Mikä on ollut käsialan merkitys kirjoituksen ja viestin laatuun ?

Tällä alla olevalla ”kirjoitelmallani” ei ole mitään tekemistä Kyuun hyvän blogipohdinnan kanssa, vaan innostuin kommentoimaan ja kiinnittämään huomioita kirjoittamisen motorisen tekniikan murrokseen suhteessa sanomaan.

Osio 1.

Entiset mestarikirjoittajat ja runoilijat kirjoittivat kaikki käsin aina alkaen sulkakynästä lyijy- ja mustekyniin omalla käsialallaan.
Kirjoitus oli persoonallinen jo käsialaltaan, jota on käytetty luonnetulkintoihinkin ja, jopa kritisoimalla kirjoitusta käsialan kautta.

Kirjoitus syntyi yhdellä kädellä sormien pitäessä kiinni kynästä, sitäkin persoonallisella tavallaan joko oikealla tai vasemmalla kädellä. Edelleen sitäkin, kummalla kädellä on kirjoitettu, on pidetty merkkinä luonteesta ja, jopa luovuudesta ja älykkyydestä.

Käsialalla kirjoitettaessa täytyi harkita jokainen kirjain muodoltaan ja jokainen sana harkiten oikeinkirjoitettuina, ”ään” ja ”iin” merkit, pilkut ja muut merkit oikeilla paikollaan.
Virhe korjattiin yliviivaamalla tai pyyhkimällä pois.
Seurauksena tuosta käsin kirjoittamisen tavasta tekstit olivat harkittuja, punnittuja ja ilman turhia ilmaisuja. Jokaisella sanalla oli oma paikkansa.
Siksi niitä on pidetty edelleen huippulaadukkaina ja tarkkaan pohdittuina aina antiikin ajoista lähtien ml. raamattu kaislakynällä papyrukselle ”riimukirjoitettuna”.
Ja, kirjoitukset allekirjoitti kirjailija/ kirjoittaja persoonallisella nimikirjoituksellaan.

Osio 2.

Nyt suollamme tekstiä koneellisesti koneaivoillamme ja kymmensormijärjestelmällä, deletoimme virheelliset kirjaimet, sanat, lauseet tai koko tekstin helposti. Sanoman tulos voi olla mitä tahansa, koska sen tuottamien on helppoa.

Aikaisemmin ei ollut ”copy-paste” järjestelmää paitsi seuraava:

”Konelaatua” mitattiin sihteeriopistoissa konekirjoituksen nopeudella ja virheettömyydellä. Nopeus ylsi jopa yli 10 000 merkkiä / 10 min. . Mutta nopeinkaan kirjoittaja ei pärjännyt huippusihteereille, jotka pikakirjoittivat käsin luennoitsijan joka sanan virheettömästi suoraan paperille erikoisella ”salakirjoituksellaan”- siis edelleen käsin. Se oli ”copy”-osuus puheesta paperille, josta käännettiin sama ”paste”-osuutena ymmärrettävälle kielelle.

Osio 3.

Mutta, kaikista vaativin kirjoituslaji on se, mitä Valitut Palat opetti toimittajilleen:
Kirjoita viisi A4-liuskaa aiheesta xyz. Ota tekstin pituudesta puolet pois ydinsanoman kärsimättä; typistä edelleen siitäkin puolet ja edelleen typistä niin, että jäljellä on tasan yksi A4, mutta tekstin ydinsanoman pitää tulla selkeämmin ja laadukkaammin esille kuin se alkuperäinen viisi liuskaa.
Nykyään se pätee toimituksissa niin, että annetaan määräala, mihin niin kirjoituksen kuin kuvienkin pitää mahtua lehdissä. Sitä ei voi ylittää eikä alittaa, koska lehden rakenne on suunniteltu etukäteen.

Osaako kukaan teistä enää kirjoittaa käsin muun kuin oman allekirjoituksenne, joka sekin lienee jotain muuta kuin käsiala, vaan enemmänkin taideteos- ainakin minulla ?

Käsialalla kirjoitan tarvittaessa omalla sovelletulla tekstaus-käsialallani.

28 vastausta artikkeliin “Mikä on ollut käsialan merkitys kirjoituksen ja viestin laatuun ?”

  1. Osio 3:sta tulee mieleen jotain, mitä tein pari vuotta sitten.

    EU:n tietosuoja-asetus ”GDPR” on n. sata sivua pitkä, oliko 97. Vaikka siinä on paljon hyvää, se on järisyttävän pitkä, jaaritteleva, täynnä kikkailua.

    Totesin, että yli 90% asiasta mahtuu puolelle aaneloselle. Noin 95% mahtuu kokonaiselle aaneloselle.

    Aikaan lain vaatimus oli selkokielisyys, yksiselitteisyys ja tiiviys. Siihen tarvittiin lain laatijoilta kirjallista taitoa. Nuo ovat hyviä oppeja joita voisimme käyttää yhä.

    1. Erinomainen esimerkki, jota varsinaisesti lain kirjoittajat tarvitsivat.

      Uutisetkin TV:ssä on mukavinta ja ymmärrettävämpiä kuunnella selkokielisinä.
      Viittomakielestä en ymmärrä yhtään mitään.

      Pitäisi aina miettiä, mikä on kohderyhmä, kenelle kirjoitus ja viesti lähetetään.

  2. Niin totta että oman nimen kirjoittaminenkin on jo lähes vaativa tehtävä…
    Kirjoittamisen sijaan on keksitty äänite ja se on aina faktaa livenä kertojaltaan.ö
    Äänitteiden kuuntelu esim keskusteluista on pitkästyttävää
    sillä läheskään ketään ei osaa sanoa asiaansa lyhyesti ja ymmärrettävästi
    ja jos sanoo voi joutua syytettyjen penkille?

  3. Pieni ja hauska tapahtuma eräässä kokouksessa. Istuimme naiskollegan kanssa vierekkäin, kun hallintojohtaja kirjoitteli hänen toisella puolellaan vihkoonsa jotain koukeroita ja peitteli hiukan kirjoituksiaan ikään kuin teki salaa muistiinpanoja.
    Kollega katsoi sivusilmällä kirjoitusta, joka oli pikakirjoitusta ja tönäisi dirikaa sanoen, että jätit pari tärkeää lausetta pois muistiinpanoistasi…
    Kyllä ukolla meni naama vinoon, kun kollegani totesi hymyillen, että meillä akateemisilla sihteereillä tuo pikakirjoitus kuului tutkintoon.

  4. Tohon edelliseen pikakirjoittajaan viitaten; Eikö nauhuri ole keksitty. Taloyhtiön kokouksessa yksi jäsen laittoi nauhurin päälle eikä sitä voitu kieltää koska kokoukseen voi nykyään osallistua myös etänä ja siten myös nauhoittaa?

  5. Yksi kerta poliisin luona olin, ja kysyin saako nauhoittaa koska pelkäsin että tulee väärinkäsityksiä. Sanoi että ei saa. No, en nauhoittanut. Kiroilin pitkään, koska eipä hän koskaan kirjannut ylös mitä sanoin.

    Noh, mitään henkilökohtaisen elämän haittaa ei sinänsä tullut mutta kevyt kenttäketutus.

  6. Onhan se yksi vähän erilainen alue, missä ”käsiala” on tunnistettavissa, nimittäin sähkötys. Kun Viestikoulussa suoritin perusopintojani, sähkötyskoulutus oli eräs opintoaine ja luokkakoe pakollinen. Tulihan se III luokka suoritettua.
    Sähkötys kun vaatii erittäin tarkkaa rytmikorvaa ja kun mestariluokan sähkötys kuulostaa siltä kuin paperia repisi mutta jokaisen sähköttäjän ulosanti oli persoonallinen ja nuo mestariluokan kaverit kertoivat tunnistavansa tutun sähköttäjän ”saundin”.
    No sitten tulivat ammattisähköttäjille nuo ”räikkäavaimet” ja kuulemma se vaikeutti tunnistamista.
    Käsialaa sekin.

  7. On se oman nimen kirjoittaminen todella vaikeata, vaikka oli aika kun sen joutui kymmeniä kertoja päivässä kirjoittamaan. Nyt ei tahdo kynä kädessä pysyä, kun on tottunut siinä kirvestä pitämään.

    1. Yli 50 sitten kuuntelin, kun naisääni luki monotonisella äänellä saksaksi pitkiä numerosarjoja puhumatta selkokieltä. Mitähän varten tuokin katsottiin tarpeelliseksi? Mitähän toimintoja mahtoi palvella?

      1. Kyseessä lienee ollut salakirjoitettu teksti (numerot 5 numeron ryhmissä), viestitettiin sellaisenaan ja sitten expertit käänsivät selkokielelle lukijan viestin (toden näköisesti puheradioviesti.

