THL siis on viisaampi kuin muu maailma?

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006493941.html

”Suomen hallitus päätti, että koulujen lähiopetukseen palataan 14. toukokuuta. THL on kertonut, että kansainvälisten kokemusten valossa toisin kuin influenssassa, lapset eivät ole merkittävä ryhmä epidemian leviämisen kannalta.

Maailmalla liikkuu myös tietoa koulujen merkittävästä roolista viruksen levittäjänä. Berliinin Humboldt-yliopiston mallinnusten mukaan korona tarttuisi hyvin kouluissa.

Yliopiston professori Edda Klipp kertoi aiemmin Twitter-tilillään asiasta.

– Olemme tutkineet Covid-19-tautitapausta yhdessä kokonaisessa Saksan kunnassa. Varhaiset tulokset osoittavat, että koulut ovat nimenomaan tartuntojen leviämisen solmukohtia, Klipp sanoo mallinnustutkimuksesta.”

THL on tehnyt ”johtopäätöksiä”, mutta ei tutkimuksia.

Tehdyt ”johtopäätökset” eivät perustu tutkimuksiin sen kummemmin kuin alkuvuodesta annetut selitykset, että ”epidemia ei leviä Suomeen”.

Hallitus seuraa näköjään edelleenkin sokeasti THL:n arpomisia välittämättä muualla saaduista tutkimustuloksista.

Ilmeisesti tarvitsemme sen uuden tautihuipun n. kuukauden päästä eli kaksi viikkoa koulujen avaamisesta…

9 vastausta artikkeliin “THL siis on viisaampi kuin muu maailma?”

  1. Ainahan koulut ovat olleet viruslinkoja.
    Mutta opettajat eivät määrää koska haluavat opettaa.
    Nyt kaksiviikkoinen on käytännön koe mitä seuraa.
    Osa oppilaista on kuitenkin jo hukattu opintieltä
    ja toivotaan että heistä enin osa saataisiin takaisin opin polulle.
    – Yksikin pudokas on yhteiskunnalle kallis.

  2. Kuinkahan monta oppilasta jää tulematta? Kaikki vanhemmatkaan eivät luota THL:n ”asiantuntijoihin” ja kaksi viimeistä viikkoa on oppimisen kannalta yksi hailee, senhän tunnusti opetusministerikin.

    1. Motiivina voi olla se, että halutaan tartuttaa opettajiin tauti kesälomien alkaessa.
      Syyslukukaudella voisi olla vaikeaa saada sijaisia.

  3. THL on poliittinen toimija. Heidän vastaukset ovat poliittisen tahdon heijastumia. On hauska rinki: hallitus, THL:n esimiehenä, tilaa THL:ltä lausuntoja, jotka täsmäävät hallituksen tahtoon. Hallitus sitten kertoo että teemme näin koska THL lausui niin.

    On toki monta asiaa tässä viruksessa josta on lääketieteellisesti eri näkökulmia, mutta väkevä, parhaiden asiantuntijoiden konsensusnäkökulma esimerkiksi kouluasioissa on 180 astetta eri suunnassa heidän kanssa. Kuten olivat rajoitustoimien osalta. Kuten olivat Italian osalta. Kuten olivat kasvomaskien osalta.

    THL on kallis riippakivi. Tarvittaisiin poliittisesti riippumaton toimielin, ehkä vähän samalla sektorilla mitä ”Nyrkki” ehdotus oli. Esim. yksi edustaja joka sairaanhoitopiiristä, yksi jokaisesta yliopistosairaalasta?

    1. On se hirveää Kyuulle säestää opposition kuorossa valitusvirttä, kun kaikki muut oikeat vastuulliset ovat eri mieltä. Suomi ei tarvitse mitään nyrkkejä- se on jo olemassa. Suomi tarvitse sen sijaan laajan kriisin johtamisorganisaation, joka on verrattavissa sodan aikaiseen johtamisjärjestelmään. Se toimeenpanovastuu on hallituksella.

  4. On toki jälleen mielenkiintoinen linjaus THL:ltä, eikä Saksa ole suinkaan ainoa maa jossa koulujen avaamisen yhteys viruksen leviämiseen ollaan huomattu, sama on havaittu myös esim. Tanskassa.

    No meillä hallituksen etuna on se, ettei hallitus ole vastuussa mistään päätöksestä asian tiimoilta vaan samaan aikaan kun päätös tulee julki, tulee myös irtisanoutuminen päätöksen teon vastuusta, kuten Kyuu edellä hyvin kuvasi.

    Tahattoman huumorin puolelle asia menee viimeistään siinä, kun hallituksen suunnalta ”tunnustetaan virheet”, mutta ne virheetkin ovat olleet muiden syytä.

  5. Virushan pitääkin saada leviämään, mutta eihän hallitus sitä voi suoraan töllössä möläyttää. Koko yhteiskunta ei voi jäpittää rokotteeseen asti himassa, vaikka riskiryhmä voikin. Lasten mahdollisuus päästä kouluun, lyhyeksikin ajaksi, vaikuttaa moniin muihinkin asioihin kuin äRrään. Lisäksi tällä hetkellä näyttää siltä, että lapset ovat varsin maltillisia sekä sairastamaan että levittämään koronaa, joten yhteiskunnan availun aloittaminen kouluista on varsin looginen ratkaisu.

    Virusta ei voi tukahduttaa, koska koko Impivaaraa ei voi eristää muusta maailmasta ja koska toinen aalto väijyy enivei. Terveydenhuollon kapasiteetin riittävyys on se mittari, jonka perusteella koronarajoituksia tullaan reivaamaan edestakaisin kun pyritään edes jossain määrin hallitusti kriisin läpi. Toistaiseksi härmässä mennyt melko hyvin verrattuna öpaut kaikkiin muihin maailman maihin, mutta poliittisesti ”neutraalisti” asiaan suhtautuvat blogivirologit toki vetäisivät asiat huomattavasti paremmin.

    1. Jos virus menisi kansan läpi niin kuin jotkut haluavat, niin uhreja olisi tuhansittain. Meillä on ehkä tyhjiä tehohoito paikkoja, mutta meillä ei ole hoitoa tähän tautiin silloin kun se menee tosi vakavaksi. Teho-osastolla voivat vaan käännellä potilasta ja odotella. Ajan pelaaminen olisi nyt viisasta, sillä koko ajan kehitellään lääkkeitä ja rokotettakin. Rokote ei ehkä saavu lähiaikoina, mutta mitä vähmmän ihmisiä kuolee ennen sitä, sen parempi. Jos ns. laumasuoja on saavutettu ennen rokotetta niin rokotehan on turha.

  6. Ehkä tärkeämpi tavoite onkin virukselle alttiiden opettajien sairastuttaminen kesälomien ajalla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *