Nämä aamuiset blogiavaukset ovat hyvin vähien blogistien avauksia, saatikka sitten kommentteja.
Eikös tuo liene siten, että aamuisin ihmisellä järki juoksee kirkkaimmillaan, jos ylipäätään juostakseen on.
Juuri siksi kommentoin, teen avauksia aamuisin.
Kun ihminen herää siinä 04.00 – osaa huomioida vuodenaikojen vaihtelut valoisuuden suhteen ja se jos mikä stimuloi.
Pian lähestymme talvipäivän seisausta; alkaa valon lisääntymisen aika.
Ihan samoin, vaikka en noin aikaisin nouse, niin aamuisin kuitenkin mieluiten kirjoitan kun todella järki luistaa.
Olen tullut siihen tulokseen, että voimakkaimmat ns aivopierut ajoittuvat noille aamuyön tunneille.
Sama vika ”Hartikaisella”.
Aikaisin ylös, voimistelu, katsaus maisemiin säleverhon raoista n. 20 km, kaffeet, lehdet ja lopuksi vilkaisu päivän tuoreimpiin eri verkoissa.
Maisema juuri nyt jo klo 8.20 punertaa taivaanrannasta, lunta tupruttanut noin 3-5 cm ja maisema valkoinen. Koulukadon kaukaloissa jääkone kiertää ja valaisuina ja valmiina luistelijoille.
Hervannan valot siintävät taivaanrannassa ja Ikean, Koivistonkylän Prisman ja Lakalaivan LIDL: kyltit loistavat kirkkaina.
Pakkasta – 2 C
Täällä nyt auringonnousu on on 09.30, ei taivaanranta edes punerra tällä hetkellä.
Nouseehan se aurinko näillä leveysasteilla sentään. Pohjoisemmassa ei nouse.
Kuitenkin se joka-aamuinen auringon nousu; tavallaan inspiroiva. Nousee se sittenkin. Pian koittaa sitten muutaman päivän päästä tuo talvipäivän seisaus; valon odotus.
Meillä ei lumesta ole tietoakaan.
Minä taas olen enemmän iltaihminen, vaikka heräänkin ja yleensä nousen klo. 04.00- 06.00. Minä sain tarpeekseni aamuista, kun piti neljäkymmentä vuotta olla työpaikallaan klo. 07.00 40 km päässä ja mieluummin vielä hereillä.
Näin se on minunkin kohdallani että aamulla herättyäni mutta vielä sängyssä oljennellessani juoksee järki tovin liukkaimmin, toki silloinkin oivallukset tulevat ikäänkuin klimpeissä. Tässä on se huonokin puoli että juolahtaa mieleen tekemättömiä töitä ja unohduksia.
Minullekin jo tämä tieto että viikon päästä on päivä jonkun sekunnin pitempi on helpotus. Pimeys samentaa mielen, ahdistaa enemmän kuin kylmyys.
Harmittaa kun koronan takia emme uskalla jouluaattoa perinteiseen tapaan lasten ja lastenlasten kanssa viettää.
Katos Pentti; markkinakauppiasaikoinani ani harvoin matka markkinapaikalle oli alta sata kilometriä; se tarkoitti 609 Mersulla n vähintään tunnin ajotaipaletta, yleensä runsaasti enemmän. Sitten piti rakentaa myyntipaikkansa, joka kesti n tunnin.
Edellä mainittu tarkoittaa matkasta riippuen n 02.30 tai ehkä myöhemmin, päivän alkua.
Juuri sieltä johtuen, päivärytmini perustuu. Silloin oppi nauttimaan mm vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluihin valoisuuden suhteen.
Siitä kait ”tauti” minulle jäi.
Minä olen täysin yöihminen. Valvon tuonne 4-5 ; teen asti ja nousen vuoteesta keittämään kahvia vasta puoleltapäivin.
Olisi tuo minullekkin mahdollista, vaan menneet työvuodet ovat sitten kait luoneet rutiinit.
En osaa nukkua aamua pitenpään; se 04.00 on aivan normaalia.
Minustakin tuntuu, että päivä on jo mennyt, jos kello sattuisi näyttämään 6, kun herään.
Työpaikalla olin lähes aina ennen muita, mutta toimin kyllä joskus myös siten, että otin oikeudekseni lähteä silloin kuin työpäivä noin normaalisti päättyi.
Työhön liittyi lisäksi hitosti erilaisia edustustilaisuuksia ja matkustamista kellon ympäri ja jatkuvaa 24/7 valmiutta vähintään sähköpostitse.
Eli minuun pätee se vanha lastenlaulu: ”…kello on jo viisi, lapset herätkää”.
Jostain syystä olen likimain kuin Timo.
Valvon pitkälle ja herään myöhään.
Toki, kun on pakko herätä aikaisin asiolle tai metsälle, se tapahtuu.
Kun ei ole pakko, nukun pitkään.
Minä en edes uskalla enää nukkua aamulla pitkään. Joskus menneessä elämässä nukuin viikoloppuna kello kahdeksan korville. Se oli silloin takuuvarmaa, että päässäni oli vahva jyskyttävä särky ja sitä jatkui ihan koko päivän. En tiedä mistä johtuu, mutta aina sama juttu, enkä vuosiin ole uskaltanut edes kokeilla.