11.5 -sohvafilosofi

 

 

Olipa herätys kun ikkunasta ulos katsoin. Lumivaippa peitti maan, puut ja lunta tuprutti kuin ennen vanhaan talvella. Ei varmaan kenellekään ollut mieltä ylentävää huomata luonnon yllätystä. Mitäs tuosta, kyllä se kesä sieltä jolkuttelee, uskokaa pois. Jos minä hätähousu karjalaispoika maltan odottaa kesää, maltatte varmasti tekin.

 

Aamupäivän parantelin puhelimessa ystäväni Markun kanssa maailmaa. Aiheina muun muassa koronan jälkeinen aika, kuka maksaa viulut, tapahtuuko ihmisten arvomaailmassa muutos ja mihin suuntaan. Sain hyviä ideoita kirjoituksiin, esim. pienten kuntien hyvät puolet kriisien keskellä ym.

 

Sohvafilosofina mietiskelin syntyjä syviä. Miettiessä palautui mieleen keskustelu mielenterveysyhdistyksemme varapuheenjohtajan Jonnan kanssa käymämme puhelinkeskustelu koronasta ja rajoitusten vaikuttamisesta.

 

Ajattelimme samalla tavalla ja on käynytkin samoin. Ensin tuskaili karanteenia, pyöritti peukaloita ja oli levoton olo. Piti yhteyttä ystäviin päivittäin. Pikkuhiljaa soitot ovat vähentyneet. Olotilan on hyväksynyt ja tottunut uuteen elämänrytmiin. Kun kerrottiin rajoitusten höllentämisestä kesäkuun alussa ja Virtatupa voidaan ehkä avata, niin yllättäen tuli pelonsekainen tunne.

 

Tarvitsee ikään kuin tempaista itsensä irti totutusta, omasta turvallisesta pesästä. Alkaa rakentaa taas toisenlaista elämää. Ihmettelimme kuinka äkkiä ihminen sopeutuu uuteen tilanteeseen ja kuin juurtuisi siihen. Olin kuvitellut sen olevan vain minua koskeva, mutta näköjään Jonnan avautuminen paljasti muidenkin kokevan samoin. Kyllä vaan ihmismieli on monimutkainen.

 

Tätä kirjoittaessa kello on puoli kaksi iltapäivällä. Rakeita sataa taivaan täydeltä. Vilma halusi ulos, kurkkasi ovenraosta ja peruutti äkkiä takaisin. Köpötteli sängylle koisimaan. Mirjam huomauttelee kun en petaa koskaan petiä. Miksi petaisin? Minulla ei käy vieraita, pölypunkit eivät tee viihdy. Ja miten voisinkaan pedata kun Vilma valloittaa heti aamusta sängyn. Vilman sana on laki tässä huushollissa.

 

Korona katsaus:

  • Valkoinen talo kiristää turvatoimia tartuntojen takia. USA: n presidentti Donald Trump ei ilmeisesti ole piikittänyt työntekijöitä desinfiointiaineella eikä laittanut heitä solariumiin.
  • intialainen rokotefirma aikoo tehdä 40 miljoonaa annosta rokotetta vaikka sitä ei ole vielä hyväksytty. Koetulokset ovat lupaavia, Ilta-Sanomien uutisessa kerrottiin.
  • korona tulee jäämään kaikkien mieleen. Urheilu on myös kärsinyt sen takia. Ehdotan urheilun hyödyntävän aikanaan korona virusta ja sen voittamista. Esim. jääkiekossa voisi olla Korona turnaus, jalkapallossa Korona cup, yleisurheilussa Korona hölkkä ja Korona maraton. Pihtiputaalla järjestettäisiin Korona keihäskarnevaalit. Mitäs sanotte?

 

Aiemmin oli puhetta karjalaisuudestani. Mirjam on puolestaan hämäläinen. Olimme syksyllä Mirjamin serkun syntymäpäivillä. Samassa pöydässä istui meitä karjalaislähtöisiä kolme ja Mirjam. Siinä juteltiin ja vitsailtiin. Meitä muita huvitti kun nauroimme vitseille, paitsi Mirjam. Olimme ihmeissämme kun hän vasta muutaman minuutin päästä alkoi nauraa, kun me muut puhuttiin jo ihan eri asioista. Hän vain totesi, älkää välittäkö, olen hämäläistyttö. Hyvin kuitenkin täydennämme toisiamme.

 

Kevennys:

Kaveri soitti ja kertoi olleensa susijahdissa, mutta siitä tuli hukkareissu.

7 Replies to “11.5 -sohvafilosofi”

  1. Onneksi tämä aamu valkeni, ei lumesta vaan auringosta. Kauniilta näyttää.
    Yöllä oli kameraan tarttunut valkoharmaa kissa äimistelemässä siiliä siinä pihalla, lopuksi kissa teki viisaasti ja häipyi.
    Aamusella jo valjettua mäyrä kävi tuossa pihalla esittäytymässä; kanat vähän ihmettelivät.
    Tuo mitä mainitsit korona-aikaan ja olosuhteisiin tottumisesta pitää hyvin paikkansa minunkin mielestäni. Nyt kun helpotuksia on luvassa, minuakin mietityttää, enkä liene ainut.

    1. Kyllä sinun pihassa vilinää riittää. On se tosiaan jään miten äkkiä ihminen tottuu toisenlaiseen aikaan. Tämä nykyinen alkaa tuntua ihan mukavalta, ei olisi uskonut.

  2. Tuota vilinäähän riittää ehkä siksi kun en asu missään golfkentällä; ”kaunis piha-kilpailussa” meidän pihamiljöö jäisi auttamatta viimeiseksi. Täällä riittää pusikkoa ja pensaikkoa yhdelle jos toisellekkin eläväiselle.
    Noita pusikkoja noin kerran kesässä raivurilla edes vähän siivoilen, etteivät nuo kulku-urat ihan peittoon menisi. Ruohikon noilta kulku-uriltani kyllä ajelen tarpeen vaatiessa.

  3. Ei ole täällä meilläkään minkään vertaa lunta, maa on ihan musta.Paikoin alkaa nurmikko vihertää ja osin on jo liiankin pitkää. Sunnuntaina piti hiukan ajellakin sitä, mutta ei siitä mitään tullut, kun kova tuuli puhalteli tuolta järveltä päin kaikki roskat niskaani. Tänään saatta hyvinkin onnistua, kun aurinko paistaa ja on ihan tyyni, aamulla olikin pari astetta pakkasta.

Kommentoi