Perussuomalaisten opintomatka Arkadianmäelle

Porvoolainen Pirkko Ruohonen-Lerner pääsi persujen kansanedustajaksi niukasti v. 2007 . Hän oli sitä ennen ollut kokoomuksen ja vihreiden kaupunginvaltuutettuna.

Hän oli sittemmin Soinin persunakin ärhäkkä taloudellisten epäselvyyksien tonkija Porvoossa ja monien mielestä luottamuksen arvoinen kaupunginvaltuutettu, niin minunkin, tunsin hänet ja hän sai ääneni.

Kutsu tuli porvoolaisten persujen kanssa vierailulle Eduskuntaan v. 2008. Hyppäsin bussiin ja ihmettelin mihin porukkaan olin tulut ???

Matkalla sai kyytiä kaikki mikä liikkuu, maisemakin, joka oli ihan kaunis, mutta jokusen mielestä liikaa rantaruotsalaisten asuttama.

Eduskunnassa ryhmä pääsi sisään onneksi sivuovesta, ettei melullaan ja sormen osoituksillaan häirinnyt sivistyneempää porukkaa. Pirkko oli vaivautunut.

Tutustuttiin laajasti taloon siihen lehterin aluseenkin, josta oppositiopersut nykyään huutelevat.

Ryhmä käveli käytävillä ja yhdystunnelissa. Vastaan tuli edesmennyt Jouko Skinnari ja Kari Salmi- morjestettiin, katsoivat kummastellen porukkaa, jonka kyljessä liikuin.

Sasi käveli silloin huonosti liikkuvan Salolaisen kanssa vastaan, nähdään,  hihkaisi Sasi. Kato, tossa Sasi jutteli ton meikäläisen kanssa, hirnui porukasta joku.

Juntti” Rehula kahvilassa ihmetteli minulle, kun Pirkko tarjosi kaikille kahvit- ”Juntti”, kun ei tarjoa koskaan mitään omasta lompakostaan.

Ile ja Zysse naurattivat naisia kahvipöydässä jne…

Kiitin Pirkkoa vieraanvaraisuudesta ja sanoin, että jään Hesaan tulen eri kyydillä takaisin.

Olisin mielelläni ehdottanut paluumatkalla jättämään tuon porukan kyydistä Sköldvikin- Kulloon kohdalla omalla kotipysäkilläni ja pannut porukan kävelemään, 12 km Porvooseen, olisivat saaneet siunailla kokemuksiaan Liisan Ihmemaassa.

14 vastausta artikkeliin “Perussuomalaisten opintomatka Arkadianmäelle”

  1. Olikos se Raamattu joka opetti että, se joka itsensä ylentää, ALENNETAAN.
    Minä henkilökohtaisesti kunnoitan enempi rehupuntti punaniskoja, kuin sellaisia, jotka eivät koskaan ole olleet rehellisissä töissä ( osa kansanedustajista )

    1. Perussuomalaiseen puolueeseen sopii niin herrat kuin narritkin samaan ruokapöytään, pääasia että ei syödä kuormasta.

  2. Olipas taas kerran oikein ”kissan_hännän_nostatus -blogi”.

    Ikävää, että omaa arvoa pitää pyrkiä nostattamaan kanssaihmisiä mollaamalla. Tuollaisesta jää aika tunkkainen maku suuhun, kun tekstiä lukee.

    Sivistynyt ihminen ei tuollaista tee.

  3. Totta. Hyvän kotikasvatuksen saaneena sivistymättömyys ahdistaa.

  4. Monialainen kokemus kenellä sitä on, näyttää olevan myrkkyä paikalleen jähmettyneille. Kannattaa ottaa vaari erilaisista asioista, silloin kun ne ovat tarjolla. Ja kannustaa nuorempia menemään sinne, missä aita ei ole matalin. Kokemusta ja kontakteja kun ei voi myöhemmin kaupasta ostaa.

    1. Narsistinen itsekehu ja muiden jatkuva mollaaminen eivät ole sivistynyttä, mutta sitähän narsistinen itsekehuja ei ymmärrä.

  5. Sitä äkkiä luulisi, että monialainen kokemus ja ”maailmankansalaisuus” auttaisi kohtelemaan muita ihmisiä asiallisesti, mutta eipä se se niin näytä olevan.

  6. Suvakki huusi tuskissaan metsääsä että, rasisti ja kaiku vastasi rasisti rasisti rasisti rasisti………….

  7. Heikkiä ahdisti rahvaan kanssa matkustus. Heikki ei enää halunnut mennä samaan bussiin rahvaan kanssa. Heikki halusi tämän tiedon meillekin jakaa. Kiitos Heikki!

Vastaa käyttäjälle Juha U Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *