Nuoriso ja väkivalta.

”Mulle ei ole käynyt mitään, mutta monelle muulle on”, kommentoi teini-ikäinen menoa Helsingin keskustassa – jo lähes 50 alaikäistä epäiltynä henkirikoksesta tänä vuonna

Tämmöinen uutinen aamu-uutisoinnissa oli.

Mistä tämä kielii, minä en ainakaan osaa sanoa vastausta.

Kyllähän aikanaan tapeltiin porukoiden kesken, ruhjeita pahempaa ei juuri kuitenkaan tullut.

Nyt alaikäiset tappavat toisiaan, jopa ihan jengikeskeisesti.

Elämme kyllä tämän suhteen varsin mielenkiintoista aikaa; saas nähdä mitä vielä tuleman pitää.

10 vastausta artikkeliin “Nuoriso ja väkivalta.”

  1. Kotoa se kaikki saa alkunsa, mutta pitää nähdä alkusyy:
    Monet lasten vanhemmat ovat erittäin kovassa puristuksessa
    työpaikoilla-, lomautettuna-, irtisanottuna-, työtä saamatta- jne.
    Tämä aika ei ole hyväksi
    se pienenevä joukko kenellä on työtä ovat paineen alla
    ja kotona he eivät pysty irrottautumaan paineestaan
    – joten lapset joutuvat aistimaan kovan yhteiskunnan
    eikä se voi olla vaikuttamatta heidän psyykkeeseensä.

  2. Ei ole mitään uutta taivaan alla, tämäkin on kirjoitettu 2000v. sitten!

    Room.1:24
    Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. 25He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
    26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,
    27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
    28 Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.
    29 He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat 30 ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, 31 ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.
    32 Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.

  3. Tuli itsekin pari kertaa vaihdettua iskuja kadulla nuoruudessani, mutta tappelut joihin ajauduin olivat reiluja: Yksi vastaan yksi. ja sitten kun toinen oli maassa siihen päättyi, kun maassa makaavaa ei lyöty eikä potkittu. Nykyään annetaan monoa joukolla, vaikka uhri makaisi jo maassa. Raukkamaista ja surullista.

  4. Olisikohan kotona olevat vanhemmat niitä entisiä nuoria, sieltä se koulutus pitäisi aloittaa. Nykyisistä nuorista tulee taas hyvin kasvatettuja vanhempia. Tätä ilmiötä sanotaan ”oravanpyöräksi”.

  5. 70-luvulla määrättiin ns. vapaa kasvatus. Nykyajan vanhemmat ovat kaikki määrätty viliintymään ja näiden villien pennut eivät osaa elää ihmisiksi.

    1. Ihmisiltä on unohtunut emon ja uroksen huolenpito elämän alkeisiin, mikä on luonnon oma metodi. Jos ei sitä saa, heikot kuolee elämän tiellä.
      Mikähän sen opin on korvannut ?

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *