Varsin usein törmää väitteeseen; en voi paistaa silakoita kun tulee silakankäryä. Väite on silkkaa taitamattomuutta.
Jos paistat, mitä hyvänsä, paistotekniikka tulee noudattaa tiettyä linjaa
Paistamisessa on perussääntö; öljyä ja kun se on kuumaa, sitten voita. Kun voi ruskistuu, voit alkaa paistamisen.
Aikanaan minulle kaksi huippukokkia opetti; voissa jos paistat, käryää, öljy/voi paistaessa ei käryä.
Kuuma öljy ja siihen voi; kuumaksikin voit päästää ja sittenkään paistotuote ei käryä; ruskistuu.
Vuosikymmenet olen tätä ohjetta noudattanut ja koskaan ei huushollissamme ole ollut ruuan käryä, paistoit sitten silakkaa, muikkua, pihviä jns.. . Tänään paistoin muikkupihvejä ruohosipuli/tilli/pekoni-täytteillä. Ei käristetyn hajusta tietoakaan, vaikka tapani on paistaa melko rapeiksi.
Useinkin poistun pikaisesti ulos kesken ruuanlaiton ja sisälle tullessani minkäänlaista käryä en koskaan havainnut ole; ruuan tuoksua tietenkin.
Artikkelikuvassa muikkufileitä ryyditettynä pekonilla.
Kiitos avauksesta, kun välillä jotain muutakin kuin koronaa. En ole pitkään aikaan valmistanut silakoita, mutta pyttipannua monenlaisista eineksistä olen. Ja mielestäni pyttipannu on parhaimmillaan, kun sen paistaa tarkoituksella ihan pikkaisen pohjaan.
Silloin tällöin tulee tuota pyttipannua tehtyä; minä vaan laitan siihen venäläistä suolakurkkua ja munaksi uppomunan. Lisukkeeksi tietenkin myös muutama punajuuren siivu.
Pyttipannu on maukas ruoka.
Minulla ei oikeasti ole kun kaksi ruoka lajia joita inhoan tuoksun perusteella ne ovat hapanhaili ja kun kuoretta keittää
Hapanhailiin en ole koskenut haju vuoksi ja kuoretta taas olen syönyt monetkin kerrat ja se on oikeasti hyvää
Silakan paistin hajusta pidän samoin sipulin ja perunan sekoituksesta terv tepivaari
Kalle, eihän räiskäleiden paisto valutautapannulla ole mitään millään öljy-voiseoksella, vaan ainoastaan käryävällä voilla.
Samaa käryä voisi puolustella paistetuilla silakoilla aivan kuin käryää edelleen ”hesan sikalassa” (Sea Horse).
Kun paistoin nahattomia kuhafileitä voissa teflonpannulla, ei mainittavaa käryä havainnut kuin nimeksi. Kai siinä pannun sopivalla lämmöllä on tekemistä. Panin lämpimälle, en kuumalle pannulle odottelemaan paistumista ja muuten meni korvakuulolla. Ruskeita ja maukkaista tuli.
Sepä kun muutamissa ruokalajeissa; pihvit, kalapihvit (meillä ei silakkakaan käryä) on aivan oleellinen asia tuon pannun kuumuus. Millään muovipintapannuilla meillä ei paisteta, valuraudan vaihtoehtoina ovat emaljoitu valurauta ja hiiliteräs.
Räiskäleenpaistossakaan meillä ei käryä mutta räiskäleet kyllä tuoksuvat. En muuten ”Sikalassa”, en Salvessa jos en Savannassakaan mitään erityistä silakan käryä koskaan huomioinut.
Mitäpä tuosta, jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi.
Korjaan, laadukas emalipannu oli kyseessä, tefloneita meillä ei ole.
Kalle, kun olen Salven ja Sikalan ”suurasiakas” ollut, se käry jää pääosin sinne ammattikeittiöön hyvin tuuletuksin ei saliin.
Meillä keittiö ja sali ( olohuoneen ruokailutila) ovat samassa tilassa. Siinä se kaupunkikeittiöiden ongelma on.
Tottahan tuo Heikki on näiden suurkeittiöiden ilmanvaihto.
Toisaalta vanha Savanna Kruununhaassa, siellä vahtimestari hoiteli ilmastointia heiluttelemalla isoja heiluriovia, näin salin puolella mutta en usko keittiössäkään kovin ihmeellistä ilmastointia olleen; painovoimainen niin kuin meillä kotonakin. Hellan yläpuolelle rakentelin aikanaan kookkaan huuvan; hyvin toimii.
Tuttuhan tuokin Savannakin oli.
Meillä maalla asuessamme keittiössä oli vastaavanlainen iso huuva puuhellan päällä, Samassa kompleksissa oli halkojen mittainen leivinuuni. Kaasuhella ja sähköhellakin. Oli millä tekee.
Keittiö oli noin 24 m2. Puolet ulkoseinää ikkunoita, ovet takaeteisen kautta ulos, toinen skafferiin ja kolmas ruokasaliin. Katossa lisäksi huippuimuri.
Siellä sai ihan rauhassa paistella mitä tahansa..
Joopa joo, nuo Savannan silakat olivat mieleiseni annos, iso ja varmasti lähti isompikin nälkä.
Valitettavasti nuo legendaariset ”silakkaravintolat” tippuvat pois, yksi toisensa jälkeen.
Savanna tuli minulle tutuksi kun asuin Meritullintorin varrella omistamassani, tai oikeastaan pankin omistamassa yksiössä.
Liian varhain sen myin pois, nyt se olisi arvossaan.
Ja me Skattalta ja Ullanlinnasta.
Ei ihan liity tähän, mutta kerron silti. Meillä eilen vaimo leipoi jotain sämpylöitä ja pullia, paistoi niitä sitten ”seitsemän leivän uunissa”. Kun minä tulin sisälle oli häkämittari keittiön pöydällä patteri irroitettuna. Minä kysyinkin, että piruako tuo tässä on, sen pitäisi olla seinällä. Taisin sanoa jotain hiukan pahasti, kun sain kiukkuisen vastauksen, että se ei ilman lakannut piippaamasta. Silloinhan se tekee tehtäväänvä, eli jossain on häkää, eikä toimi samalla tavalla, kuin katossa olevat palovaroittimet. Olisi pitänyt aukoa ovet ja pysyä ulkona, kunnes lakkaa piippaamasta, onneksi ei vaimo ollut kontit oikoisena sisällä. Hiukan kyllä otti itseensä, kun minä valistin, tietyllä äänenpainolla.
Tuttu asia tuo on meilläkin, vaikka tuo uunisysteemi ei olekkaan seitsemän, oikeastaan kahden leivän uuni.
Se häkävaroitin on tarpeen kun hiilet ”vedetään alas”, silloin tuo häkävaara vaanii.
Mitenkähän nuo hyvät ohjeet saisi syötettyä kokilleni?