17.4 – ei voi olla totta

Nousin ylös. Hieraisin silmiäni. Katsoin ulos. Parkaisin! Voiko tämä olla totta? Onko nyt jouluaatto? Yöllä satanut lunta ja yhä edelleen taivaalta laskeutuu sakeana rukkasen kokoisia lumihiutaleita. Hoh hoijaa, huokailen kahvia laittaessa tippumaan.

 

Ala tässä nyt rakentaa uutta päivää. Meinaan yöllä heräsin, kirjoitin edellisen päiväkirjan jutun. Unen puutteessa tein pienen lasten runon, jota aioin vielä parannella. No, en pahemmin ollut väsynyt, mietinnässä oli, onko järkeä lähteä armaani luokse, ilman ollessa ulkotöille onneton.

 

Mitä vanhemmaksi elää, sitä mukavuudenhaluiseksi tulee. Muutamia vuosia sitten kelit eivät haitanneet rankametsään menoa. Nyt kurkkaa ulos ikkunasta, huokaisee, kellahtaen sitten sohvalle. Onneksi jo syksyllä aloin puiden teon, ettei kovin mieltä vaivaa tekemättömät työt. Vielä ehtii hyvin tehdä monenmoisia töitä.

 

Päivä soljui mukavasti soittokierroksella ystäville ja tutuille. Lämmittää aina kovasti mieltä, huomatessa kuinka kiitollisia ihmiset ovat saadessaan puhua hetken aikaa. Kuntapolitiikkaa tuli myös harrastettua. Valtuuston kokous on maanantaina ja ryhmäni kanssa hieman keskusteltiin.

 

Korona tilannekatsaus:

  • alueemme kuntien tilanne on edelleen hyvä. Toivotaan samaa jatkossa. Eilinen ulostuloni joidenkin välinpitämättömyydestä yhä kaihertaa siinä mielessä, kun iso enemmistö kuitenkin toimii esimerkillisesti. Siksi olemme vielä hyvässä tilanteessa. Toisaalta, emme kai koskaan missään asiassa päästä täydellisyyteen.
  • jotain hyvääkin. Ilmansaasteet ovat vähentyneet suurkaupungeissa. Useissa maissa vuorenhuippujen kerrotaan tulleen näkyviin.
  • taas kerran, tuntuu oudolta korona huipun olevan vasta edessä. Toista kuukautta olemme eläneet koronan kanssa. Ensimmäiset viikot menivät mediankin taholta lähes paniikissa. Nyt on huomattavasti rauhallisempaa ja siksi ihmiset varmaan ajattelevat uskoen tilanteen helpottavan.

 

Ette usko kuinka eilen mieleni tuli iloiseksi. Sain tytöltä kirjeen. Tai saimme yhdessä Vilman kanssa. Saimme tältä hellyttävältä pikkutytöltä myös jouluna kirjeen. Olin haltioissani kuinka vielä lapset kirjoittavat kirjeitä. Oikein kuvien kanssa kysyi kuulumisia ja Vilma tyttö ja Mirjam saivat lämpimät tervehdykset. Tietysti vastaan takaisin kirjeellä. Yhdellä pienellä eleellä olin onneni kukkuloilla. Kirjoittakaa ihmiset kirjeitä – annatte hyvän mielen läheiselle.

 

Kevennys:

Laihialle päätettiin rakentaa uimahalli. Järjestettiin varojenkeräys.

Muuan isäntä toi kaksi ämpärillistä vettä, todeten, ei näin hyvään asiaan kahta vähempää kehtaa tuoda.

 

 

 

 

6 Replies to “17.4 – ei voi olla totta”

  1. Kaksijakoinen se minullakin on tuo yö. Usein herään puolen yön jälkeen (somessa en roiku) ja kirjoittelen ns omiani.
    Huolimatta talvisesta miljööstä, vilkas siiliyö oli. Kanat ne vaan aikaistavat aamujaan, ennen kuutta nytkin ulos tulivat.
    Aamukonsertti oli aivan loistava, punarintakin on jo ilmestynyt buffet-pöytäämme.
    Taitaa muuten tulla ighan kelvollinen vappusääkin; Intermeteolta katsastelin, lämmintäkin yli +10 asteen.

  2. Katselin muuten tuossa tunti sitten kun kanat köpöttelivät ulos kanalasta. Se vielä kanaparvessa, ainakin näillä maatiaisilla, vallitsee kunnon konservatiivinen järjestys.
    Kanalasta kun tullaan, Moilanen sr pitää tiukkaa kuria, edelle ei mennä, tai Moilanen sr polkee jalkaa ja pörhistää siipiään; ”muijat eipäs törmäillä” ja ihme kumma, rouvat tottelevat.
    Myöskin Moilanen jr:lle joskus joudutaan ”näyttämään kaapin paikka” ja niin tapahtuu ja ilman yhteenottoja, ei edes kukkoilua.
    Ikävuosia ja kokemusta tulee kunnioittaa; näin tapahtuu ainakin maatiaisyhteisössä. Meillä ihmisyhteisössä se näyttää, ikävä kyllä, alkavan kadota; kuten kaikki muukin kohteliaisuus ja hienotunteisuus arvostuksineen. Elämme kaiketi ”minä itse yhteiskuntaa”.

  3. On mukava lukea noita sinun havaintoja eläimistä. Hyvä nimi myös kanaemolla.

  4. Moilanen sr on meidän vanhempi kukko, nyt jo yli kymmenvuotias. Ehdoton auktoriteetti koko parvessa.
    Siileistä puheenollen; lienen jonkin verran siilistynyt; minusta se on sympaattinen yksintouhuaja, pl poikaset, siinä on jotain alkuhistoriallista olemusta ja yksinselviytyjän piirteitä; olisikohan ajatuskuviollani jotain ehkä mielleyhtymää ihan suomalaiseen mieheen?
    No, kolmen vuoden siilitön kausi stressasi minua, onneksi taas elän siilillistä kautta.

  5. Älä muuta sano, siilit ovat myös minulle tärkeitä, öisin satun törmäämään omassa pihassa ja Mirjamilla on pihassa montakin.

  6. Olen monesti harmitellut; miksen tullut hankkineeksi tuota kameraa aiemmin.
    Nyt on ja siilitilanteessa pysyn ”kärryillä”.
    Muutenkin se kamera kertoo aivan mukavasti, mitä öisellä pihallani tapahtuu nukkuessani.

Kommentoi