Lokakuun viimeinen 31.10 – päiväkirja

 

 

Äiti aina muisti sanoa tänä päivänä: Antin päivänä se alkoi, tarkoittaen Talvisodan alkamista. Evakkoon lähdöt olivat karjalaisväestöllä edessä. Sodat ovat kamalia asioita. Yhä joutuvat ihmiset eripuolilla maailmaa jättämään kotinsa – lähtemään evakkoon. Muistakaamme: Myös he ovat uhreja, eivät syyllisiä.

 

Lokakuun viimeinen aamu valkenee sumuisena, mutta lämpimänä. Kohta lähdemme piipahtamaan Jalasjärvellä, Koskuen kylässä. En voi kuvitella sanovani Jalasjärveä Kurikaksi vaikka se kuntaliitoksella siihen liitettiin. Haetaan eräältä ystävältä autolasti erilaisia julkaisuja lehdistä kirjoihin.

 

Kyllä eilen kelpasi köllähtää petiin kun kaksi ihanaa tyttöä oli molemmin puolin. Mirjam toisella puolella ja Vilma kaulan ympärillä. Ja kun masu oli täynnä erinomaisia lettuja, niin hymy huulilla sai unta etsiä.

 

Jotenkin tulee välillä surullinen olo sosiaalista mediaa seuraamalla ja itse siellä osallistuminen. Osalla ihmisistä on paha olla ja siksi purkautuvat kovin ikävästi. Tuntuu kuin aito vuoropuhelu olisi aivan mahdotonta. Erilailla ajattelevat leimataan, eikä haluta kuunnella toista tai uskoa toisen sanomisia. Olen ollut politiikassa enemmän ja vähemmän mukana noin 45 vuotta ja nähnyt ja kokenut monet kamppailut, mutta tämä aika vetää kyllä hiljaiseksi.

 

Korona huomioita:

  • jotkut ihmiset vähättelevät koronaa. Ihmisiä vaan huijataan, sanovat he. Kun katselee mitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa tapahtuu, voi kysyä, ovatko valtioiden päättäjät sekä miljoonat ihmiset aivan vietävissä, eli kaikki on vain suurta näytelmää??
  • kiitos suomalaisten, että olemme ottaneet koronan vakavasti ja hyväksyneet rajoitukset ja suositukset. Olemme yksi maailman parhaita maita koronan torjunnassa, vaikka kritiikistä ei aina uskoisi.
  • myös suomalaiset ovat selviytyneet henkisesti hyvin muihin maihin verrattuna koronasta, johtuneeko siitä, että meillä on kuitenkin suhteellisen väljää ja näin olemme saaneet ulkoilla kohtuullisesti myös kaupungeissa.

 

Pieni tarina kuinka joskus pitäisi malttaa olla sanomatta mitään. Ajelin aikoinaan Helsingissä ruuhka-aikaan pitkin Mannerheimin tietä. Lähellä sotilassairaala Tilkkaa (joka nykyään on Esperin hoivayksikkö) oli kolari. Kallis mersu oli ajanut toisen auton perään. Keula rutussa ja tuulettimen ropelli lentänyt kadulle. Vihaiset kuskit ärhentelivät, varsinkin mersun kuski. Menin paikalle, katsoin sitä irronnutta ropellia ja lausuin ääneen: On tainnut vähän siipipyörä vääntyä. Muistan ikäni sen mersukuskin murhaavan katseen. Ei sopinut huumori siihen paikkaan, ei.

 

Kevennys:

Kuten olen kertonut, yksi vastenmielisimmistä aamutoimista on hampaiden harjaus. Motkotin siitä kerran Mirjamille näin sanoen: Ihan turhaa touhua, kun muutenkin aina puhun suuni puhtaaksi.

6 vastausta artikkeliin “Lokakuun viimeinen 31.10 – päiväkirja”

  1. Olihan Hannu hyvä ja puhutteleva avaus.
    Minun tyytyväisyyteni koostuu siitä, että jokainen päivä alkaa sillä, että meillä on varaa jokapäiväiseen ateriaan; ei ole kaikilla maailmassa.
    Jonkinlaista tyytyväisyyttä tuo, että tuo Pikkumirri joka ainut aamu lähtee postipolullemme, kanalakierrokselle jne.
    Summasummarum; nuori kissa luottaa minuun ehdottomasti. Se on melko herkkää kun kyseessä on kissanpentu, jota en valinnut, se vaan valitsi minut.

  2. Jopa Niinistö korostaa että maamme turvallisuus ennen kaikkea.
    Tässä ajassa on jotain sellaista jota me maallikot emme tiedä,
    vaan pitää lukea rivien välistä.
    Paljosta on kyse USA vaaleissa joka luo varjon myös Suomelle.
    EU elää ruusuisen unta eikä presidenttimme saa heihin herätystä?

    1. Ja Presidenttimme oikein tuki Truppia ja taitaa edelleen tukea?

  3. Todellakin, esimerkiksi Englannissa on ollut mielenosoituksia koronarajoituksia vastaan. Mielenosoittajat uskovat johonkin salaliittoihin ja väittävät sen takana olevan Bill Gatesin jonka tuottamassa rokotteessa on mikrosiru jonka avulla sitten voidaan ohjata ihmisiä! Juuri tänään sanoin,,että katastrofin tullessa ihmiset käyttäytyvät kuin keskiajalla, ovat valtavan taikauskoisia ja uskovat kaikenlaisiiin ihmeteorioihin. Lehteen joku britti kirjoitti: ”Miksi minä en tunne ketään koronaan sairastunutta jos se on niin yleinen?” Sitä ei siis ole kun et tunne ketään siihen sairastunutta. Noita huruja siellä johtaa joku ukko joka on aiemmin puhunut ihan sekavia ties mistä liskoihmisistä sekä entisen Englannin työväenpuolueen johtajan Jeremy Corbynin veli. On siinä melkoinen veljespari nuo Corbynit kun toinen uskoo salaliittoihin ja toinen on syytettynä antisemitismistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *