljä eri kertaa ja nyt jännitetään tuleeko vielä kerta.

    Mutta se, että YLE pistää se Perjantaiojelman otsikoksi ”Missä tarvitaan maaseutua”, oli melkoinen pohjanoteeraus. No, se oli tuttu YLE jossa juontajallakaan ei ollut mitään käsitystä maaseudusta, positiivista oli se, kun hän myönsi sen itse.

    1. Olihan juontaja pihalla kuin lumiukko maaseudusta, tuskin tiesi edes porkkanaa lumiukon nenänä. Mutta pani ihan parastaan, koska näitä kaupunkivihreitä kasvaa joka oksalla ja, saattoivat kiinnostua, mikä on hevosenkenkäkin onnentuojana.

  3. Hyvää asiaa molemmilta Paavo ja Osmo. Kiitos Heikki että teit avauksen.
    Koronan kurittama cityvihreä ei valitettavasti tiedä napaansa enempää.
    Ihmetellä sopii miksi halutaan viedä kehitystä suurien keskustojen slummiutumiseen?

  4. Vielä edelliseen: Oikeansuuntaisen kehityksen jarruna on enemmistö päättäjiä jotka asuvat keskustoissa ja heitä äänestää se joukko enemmistöä jotka eivät ymmärrä kokoaisuuksia.

  5. Erityisesti tuossa Osmo Rauhalan koulu-ideassa maaseudulla oli erinomainen idea.
    Kysymys: miksi nuoret perheet tykkäävät maatalous / Agri-näyttelyistä, Falkkullan eläinpuistoista kaupungissa ( Hki) ja muusta luonnonmukaisesta, jos heille annetaan mahdollisuus.
    Mitä ovat kaupunkien leikkipuistot lapsille, no hyvä, että niitäkin on. Niitä vaan lopetetaan, kun eivät kiinnosta- miksiköhän ? Entä pieni seikkailumetsikkö sen sijaan ?

    1. Vanhanaikainen tapa. Paavolla on joka paikkaan pakosuunnitelma, tiirikat ja kavereita konnista vanginvartioihin ja maaginen kyky muuttaa potaska kullaksi.

      Jos Trumppi on saman ikäinen ja Biden 4 vuotta vanhempi ja Paavo elää 101- vuotiaaksi, eihän Paavolla ole muuta kuin nuorekkaan miehen tulevaisuus edessään.

  6. Minulle tuo Rauhala on täysin tuntematon suuruus, Paavo sitten on senkin edestä televisiotuttu.

    Mitä tulee kaupunkilaisten luontotietoon ja nuorisoon. Kunhan nyt ensin opetettaisiin aikuiset metsissä elämään,eikä jäätäisi sen varaan mitä Ylen naistoimittajat käskevät. Heille pitäisi ensimmäiseksi opettaa miten pitäisi elää jokamiehenoikeuksien mukaan ja mitä ei saa tehdä.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *