28.4 – siivouspäivä – vihdoinkin

 

 

Puoli seitsemältä se alkoi. Kuuden jälkeen joimme aamukahvit, sen jälkeen nyreänä katselin harjaa ja rikkalapiota. Karusti totesin kuin Koskelan Jussi Pohjantähdessä: Tosta se alkaa. Siitä se alkoi torpan siivous.

 

En ala eri työvaiheita raportoida, mutta hikeä pukkasi koko ajan. Vanhan, ison sohvan vieminen vinttiin, oli jo aikamoinen rypistys. Eläimet ovat ihmeellisiä miten ne osaavat reagoida kun huoneita laitetaan uuteen uskoon. Vilma piipahti jossain vaiheessa sisällä ja oli todella levoton. Aivan kuin olisi pelännyt, että koti viedään alta. Rauhoittui kun otin syliin ja kerroin, ettei ole hätää.

 

Hyvät naapurit ovat kullan arvoisia. Mirjamin naapurilta Erkiltä ja Eijalta olimme saaneet ilmaiseksi uutta vastaavan sohvan. Erkki vielä toi sen tänne asemanperälle lava-autollaan. On hienoa kuinka nykyäänkin on yhteisöllisyyttä ihmisten kesken. Se on maalla asumisen etu, kallisarvoinen sellainen.

 

Siisti koti, raikas tuoksu, puhtaat lakanat, mikä on ollessa. Tuskan hiet haihtuivat hetkessä unholaan. Naiset ovat taikureita. Mirjam sai kodin tiptop kuntoon. Minä olin ainoa joka puhisin ja puhkuin. Vilma kävi teroittamassa kynsiä uuteen sohvaan. Näin hän hyväksyi muutokset. Nyt vain odottelemme Vappua.

 

Korona kuulumisia:

  • ihmettelen rutinaa yli 70 – vuotiaille annetuista ohjeistuksista. Mikä on muuttunut? Voi käydä ulkona, kaupassa jne. Ainoastaan harrastuksiin ei pääse. Eivät pääse muunkaan ikäiset. Ilman koronaakin vanhat ihmiset viettävät suuren osan päivästään kotona. Miksi yli 70 vuotiaiden pitäisi päästä ihan minne haluavat? Moititaan kun vanhuksia ei hoideta, heistä ei välitetä. Nyt kun heistä välitetään ja turvataan heitä virukselta, taas moititaan.
  • koronakuulumisissa varmaan toistan itseäni. Samat uutiset pyörivät mediassa myös kaiken aikaa. Päiväkirjani tarkoitus on nostaa esille alati tämä harvinainen poikkeustila. Se on otettava vakavasti. Kuitenkin haluan omalta osaltani kertoa jokapäiväisiä, hassujakin juttuja. Siksi, että koitetaan kriisin hetkellä löytää mukavia asioita elämässämme. Ei pidä jäädä murjottamaan. Murjotuskin on toki hyvä asia, kunhan sitä ei jätä ns. päälle.
  • Eletään niitä aikoja, jolloin otetaan mittaa ihmisten sietokyvyistä. Itsellä ei ole ollut ongelmia. Voisi sanoa, että melkein päinvastoin. Jos minä en kärsi, ei tarkoita, etteivät muut kärsisi. Pidetään huoli, ettei ketään jätetä.

 

Huomasin tehneeni kaksi vuotta sitten facebookiin päivityksen meistä mestarikalastajista. Laitetaan se tänne, kun olen jo aiemmin kertonut muutaman tarinan:

Sarjassamme maan kuulut ja mainiot Tiaisen veljesten kalareissut. Veimme pari viikkoa sitten katiskan rannan kaislikkoon. Viikon päästä kävimme kokemassa saaliin. Mitä, katiskassa ei kalan kalaa. Ennen kuulumatonta, meiltä mestarikalastajilta jäädä ilman saalista. Ihmetellessämme moista, toinen huomasi nielun luukun olevan kiinni talven jäljiltä. Ihan selvästi kuului rantaan kun hauet persiinsä repien nauroivat Tiaisen poikien toilailuille ja kuorossa lauloivat: Miksi nielu ei aukene meille. Ja tämä tarina on tosi:)

 

Kevennys:

Tunsin aikoinaan Klaukkalassa asuessani suutarin. Kysyin kerran häneltä miten menee? Aika mukavasti, hän sanoi. Toivoisin kuitenkin enemmän kanta-asiakkaita.

 

 

Kommentoi