  8. Morsetus, sähkötys on mielenkiintoinen laji, jota pojan kollina kokeiltiin. Eli morsen aakkoset opeteltiin, mutta ei morestuksesta osattu kuin SOS= tititi taataataa tititi, joka kaikkien edelleen pitäisi osata.
    Erilaiset pinnat kantavat ääniaaltoja, seinät, vesipatterit, junan raiteet, vesi. Näitä kaikkia on käytetty joskus erilaisissa hätä tms. tilanteissa.
    Vankilakundit viestittäessään toisille, hätäviestit eri paikoista jne.. Sodan aikana salatut viestit jne..

  9. Arabialainen kirjoitus vaikuttaa jonkinlaiselta pikakirjoitukselta. Mahtaneeko tekstistä syntyä vaihtoehtoisia tulkintoja?

    Täkäläiset kirjaimet ovat selkiintyneet myös painoasussa niin, että kirjaimen muoto näyttäisi jäljittelevän puhe-elinten muotoa kirjainta lausuttaessa. Venäläiset kirjaimet eivät tunnu tätä tavoittelevan.

    Ranskalaiset eivät osaa kirjoittaa äänteitään juurikaan yksittäisten kirjainten avulla. Joutuvat käyttämään kirjainyhdistelmiä. Ei ole aavistustakaan siitä, ääntyvätkö nuo yhdistelmät eri sanoissa samalla tavoin, vai käytetäänkö totuttua tapaa,

  10. Kun kyseessä lie ollut saksalainen teksti, sitä ei ole oikein kätevää lukea, koska saksalainen lausuu monia kirjaimia poikkeavasti; esim Y, joko ypsilon tai ü, K, kaa, J, jot, V, W tai fau jne. Numeraalinen salaus on huomattavasti kätevämpää.

  11. Käsialantutkimus, grafologia pyrkii selvittämään mm. kirjoittajan luonteenpiirteitä. Siitä ollaan eri mieltä onko se mitenkään luotettava yleistävä analyysimenetelmä.

    Jokaisella ihmisellä on näet erilainen käsiala, allekirjoitus, peukalonmerkki, joka kelpaa personoinniksi kaikkialla. Eli voidaan sanoa, että samanlaista luonnetta, fyysisyyttä, motoriikkaa eikä ulkonäköäkään ole.

    Mutta kyllä jotakin voi käsialasta päätellä: erittäin kaunis huoliteltu käsiala kertoo pikkutarkasta, täsmällisestä ja ei välttämättä laaja-alaisesta luovuudesta, muotokuvamaalarista kylläkin.
    Hyvin pieni käsiala, nopeasti juokseva käsiala kuten Kekkonen siitä, millainen Kekkonen oli.
    Huolimaton vailla mitään säännönmukaisuutta, huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä ja poukkoilevuudesta.

    … mutta kaikki edellyttää sitä, että ihmisen käsi ja näkö ovat kunnossa ja muutenkin terve kirjoittaessaan ja käsialaa tutkittaessa.

    Mutta kohta ei ole uusissa sukupolvissa ketään, joka osaa edes nimeään kirjoittaa. Jää vain varmennettu pankkitunnistautuminen.

  12. Kuhmalahdella vaikutti kaksi vuosisataa sitten maankuulu pappi, joka jouduttiin erottamaan jatkuvan juopottelun takia.
    Tuon ajan kirkonkirjamerkinnät ovat kuitenkin kaikkein selkeimmät ja kirjoitetut hyvällä käsialalla. Olisikohan käyttänyt kirjuria?

  13. Sulkakynä ja riimukirjoitus kuuluivat yhteen. Kiinnosti Tiittu-vaari Sahalahden Lintulasta, joka ”oli mennyt sateenkaarilaivalla taivaaseen”. En saanut kuolinmerkinnästä selvää. Riimujen lukija selvitti, että oli haudattu 96 -vuotiaana väliaikaisesti v. 1713 ja siirretty myöhemmin kirkkomaahan.
    Oli kai ollut vihaa paossa Teivaan takamailla Särkijärvellä, jossa on vieläkin nähtävissä kivistä väsättyjä hätäuuneja.

  14. Taisi nyt Markku Savikivellä tulla pienehkö lipsaus.
    Sulkakynä ja riimukirjoitus kuuluivat yhteen. (MS).
    Riimukirjoitus hävisi Skandinaviasta jo 1200-luvun aikana ja kun riimukirjoituksen tekniikka oli kaikkea muuta kuin muste ja sulkakynä.

    1. Juuri saamani tiedon mukaan riimukirjoitus ja sulkakynä viipyilivät yhdessä jopa tuhannen vuotta. Sulkakynällä oli helponpuoleista piirrellä suoranpuoleisia viivoja.

      En viitsinyt kaivella esiin kopiota mainitsemastani kuolinmerkinnästä. Pidän mahdollisena, että kirjaimisto oli riimukirjaimiston seuraaja eli rähmäkirjaimisto. Leveä viiva ja merkit osittain oudot.

      https://rautaportti.fi/tuote/sulkakyna-kalligrafia-setti/

      1. Se tuo linkkisi on täysin kaupallisen yrityksen mainostekstiä; ei välttämättä mitään historiallista tietoa.
        Riimuteksteistä voi tietenkin netistä löytää paljonkin omaa käsitystä tukevia lainauksia; historiantutkimuksen osalta voivat olla hyvinkin ohuita, kuten näiltäkin sivustoilta muutaman blogistin teksteistä voinee huomata.
        Periaatteessa riimukirjoituksen osalta uskoisin, monenkin historiantutkijan teksteihin tukeutuen; riimukirjoitukset olivat kaiverrettuja (kiveen hakattuja tai puuhun veistettyjä) kirjaimia ja kirjainmerkkejä. Niiden pohjalta uskotaan sittemmin syntyneen ns puumerkit, suomalaisessa historiassakin tunnetut vielä viime vuosisadallakin.
        Teräksinen mustekynä tuli yleisesti käyttöön 1800-luvun alussa, se syrjäytti lopullisesti sulka- ja ruokokynän.

  15. Itsekin tuota vähän tuota sulkakynän ajoitusta vähän epäilin. Muistelen kuitenkin nähneeni myöhempiä muotokuvamaalauksia, joissa sulkakynä olisi laitettu henkilön käteen.
    Edellä mainitsemani merkinnän kynänjälki oli kyllä sen näköistä luin se olisi ollut sulkakynällä kirjoitettu.

    Arvelen kuitenkin yhä, että sulkakynä olisi vaikuttanut riimukirjoituksen muotoihin.

    En nyt täysin varma ole siitäkään, oliko kysymyksessä riimukirjoitus, vaiko jokin välimuoto.

  16. Wikipedia mainitsee riimuja käytetyn vielä 1800 -luvulla Taalainmaalla. (Mahdollisesti ruotsalaisten syrjimissä ”suomalaismetsissä”)

    Sen kunniaksi vanha virsi Taalainmaalta. Sen alkuperää arvelen suomalaisperäiseksi, vaikka sen teemat onkin seudulla vieraileva ruotsalainen säveltäjä aarteestoonsa tallentanut.

  17. Käsialaa voi verrata yleensäkin kädentaitoihin. Niissä näkyy oma persoonallinen ”käsityöala” tai sitten mikä tahansa esim. taidemaalaus tai sepän työ.

    1. Minulla on surkea käsiala, mutta mielenkiintoiset käden viivat. Melkein kaikki mahdolliset merkit löytyvät. Päänviivojakin kaksin kappalein. Myös sormenjäljissä löytyy kaikki merkit. Esi-vanhemmissa (noin 150) eivät eri sukulinjat kohtaa).
      Löytyisiköhän tästä selitys käsialan epäselvyyteen.
      ———
      Tuosta riimukirjoituksesta vielä:
      Ison Vihan inspiraattori oli Kaarle Xll, joka tapatti Narvassa 5000 antautunutta venäläistä, joukossa kenraaleita. Ja myöhemmin lähti Ukrainan kautta kohden Moskovaa tuhoten armeijansa Pultavan taistelussa.

      En löytänyt tietoja Sahalahden papista Vihan ajoilta. Mutta voi olla mahdollista, että olisi tullut uusi pappi Taalainmaalta riimuineen.😀

  18. Muuan naistuttavani väitti osaavansa tulkinnan. Mutta en antanut mulkaista räpylääni hänen itsensä takia.

    Täysveljelläni oli ihan erilainen räpylä ja luonne. Vähän merkkejä, nivelet varsin joustavat, kädet sukkelat. Huumorintajuinen, turhan terävä, hyvä imitaattori, pani lintumaailman kielimestarilta, korpilta, jauhot suuhun mainitsemani Särkijärven maisemissa. Korppi lähti pois nuotiolta milloinkaan palaamatta.

Kommentoi