Sitä sun tätä ja vähän koronaa 19.9

 

 

Viikolla kerrottiin hirvikärpästen karttavan, ruotsalaisia. Ei auta kuninkaallinen siniverisyys ruotsalaisia. Hirvikärpäset nyrpistävät nenää ja korona virus taas iskee täydellä voimalla kolmen kruunun ruotsalaisiin. Olkaamme siis ylpeitä punaverisiä suomalaisia. Hirvikärpäset suorastaan rakastavat meitä. Siinäpä jäävät ruotsalaiset ns. lehdelle soittelemaan.

 

Oppositio tekee hallitukselle välikysymyksen. Koko oppositio joutuu nyt tarkasti miettimään mihin väliin välikysymys mahtuu, kun se ei muuta ole ehtinyt oppositiokaudella tehdä kuin jatkuvasti kysellä. Hallitus on aina kiltisti vastannut, mutta jostain syystä kuullun ymmärtämisessä on ollut vaikeuksia. Hallitus pohtiikin nyt, pitäisikö seuraavassa lisätalousarviossa ottaa lisämääräraha eduskunnan äänentoistolaitteiden uusimista varten.

 

Urho Kekkosen presidenttiaikana Suomi oli sillanrakentajana idän ja lännen välillä. Maailman poliittinen tilanne vaatisi taas uutta sillanrakentajaa, mutta Suomesta tuskin sellaista löytyy. Juuri saimme lukea kuinka silta meinaa romahtaa Kiiminkijokeen. Olemme Kekkosen ajoista hukanneet sillanrakentamisen taidon.

 

Viikolla saimme kokea melkoisen myrskyn. Luonnon poutasää tuli, mutta miten on mielen poutasään kanssa. Itse ainakin tarvitsen ajatuksilleni ja mielen tasapainottamiselle roiman lepotauon. Kirjoittaminen on täyttä terapiaa ja keino irrottautua arjen vastoinkäymisistä.

 

Korona päivitys:

  • niin vaan korona hiipii myös pienille paikkakunnille. Ruovesi lehti kertoo Ruovesi – Virrat terveydenhoitoalueella tavatun 3 koronatapausta. Myös Mänttä- Vilppulassa koronaa on todettu. Nyt kuulkaa on ihan tosissaan oltava tarkkana
  • ensi perjantaina on taideyhdistyksen matka pääkaupunkiseudulle. Hieman saa aikaan sydämentykytyksiä, vaikka matkanjärjestäjä onkin hyvin huomioinut turvavälit, kasvomaskit jne. Onneksi on herramiesrakko, ettei usein tarvitse vessoissa poiketa.
  • rajoja availlaan ja kansa tietty pohtii kuinka vaan meidän täällä käy.

 

Eräs päivä jonotin kaupankassalla Maurintorilla. Siinä vieressä oli jäätelöpakastin ja kannessa luki: Muista sulkea kansi, tai jotain sinnepäin. Mieleni kun on nyrjähtänyt, niin hoksasin heti, että kuoltuani arkun kanteen haluan laittaa tuon tekstin: Muistakaa sulkea kansi. Ihmiset hieman katselivat kun minulla oli omaa hauskaa.

 

Huumoria:

Ratavartijan poikana tykkään matkustaa junalla. Ennen vanhaan kaikki lipunmyyjät eivät aina olleet ajan tasalla. Kerran Parkanon asemalla tilasin menopaluulipun, niin myyjä kysyi: Minne? Katsoin hölmistyneenä ja vastasin, tänne tietysti.

 

 

 

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Sitä sun tätä ja vähän koronaa 19.9”

  1. Meillä sitä on pari päivää meidän pikkuiset ulkoilleet vapaina. On se herttaista nähdä miten emo hoivailee ja kaitsee katrastaan. Olisihan siinä malliesimerkkiä ihmisemoillekkin, Nämä kanaemot kun eivät suunnittele mitään uraputkea, vaan jälkikasvunsa hoivaaminen kaikki kaikessa.
    Meidän Pikkumirri oli aluksi haltioissaan uusista leikkikohteista, vaan into loppui kanaemon siiveniskuihin ja nokan kopautuksiin. Sittemmin taisi todeta; happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.
    Jälleen ties monennenko kerran totean noiden piklkuisten ”yhteiskuntakelpoisuuden”; mammaa totellaan, se tietää kuinka elämästä selvitään hengissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *