Viranomaiset myynninedistäjinä

Luottamukseni viranomaistahoja kohtaan sen kun vaan kasvaa päivä päivältä. Työterveyslaitos on antanut yleisen siivoussuosituksen. Sen mukaan julkisissa tiloissa, kauppoissa, työpaikoilla jne. tulisi pintoja pyyhkiä 2-4 tunnin välein. Näin ehkäistäisiin koronan leviämistä.

Työterveyslaitokselta suositusta on ollut laatimassa Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Sirpa Laitinen.

”– Heitettiin Työterveyslaitoksen siivousohjeeseen rohkeasti 2–4 tuntia, niin että kahdeksan tunnin aikana tulisi ainakin kaksi kertaa pyyhittyä pinnat julkisissa tiloissa,sanoo Laitinen.”

”– Se on vain sellainen heittosuositus. Ei siihen mitään varsinaista tieteellistä pohjaa ole, kertoo Laitinen.”

Laitinen myöntää, että he ovat saaneet pyyhintäohjeen kansainväliseltä siivousalan tuotteita myyvältä yritykseltä Diverseyltä.

Diversey on suuri kansainvälinen siivous- ja hygienia-alan yritys. He toimittavat siivousaineita ja -välineitä muun muassa sairaaloihin, hotelleille, kouluille ja muihin suuriin yksiköihin.

Itä-Suomen yliopiston kliinisen mikrobiologian professori Jukka Pelkosen mukaan ohjeistus on liioittelua. Hänen mukaansa viruksen tarttuminen pinnoilta on hyvin epätodennäköistä. Pintojen jatkuva puhdistaminen on siten taudin leviämisen kannalta jokseenkin hyödytöntä.

Näin siis toimii suomalainen viranomainen. Hatusta vedetyillä ohjeistuksilla edistetään tietyn tuoteryhmän myyntiä. Kauppa ja ko. yritys kiittävät ja kumartavat.

Lainaukset: https://yle.fi/uutiset/3-11326580

Työterveyslaitos toteaa sivuillaan seuravaa; Työterveyslaitoksen toiminta perustuu monitieteiselle tutkimus- ja kehittämistyölle.

Ylen artikkelin luettuani en aivan allekirjoita tuota.

3 vastausta artikkeliin “Viranomaiset myynninedistäjinä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *