Kuolemantapauksista Suomessa

Vuonna 2018 Suomessa kuoli 54 527 henkilöä.
 
Siihen verrattuna vaikkapa 500 tai edes 5000 ”koronaan kuollutta” ei olisi kovinkaan merkittävä lisäys kuolleisuudessa.
 
Verenkiertoelinten sairauksiin kuoli 18 827 henkilöä.
Syöpäsairauksiin kuoli 12 902 henkilöä.
Dementiaan ja Alzhaimeriin kuoli 10 120 henkilöä.
 
Henkilöt, jotka nyt kuolevat ”koronaan” olisivat hyvin suurella todennäköisyydellä kuolleet muutenkin lyhyehkön ajan kuluttua.

16 vastausta artikkeliin “Kuolemantapauksista Suomessa”

  1. Olipa mikä oli tarttuvan taudin leviämistä vastaan on taisteltava kaikin tavoin ennen kuin kuolleita on 100 000.

    1. Totta on, että kaikki kuolisivat ennemmin tai myöhemmin.
      Kausi-influenssa ei kuitenkaan ole toistaiseksi aiheuttanut tilannetta, että hoitokapasiteetti loppuu ja joudutaan arpomaan, kenet hoidetaan ja kenet vain jätetään kuolemaan hoidon riittämättömyydn takia.
      Korona on selkeästi uudenlainen tauti, mitä ei tosiasiassa tunneta ja sen leviäminen sekä siitä seuranneiden kuolemien määrän kehitys on ollut yllättävän nopeaa.
      Siksi varautuminen ja leviämisen hidastaminen erilaisin rajoituksin on perusteltua, vaikka se joidenkin idealististen teoreetikkojen mielestä ei ole ”ihmisoikeuksien” mukaista.

  2. Keinoja valitessa pitäisi ottaa huomioon myös talous. Jos Suomen talous menettää nykykeinoilla 1200 miljoonaa euroa viikossa, kuten nyt näyttää, niin siitä tulee todella rumaa jälkeä.

    Yrityksiä kaatuu, tulee työttömiä, itsemurhia, alkoholisoitumista, kuolemia siksi että ”vain” koronapotilaita hoidetaan, jne.

    En ole asiantuntija, mutta minusta järkeviä keinoja ovat:
    – pistetään vanhukset, yms. suojaan, jotta he eivät saisi niin helposti virusta;
    – käytetään hengityssuojamia kun ollaan toisten läheisyydessä (kaupassa, tms.);
    – pidetään yleensä vähintään 2 m etäisyyttä toisiin (ulkoillessa, tms.);
    – pidetään toisiin vähintään 2 m etäisyyttä esimerkiksi lounasravintoloissa;
    – testataan, jotta voidaan eristää viruksen levittäjiä;
    – testataan, jotta jo vasta-aineilla varustetut pääsevät töihin.

    Koko Suomen sulkemisesta tulee nähdäkseni enemmän vahinkoa kuin koronaviruksesta. Bruttokansantuote laskee merkittävästi, verotulot romahtavat, julkisen sektorin menot kasvavat räjähdysmäisesti, Suomi velkaantuu kestämätöntä vauhtia, jne.

    Kannattaa muistaa, että velat on maksettava korkoineen.

  3. Juu, suhteellisuudentaju on kadonnut kokonaan koronan kanssa. Kansallismielisetkin pelkää tätä kuollakseen. Tämä on kuin ilmastonmuutoksesta aiheutunut huoli, mutta mukaan on tullut enemmän ihmisiä median avittamana.

    1. Koronavirusepidemiaan pitää tietysti suhtautua täydellä vakavuudella – mutta myös pitää välttää ylireagointia, joka johtaa suurempiin vahinkoihin kuin itse virus.

      Muuten, kinukit ja ryssät ovat taatusti tyytyväisiä läntisten demokratioiden ylireagointiin.

  4. Nähdäkseni kommunistista Kiinaa ei haittaisi pätkääkään, jos koronavirus tappaisi esimerkiksi 100 000 000 kiinalaista – kunhan läntisille demokratioille aiheutetaan merkittävää vahinkoa.

    Nähdäkseni imperialistista Venäjää ei haittaisi pätkääkään, jos koronavirus tappaisi esimerkiksi 10 000 000 venäläistä – kunhan läntisille demokratioille aiheutetaan merkittävää vahinkoa.

  5. Johan noita suosituksia on annettu. Pistetään vanhukset jne. Mitä tulee velkoihin niitä otetaan. Jos ei ole millä takaisin maksaa s eon yks hevon hailee. Kuhan korot maksetaan. Kukaan ei tänne hyökkää velkoja perimään. Amerikallakin on velkaa tähtitieteellinen summa. Aikooko joskus maksaa? Tuskinpa.

    1. Suomella on ollut tapana maksaa kaikki velkansa ajallaan jo yli 100 vuotta – ja Suomi tulee maksamaan jatkossakin velkansa pois. Se tietää kovia aikoja niille sukupolville, jotka joutuvat maksamaan ne velat pois.

      Kun velkaa on paljon, niin se nostaa automaattisesti velan korkoa. Pelkästään korkoja joudutaan sitten maksamaan suuruusluokkaa 10 miljardia vuodessa. Saattaa sitten tulla mieleen, ettei olisi kannattanut kuitenkaan ottaa niin paljon velkaa, vaan olisi pitänyt karsia julkisen sektorin turhimpia palveluja/menoja kovalla kädellä.

    1. Se hinta on minun mielestäni aivan liian korkea. Henkilökohtaisilla tuntemuksilla ei saisi nyt olla mitään arvoa.

      Jokainen voi itse suojautua vapaasti niin hyvin kuin haluaa – vaikka pitää kaasunaamaria päässään, eikä poistua kotoaan ollenkaan minnekään.

  6. On järkevää kieltää tällaisena aikana huvikseen kokoontumiset suuri määrä ihmisiä lähekkäin – esimerkiksi katsomaan urheilukilpailuja, konserttiin, teatteriin, elokuvateatteriin, jne.

    Sen sijaan yleinen kokoontuminen vaikkapa useamman kuin 10 henkilön (tai kahden henkilön) toimesta on ylireagointia. Jos kokoontumisessa pidetään esimerkiksi vähintään 2 m etäisyys muihin kuin oman perheen jäseniin, niin kokoontumisesta ei luulisi seuraavan ainakaan maailmanloppua. Tietysti pitäisi olla muitakin varotoimia kuin vain etäisyys – mutta nykymääräys on /Cstä ja voi jatkua vaikka puoli vuotta.

    Sekin, että saisi käydä vain ruokakaupassa ja apteekissa on selvää ylireagointia. Mitä haittaa on siitä, jos käy vaikka rautakaupasta maalia?

  7. Jaa, että mitä haittaa? Vaikkapa sitä, että sinulla voi olla oireeton korona ja levität sitä rautakauppareissullasi.

    1. Rautakaupassakäynnin yhteydessä kannattaa tietysti noudattaa vastaavia varotoimenpiteitä kuin ruokakaupassa käydessäkin.

      Miksi rautakaupat pitäisi ajaa taloudellisiin vaikeuksiin koronaviruksen takia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *